Sirpaleet jalkojeni alla

Osa 137.

2012-01-02T21:11:00.001+02:00

Rakastan sinua. Paljon. Liikaa. Niin että sattuu.

Tämä kaikki on sittenkin totta. En halua uskoa sitä. Ei tässä pitänyt käydä näin.

Ero.
Asunnon irtisanominen. Asuntohakemukset. Muutto.
Miksi?

Nyt minun on mentävä. Pakko. Sinäkin teet niin.

En saa enää painautua sinuun. Suudella sinua. Olla lähelläsi. Tuntea ihoasi ihollani.

En pysty tähän. En minä halunnut tätä.

Olen niin helvetin hajalla.

Osa 136.

2011-11-17T16:29:00.000+02:00

Tuntuu kuin hukkuisin.

Uppoaisin.

En saa henkeä.

En osaa kuvailla tunteitani. En tiedä tunnenko kipua, pahaa oloa, tuskaa, ahdistusta, surua, pettymystä itseeni, vai kaikkea tuota sekoitettuna. Tiedän vain sen, että tämä tunteiden sekamelska sekoittaa ajatukseni, rikkoo minut.

Tukahdutanko tunteeni? Antaudunko tunteilleni? Koittaisinko ymmärtää tunteitani? Miksi minun on niin vaikea elää itseni, tunteideni kanssa?

Tällä hetkellä en tiedä mitä haluan elämältäni. En halua miettiä asioita viikkoja tai kuukausia eteenpäin, en pysty siihen. Ajatuskin tulevaisuuden miettimisestä ahdistaa ja tuntuu mahdottomalta.

Haluaisin elää tässä hetkessä, mutta minulta vaaditaan vastauksia kysymyksiin joissa joudun miettimään itseäni viikkojen, kuukausien, ja ehkä jopa vuosien päähän. Kysymys "mitä haluat?" on jäänyt soimaan päähäni, koska kuulen tuon kysymyksen päivittäin. Vastaus suustani on aina sama "en tiedä". Se vastaus ei kuitenkaan tunnu riittävän. Miksi ei, miksi? Miksi et ymmärrä? Anteeksi, en jaksa miettiä itseäni tai tulevaisuuttani nyt. En yksinkertaisesti jaksa.

Ruokahalu. Voisin kysyä, että mitä se tarkoittaa? Ei minulla ole ruokahalua. En tunne nälkää. En muista milloin olisin viimeeksi syönyt aamupalaa, lounasta, päivällistä tai iltapalaa. En pysty syömään. En pysty. Minulle ei maistu. Ei minulla ole nälkä. Miksi? Luulen tietäväni vastauksen kysymykseen, mutta en halua myöntää sitä.

En haluaisi asioiden olevan näin, mutta kaikki asiat ovat kääntyneet aivan päälaelleen. Olen mokannut kaiken suhteen. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. En osaa elää itseni kanssa. Olen varma, että ainakin yhdellä ihmisellä olisi nyt helpompaa ilman minua. Mikä minussa on vikana? Olenko liian itsekäs? Miksi astuin taas yhden askeleen liikaa ja putosin? Miksi? Miksi? Miksi?

Osa 135.

2011-07-12T19:10:00.005+03:00

Pyöriikö elämäni vain samaa ympyrää? Nousen hitaasti korkealle, mutta vauhti alaspäin on aina vain lujempi. Milloin saan luvan pysähtyä?

Olla onnellinen. Onko mitään vaikeampaa kuin se? Vain olla onnellinen? Nauttia elämästä ja tuntea olevansa onnellinen. Luulen, että jokainen täällä haluaa olla onnellinen. Minäkin haluaisin, mutta miten se voikaan olla näin vaikeaa?

"Saippuakuplia. Senkaltaista onni on, saippuakuplia. Kimmeltäviä, saavuttamattomia, hyvin kauniita ja hyvin hauraita. Onni särkyy kovin helposti. Ehkä se ei sittenkään ole saamisen arvoista. Se ei siedä paljon. Onni. Enpä tiedä. En ole tottunut olemaan onnellinen. Se tuntuisi epämukavalta.
Joskus uskon että pysyn onnettomana -epäonnisena- myös siksi että se on turvallista. Tämän tappion minä taidan. Sen minä tunnistan. Rakas vanha ystävä. Turvallinen." ~ Ann Heberlein ~

Elämääni on tullut ihminen joka pitää minua pystyssä. Hänen pelkkä läsnäolonsa saa minut jaksamaan seuraavaan päivään. Hän on ihminen kenelle pystyn puhumaan hyvin paljon itsestäni, elämästäni ja ajatuksistani, vaikka se onkin vaikeaa. Häneen minä luotan. Hän saa minut tuntemaan, että kelpaan juuri tälläisenä, että minun ei tarvitse olla yhtään mitään muuta kuin oma itseni. Toivon vain eniten sitä, että hän pysyy vierelläni, koska hänen takiaan jaksan huomiseen.

Vaikka minulla on ihminen kuka auttaa jaksamaan huomiseen, niin silti välillä tunnen taas sirpaleiden tunkeutuvan syvälle itseeni ja viiltävän minuun haavoja jotka eivät parane. Ahdistus valtaa minut aivan yllättäen ja silloin tuntuu, että kaikki se hyvä olo on vain ollut kuvitelmaa. Tuolloin en halua nähdä ketään, en puhua kenellekkään, haluaisin vain antaa ajatusten viedä minut pimeyteen ja eksyttää minut sinne, sillä en jaksa taistella tuota kaikkea vastaan.

Yötä valvoo toinen siipi maassa. Yötä valvoo, miettii miksi onni välttelee.
Sanoin maalaa tunteet paperille.
Sanoin maalaa jotain johon kaipais vastauksen.

~ Neljänsuora - Siipirikko ~

Osa 134.

2011-05-23T01:26:00.000+03:00

Mihin tahansa katson,

mihin kääntyy mun pää,

siellä on sama vääryyden valta.
Kuka voi selittää, kuka voi selittää?

Paljon asioita ja ajatuksia on jäänyt kirjoittamatta. En ole saanut sanottua tai kirjoitettua mitään itsestäni -ajatuksistani. En ole osannut pukea tätä kaikkea sanoiksi.

Haluaisin juosta, juosta niin pitkälle, että jalkani eivät enää kanna ja minun on pakko pysähtyä. En halua juosta pakoon elämääni, itseäni tai lähimmäisiäni...haluan juosta pakoon ajatuksiani. En osaa käsitellä asioita jotka pyörivät päässäni ja sekoittavat minua kokoajan enemmän. Tiedän, että minun pitäisi pysähtyä hetkeksi miettimään ja järjestelemään asioita, koska huomaan kaivaneeni kuoppaa itselleni jo nyt. Tiedän, että se kuoppa vaan syvenee mitä enemmän koitan juosta pakoon tätä kaikkea.

Tuntuu, että hajoan vaan enemmän, kun en osaa käsitellä asioita. Haluaisin osata, mutta en tiedä miten. En osaa puhua kenellekkään. Nyt myös tuntuu, että en osaa kirjoittaa. Ehkä joskus opin tämänkin taidon.

Osa 133.

2011-03-23T18:24:00.003+02:00

Mä tuijotan kauas tyhjyyteen,
äänet ja puheen sorina katoavat ympäriltäni.

Ajatukset ja muistot tulvivat mieleeni,

se loputon tuska ja ahdistus.

Kirjoittaminen on taas jäänyt, vaikka monesti olisin halunnut muodostaa sanoja ja tehdä niistä lauseita kertoakseni miltä minusta tuntuu.

Välillä haluaisin sulkea silmäni, että avatessani silmäni näkisin maailman kirkkaana ja paikkana jossa haluaisin olla. En haluaisi nähdä tätä kaikkea ympärilläni näin harmaana ja ahdistavana paikkana, paikkana mistä haluaisin vain pois. Joskus taas toivoisin silmäni sulkiessa, että ne eivät enään aukeaisi.

En jaksaisi yrittää jaksaa eteenpäin. Olisi helppo luovuttaa ja antaa itsensä kävellä syvemmälle pimeyteen ja eksyä sinne polulle missä ei ole valoa mitä seurata. Haluaisin olla tuntematta ahdistusta, surua ja kipua sisälläni. Tekisi mieli huutaa maailmalle, että antaisi minun jo olla ja antaisi minun elää sitä "unelma" elämää mitä jokainen toivoisi elävänsä. Nyt päässäni huutaa vain sana luovuta.

Miksi minun täytyy nähdä tämä kaikki? Miksi minun tätyyy tuntea tämä kaikki? Miksi minun täytyy vuodattaa ne kaikki turhat kyyneleet? Miksi en voisi herätä tästä painajaisesta ja olla vapaa? Miksi miksi miksi..?

' It hurts to set you free
But you'll never follow me
The end of laughter and soft lies
The end of nights we tried to die

This is the end '

~ The Doors - The End ~

Osa 132.

2010-12-24T23:20:00.018+02:00

Saanko luvan hetkeksi unohtaa kaiken?

Saisinko hetken kulkea ilman raskasta sydäntäni?

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeeksi kirjoitin. Olen monesti avannut tämän sivun ja halunnut kirjoittaa, mutta en ole löytänyt oikeita sanoja tunteilleni ja ajatuksilleni.

Viimeeksi kirjoittaessani puhuin siitä, että kuinka paljon pelkään menettää lähimmäiseni. Se pelko mitä tunsin ei jäänyt vain tunteeksi. Tuo menettäminen siis todella tapahtui, koska erosin tyttöystävästäni. Tämän eron jälkeen olin aivan rikki ja tuntui siltä, kun en olisi tuntenut mitään. Välillä huomasin olevani aivan eksyksissä jossain tuntemattomassa paikassa -ajatuksissani. Minuun sattui paljon ja olisin halunnut unohtua kaikelta. Nyt kuitenkin olen jatkanut elämääni ilman häntä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoille

Hyvää Ja Rauhallista Joulua!

Osa 131.

2010-10-28T02:03:00.003+03:00

Pelkään, että huomenna en näe hänen kasvojaan. Pelkään, että en enää kuulu hänen elämäänsä.

Pelkään.

En tiedä mitä tehdä, mitä ajatella tai mitä sanoa. Päässäni huutaa vain pelko, pelko menettämisestä. Tuntuu kun puolet maailmastani olisi hävinnyt jonnekkin ja tilalla olisi vain maailma jossa ei ole mitään mistä pitää kiinni pelkäämättä...menettämistä.

Juuri nyt haluaisin juosta, haluaisin juosta kauas jonnekkin mistä minua ei löytäisi. Haluaisin paeta kaikkea mitä tunnen, kaikkea mitä koen -kaikkea.

Olen pettänyt itseni. Olen pettänyt lupauksen itselleni, että en satuta itseäni. Kaikki se minkä luulin voivani lopettaa on elämässäni taas hieman enemmän. Tunnen vain kipua, en pelkästään henkistä vaan myös fyysistä.

Olen liian väsynyt taistelemaan itseni kanssa.

Osa 130.

2010-10-24T21:38:00.006+03:00

Olen väsynyt peittämään sen että haluaisin paeta,
juosta kunnes jalat eivät enää kanna ja vielä senkin jälkeen.

En enää tiedä mitä ajattelisin tai mitä tekisin. En jaksa ajatella elämääni. En halua ajatella huomista enkä menneitä päiviä. Haluaisin luovuttaa ja antaa elämän kulkea väärillä raiteilla. Miksi koittaa jaksaa ja nostaa itseään ylös, kun tietää kaiken murtuvan palasiksi lattialle liian nopeasti?

Minuun koskee, mutta jokin kieltää ajattelemasta omaa hyvinvointia. Olen koittanut olla vahva ja olla toisen ihmisen tukena. Olen halunnut olla hänelle se, jota vasten hän voi kaatua niin, että joku ottaa vastaan. Olen yrittänyt ja koittanut olla hänelle ihminen kenen vuoksi jaksaa. Tuntuu kuitenkin, että kaikki yritykseni on ollut turhaa ja olen samalla itse huomaamattani vajonnut syvemmälle...enkä jaksaisi (haluaisi) nousta ylös.

Haluaisin edelleen olla se vahva ihminen keneen ei satu ja kuka jaksaa olla tukemassa muita, mutta en pysty siihen.Nyt ehkä olen alkanut ymmärtää, että en minäkään jaksa kaikkea.

En enää tiedä miten jaksaa huomiseen, kun sisälläni tunnen vain kipua.

'Where do I go from here, I'm so lost.
Do you know how hard it is? To Finding my way through this.
It shouldn't even be like this
I shouldn't have to feel like this'

~ Digga - Broken ~

Osa 129.

2010-09-11T23:02:00.003+03:00

Vihaan kyyneliä poskillani.

Vihaan ajatuksiani.

Vihaan...elämääni.

Osa 128.

2010-09-11T00:07:00.000+03:00

Koskee.

Tunne että haluaa luovuttaa ja antaa periksi tuntuu valtaavan minut, enkä jaksa edes välittää. Haluaisin avata suuni ja kertoa, että en jaksa. Riittää kun saisin sanottua sen, että tarvitsen hieman lomaa elämältä, koska en jaksa pitää itseäni enää kasassa. Joka päivä saadessani hetkenkin aikaa milloin olen yksin, mieleni tekisi vain sulkea silmät ja unohtaa taas hetkeksi kaikki tämä. Haluaisin sulkea vaan kaiken pois mielestäni, olla ilman tunteita ja ajatuksia. En ymmärrä miksi on näin, mutta voimani eivät enää riitä.

' For too long now, there were secrets in my mind
For too long now, there were things I should have said
In the darkness... I was stumbling for the door
To find a reason - to find the time, the place, the hour '

~ Bruce Dickinson - Tears of the dragon ~

Osa 127.

2010-09-08T17:26:00.011+03:00

Hymyä, naurua ja onnellisuutta, mutta silti sisällä kipua. Ja vain silmät sulkiessani minä pääsen kivusta yhden sekunnin ajaksi.

Kirjoittamisen ja puhumisen vaikeus, mutta silti suuri halu saada sanotuksi ajatuksiansa muualle. Niinhän sitä sanotaan, että puhumalla asiat eivät tunnu niin isoilta ja se helpottaa, mutta mielestäni asia ei pienene tai tunnu paremmalta puhumisen jälkeenkään. Muutoksena on vain se, että saat pelätä luottamuksesi pettämistä ja sitä mitä tuo ihminen nyt sinusta ajattelee.

Alkoholi, että vihaan tuota nestettä. Ennen jaksoin katsoa kun muut joivat ja sitten humaltuivat, mutta nykyään en haluaisi olla edes paikassa missä ihmiset ovat humalassa ja alkoholi virtaa. Ymmärrän tietenkin sen, että joskus on mukava ottaa muutama olut tai siideri ja nauttia niistä.
Miksi alkoholi on minulle näin iso asia? Mielestäni alkoholi pilaa ihmissuhteet ja aiheuttaa aivan turhia riitoja ja mielipahaa. Alkoholi on ollut elämässäni jo silloin kun opin kävelemään. En vaan halua, että elämässäni tulee aina olemaan pelko siitä, että menetän jotain tärkeää elämästäni alkoholin takia.

Mitä minulle kuuluu? Mietin tuota itsekkin joka päivä. Mielessäni pyörähtää päivittäin ajatuksia joita pakoilen ja jotka tuntuvat kuuluvaan tahtomattani jokapäiväiseen elämääni. Sisälläni pyörii välillä pyörremyrsky sekottaen taas kaikki ajatukset. Haluaisin hieman lomaa kaikelta ja ajatuksiani paikoilleen. Henkisesti hajalla.

' Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois '

~ Jippu - Saviruuku ~

Osa 126.

2010-06-11T19:59:00.001+03:00

Olen istunut koneen ääreen ja katsonut tätä valkoista ruutua, kirjoittanut lauseita, mutta pyyhkinyt ne pois -minulla ei ole ollut sanottavaa.

Olen ollut kauan pois, vaikka mieleni on tehnyt kirjoittaa jo monia kertoja tänne, mutta en ole saanut aikaiseksi. Vaikka olen monesti käynyt täällä lukemassa teidän muiden kuulumisia niin silti en ole saanut omia ajatuksiani tänne, vaikka olenkin yrittänyt ja suurta halua kirjoittamiseen on ollut. Tämän sijaan olen kirjoittanut päiväkirjaa vain itselleni siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa.

Viimeeksi kun kirjoitin tunsin itseni vain rikkonaiseksi ja täysin mitättömäksi, mutta nyt tuo tunne on paljon pienempänä mielessäni, vaikka vieläkin tuo tunne nousee joskus hyvin vahvasti esiin. Näiden kirjoittamattomien kuukausien aikana olen saanut itseäni nostettua ylöspäin pohjalta ja samalla saanut elämääni valoa. Ajattelin, että nyt kun kirjoitan niin voisin hieman kertoa kuluneista kuukausista ja siitä, että mitä elämässäni on tapahtunut.

Rakkaus on kaunista, mutta paljon muutakin. Itse olen nyt huomannut, että kuinka paljon joku ihminen voi vaikuttaa elämään. Jo se, että näkee rakastamaansa ihmistä ja kuulee hänen äänensä saa hymyn rikkinäisenkin kasvoille. Se, että saa olla toisen vieressä aivan hiljaa ja kuunnella vaan hänen hengitystään on jotain mistä pidän ja tuossa tilanteessa tunnen, että kelpaan. Luulen, että tämä rakkaudesta puhuminen kertoo jo paljon siitä, että mitä minulle on tapahtunut -olen rakastunut ja seurustelen.
Seurustelun myötä olen alkanut hyväksyä itseäni enemmän ja jopa pitämään itsestäni. Huomasin myös, että olen oppinut puhumaan, mutta matkaan siihen, että pystyisin sanomaan miltä minusta tuntuu on vielä paljon.

Ajattelin, että kirjoittaisin hieman syömisestäni, mutta kieltämättä minulla lyö nyt tyhjää. Syömiseni on ollut "normaalia" siihen nähden mitä se ennen oli. Pystyn syömään, mutta välttelen tilanteita jossa joku sattuu kysymään, että onko minulla nälkä tai tahdonko syödä. Edelleen tunnen ahdistusta siitä, että minun pitäisi syödä, mutta sekään ei ole enään niin pahaa kuin ennen. Kuitenkin edelleen noustessani huomaan, että minua huimaa ja tiedän sen johtuvan siitä, että olen ollut syömättä, mutta en jaksa välittää asiasta. Ostin myös nesteenpoistajia pitkän ajan jälkeen, mutta tuntuu, että niistäkään ei ole ollut mitään hyötyä. Vaa'alle en ole noussut.

Osa 125.

2010-01-14T18:49:00.002+02:00

Se repii sisältäni jotain tärkeää. Se tuntuu tappavan minusta pienenkin elonmerkin. Se kuiskaa minulle asioita rajan takaa. Se haluaa minut taas omakseen. Antaudun sille.

Luulin, että kukaan ei näe niin pitkälle silmieni syvyyteen, että tuntisi niiden surullisuuden. Luulin, että kukaan ei voi selvittää silmieni salaisuutta. Luulin, että kukaan ei ymmärtäisi silmieni hiljaisuutta. Luulin, että kukaan ei huomaisi minun olevan sisältä pirstaloitunutta kristallia. Halusin olla salaisuus, arvoitus, saavuttamaton, mutta nyt tiedän, että siihen en pysty minä, eikä kukaan muukaan.

Ajatukseni ovat aivan sekaisin. Mieleeni palautuvat asiat vuosien takaa, asiat lähimenneisyydestä,asiat kuukausien takaa. Pyörittelen ja pyörittelen niitä päässäni, mutta samalla kiusaan itseäni ajautuessani laaksoon johon on istutettu kipeät, raskaat muistot. Nuo muistot piirittävät minut taas tänäkin iltana.

' We'll do it all, everything on our own
We don't need anything or anyone '

~ Snow patrol - Chasing cars ~

Osa 124.

2010-01-12T13:31:00.002+02:00

Miksi minä en voisi kuihtua pois? Miksi en voi vähitellen lähestyä maata ja lopulta jäädä sinne? Kyllähän kukatkin kuihtuvat.

En ole voinut hyvin enää pitkään aikaan. Osaan myöntää tuon itselleni, mutta en muille. En osaa kertoa miksi asiat ovat tipahtaneet raiteiltaan, mutta tiedän asiat, että aamuisin on vaikea nousta ja yöllä en osaa nukkua. Kaikki tuntuu vaikealta ja asiat jäävät kesken.

Kirjoitin viimeeksi jouluna, jolloin toivoin vain, että kaikilla olisi hyvä olla. Tuo pieni toive toteutui ja oli ihanaa olla kotona ilman riitoja ja sitä ainaista kireyden tunnetta. Sain siis sen mitä toivoin. Joulun jälkeen oloni alkoi huonontua ja tuntui kun harteillani olisi ollut monta tiiliskiveä jotka vetivät minua maahan. Huomasin olevani hiljaisempi, en tarkoituksella, mutta en vaan enää ollut se sama tyttö jolta lähti mitä ihmeellisempää juttua. Aloin myös välttelemään läheisteni näkemistä, koska pelkäsin heidän huomaavan oloni ja sen, että olen itseni kanssa huimasti miinuksen puolella. Ruokahaluni katosi aivan kokonaan ja välillä huomasin olevani vessassa antamassa ylen. En tiedä miksi näin, mutta asiat eivät ole kunnossa.

Viime yönä halusin luovuttaa. Tahto herätä aamulla oli kateissa ja halusin vain lähteä. Sain päähäni lähteä ulos kävelemään ajatuksena rauhoittaa itseäni, mutta asiat eivät menneet niin. Kävelin kunnes olin aivan väsynyt ja kylmissäni. En tuntenut enää sormiani kylmyyden takia ja käteeni koski sietämättömästi. Nostin hihaani ja huomasin, että käteni vuosi pahemmin kuin luulin -se ei ollutkaan vain pintanaarmu. Hidastin tahtia ja lähdin kävelemään takaisin. Tajuan nyt, että eilen istuin aivan lähellä reunaa, mutta kuitenki nyt kirjoitan taas tänne ja toivon selviäväni tästä päivästä, vaikka voimani ovatkin kateissa.

'And tonight I'm letting go
About to give in '

~ Saybia - I surrender ~

Osa 123.

2009-12-24T14:41:00.003+02:00

Kaikkialla on hiljaista. Äiti koristelee kuusta ja isä lämmittää saunaa. Veli valitsee radiosta kanavaa. Kuulen kissan kehräävän takan päällä. Minä istun sohvalla ja katson, kun maa peittyy valkoiseen huntuun. Huomaan, että kaikilla on rauhallinen ja hyvä olo.

Lapsena odotin joulua todella paljon. Odotin joulupukin tuloa ja ehkä kaikkein eniten sitä, että saan lahjoja. Muistan kuinka kivaa oli repiä lahjapaperia ja katsoa mitä sieltä kääreen alta ilmestyy. Luulen, että en ollut ainut lapsi joka jännitti ja samalla odotti joulupukkia heräämisestään saakka. Muistan myös, että kuinka kivaa oli avata se kalenterin luukku joka päivä ja katsoa minkälainen suklaa sieltä tänään ilmestyi tai mikä kuva luukun takaa löytyi. Itse laskin joka päivä kalenteria avatessani, että kuinka monta päivää on vielä jouluun. Nyt kuitenkin kasvettuani kaikki on hieman toisin.

Tänä vuonna en odottanut joulua lainkaan. Minulla ei ollut joulukalenteria. En laskenut päiviä jouluun, vaan elin joka päivän kuten normaalistikkin. Viimeisenä viikkona kuitenkin huomasin, että oli jotain mitä odotin kovasti. Se asia kaivoi mielessäni koko joulua edeltävän ajan ja toivoin vaan, että tuo odottamani asia toteutuisi. Toivomani asia ei ole suuri, mutta se merkitsee minulle paljon; Haluaisin vain, että tänä jouluna perheemme ei riitelisi, vaan kaikilla olisi hyvä olla.

Tänään herätessäni kuulin äidin kantavan isän kanssa kuusta omalle paikalleen. Nousin sängystäni ja menin alakertaan. Oli ihana nähdä äitin ja isän naamalla pienenmoinen hymy ja kuulla hyvän joulun toivotus. Kuulin myös veljenikin huutavan joulun toivotuksen omasta huoneestaan. Minulle tuli tunne, että tämä joulu voi todella onnistua ja ehkä tuo pieni toiveenikin toteutua.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

' Kun rauhaa hohtaa hanki valkoisin
Ja kiireet unohtuvat pois
Niin toivon, että suurilla, pienilläkin
Joulu lämpöisin ois '

~ Johanna Kurkela - Joululaulu ~

Osa 122.

2009-12-06T23:40:00.005+02:00

Kosketat. En sano mitään. Olen kuin en välittäisi, mutta kuitenkin se sattuu aina yhtä paljon. Jätit minuun taas jälkesi.

Miksi en uskonut, kun minulle sanottiin, että älä mene sinne. En kuunnellut, kun minua varoitettiin menemästä taas tuonne samaiseen paikkaan. Nuo muiden lauseet vain lipuivat ohi korvieni ja siksi minuun nyt sattuu. Olin vaan niin sokea nähdäkseni, että minuun vaan koskee jos astun vielä siihen taloon. Astuin ovesta sisään huomasin, että mikään ei ollut muuttunut.

Istuin siis tuolla iltaa ja minulla oli hauskaa. Söimme, joimme ja otimme hiukan muutakin ollaksemme sekaisin. Kävimme saunassa ja istuimme porealtaassa. Noiden tapahtumien jälkeen minulla ei ole muistikuvia mistään. Aamulla herätessä tunsin vain hänen kosketuksensa minussa. Tunsin hänen kätensä kietoutuneena ympärilläni. Tunsin hänen hengityksensä niskassani. Kun liikuin, tunsin vain arkuutta mahassani ja käsissäni. Minuun koskee ajatus siitä, että hän on jättänyt minuun taas jälkensä.

Osa 121.

2009-11-29T00:26:00.001+02:00

Tämä pimeä yö tuhoaa minut, vie kaiken saavuttamattomiin, pois minulta. Elämän tyhjät kujat pakottavat ottamaan seuraavan askeleen vaikka jokainen askel rikkoo enemmän, tekee askel askeleelta kipeämpää.

Itkettää ja ahdistaa, siinä lyhyesti mitä minulle kuuluu. En osaa sanoilla kertoa miksi kaikki värit ovat taas kaikonneet luotani. Oloni on tyhjä ja olen jotenkin taas aivan kateissa itseni kanssa.
Asiani ovat sekaisin ja muiden asiat painavat mieltäni. En tahtoisi herätä seuraavaan aamuun, vaan tahtoisin nähdä unta paremmasta huomisesta.

Kirjottaminen on nyt minulle jotenkin aivan liian vaikeaa ja sen takia en ole saanut tänne mitään kirjotettua pitkään aikaan, vaikka monesti olen kirjoittamaan alottanut, mutta lopulta olen huomannut, että edessäni on edelleen vain vain tyhjä laatikko jossa pitäis olla tekstiä.

Osa 120.

2009-11-09T17:45:00.006+02:00

Roikun oksan varassa kalliolla miettien, että päästän siitä irti. Voimani heikkenevät koko ajan, mutta silti pidän kiini. Kuitenkin haluaisin vain tippua.

Hymyilen, kaikki on hyvin. Valhe. Mikään ei tunnu siltä, että voisin hyvin. Että jokin olisi hyvin. Haluaisin niin kovin täältä pois. Haluaisin olla hetken, edes hetken ilman tätä kaikkea. Toistan itseäni ja sanon taas kerran, että en tiedä kuinka kauan jaksan herätä uuteen aamuun.
Olen vain enemmän ja enemmän sekaisin elämäni kanssa. Kaikki tuntuu vain kaatuva päälle aivan samalla hetkellä. En jaksa kantaa hartioillani mitään ylimääräistä. En jaksa kuulla yhtään huutoa ja raivoa minun korvilleni. En jaksaisi kuunnella edes ystävieni murheita. En vaan jaksa.

Lupasin itselleni, että en rakastu, mutta niin pääsi kuitenkin käymään aivan huomaamatta. Niinä hetkinä kun hän on kanssani tuntuu siltä, että joku oikeasti välittää ja tahtoo minut viereensä. Tämä ihminen saa minut taas rakastamaan itseäni hiukan enemmän, ja jaksamaan elämässäni taas yhden päivän eteenpäin. Hänen kanssaan jaksan hymyillä, nauraa ja olla oma itseni. Haluaisin olla hänen tyttönsä, mutta pelkään sauttavani häntä, koska olen itse niin hajalla ja epävarma elämäni kanssa. Liikun itseni kanssa niin heikoilla jäillä, että en voi antaa, enkä tahdo kenenkään katsovan vierestä kuinka vihaan elämääni ja itseäni.

Rakastan, mutta joku minussa vastustaa kuitenkin tätä tunnetta sisälläni, koska tiedän vain satuttavani. Minun ei pitäisi antaa kenenkään rakastaa itseäni, en ole ansainnut sitä. En pysty antamaan tällä hetkellä kenellekään sitä, mitä kaikki eniten kaipaavat -rakkautta ja läheisyyttä.

Osa 119.

2009-10-29T18:25:00.005+02:00

Lasken pääni polviini ja huokaan. En haluaisi tuntea mitään. Haluaisin olla vain jotain niin tyhjää, että kaikki lipuisi ohi ilman, että tuntisin mitään.

Rikki, niin hajalla sisältä. En jaksa enää valehdella itselleni, että pärjään tässä elämässä, koska asia ei ole niin. En jaksa enää kieltää asiaa itseltäni, että haluan pois täältä, koska tuo tunne on vaan niin vahva sisälläni. Elämäni on vaan liian sekasin siihen, että jaksaisin nousta uuteen huomiseen. Minulla ei vain ole enää voimia siihen, että hymyilen ihmisille aivan kuin kaikki olisi hyvin. Minulla ei myöskään ole voimia siihen, että jaksaisin itseäni ja ajatuksiani. En todella tiedä mitä teen.

En haluaisi puhua tästä, mutta minun on pakko. Nyt taas muistan kuinka helpottava tunne se on, kun terävä viilto tuntuu kyljessä ja punainen vana valuu hitaasti kylkeäni pitkin. Pääsen tuolloin hetkeksi pois tästä maailmasta jonnekin kauas täältä. Tuona hetkenä minusta tuntuu siltä, että kaikki helpottuisi. Tuolloin minulla on hetken hyvä olla. Mutta seuraavana päivänä katson taas jälkiä kyljissäni kysyen itseltäni, että miksi?

' The fight is over
The mad rain had gone past over me
Blood is flowing down
Tear is flowing down '
~ X Japan - Alive ~

Osa 118.

2009-10-20T02:03:00.002+03:00

Haluan kääntää selän kaikelle. Olen liian väsynyt jatkamaan. Toivoisin olevani jossain missä saisin vain olla ja levätä.

Silmäni ovat väsyneet, mutta en voi käydä nukkumaan. Minusta vain ei ole siihen, että menisin peiton alle, sulkisin silmäni ja heräisin taas aamulla uuteen päivään. En muista milloin olisin viimeeksi käynyt nukkumaan niin, että en heräisi yöllä siihen, että jostain kuuluu kolahdus tai vain pienen pieni rasahdus. Olen kyllä yrittänyt nukkua, mutta siitä vain ei tule mitään. Olen kadottanut sen tunteen, kun on niin väsynyt, että nukkumaan meno tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Osaanko enää nukkua ollenkaan?

Miten pieni ihminen voi tuntea näin isoa taakkaa sisällään. Tuo taakka tuntuu isolta, koska asiat jotka sen aiheuttavat ovat vain liian isoja minulle. En muista milloin olisin ollut näin heikko, kuin nyt muutaman viikon olen ollut. Minulla ei ole ollut voimia edes nähdä ystäviäni, vaikka yleensä pystyn näkemään heitä aina.
Pystyn nyt myöntämään myös itselleni sen, että olen oikeasti siinä pisteessä, että saattaisin tarvita ulkopuolisen apua. Vaikka tuon asian myönnänkin, niin se tuntuu ristiriitaiselta, koska en halua apua kuitenkaan loppupeleissä muualta. Periaatteeni on aina ollut, että minun täytyy itse selvitä omista asioistani, koska kuka muu niihin voi vaikuttaa kuin minä itse? Haluaisin unohtaa hetkeksi itseni ja katsoa maailmaan jonkun toisen silmillä.

Syö. Tuo sana huutaa minulle joka päivä yhä pahemmin ja pahemmin. Joku sisälläni koittaa saada ottamaan edes yhden ylimääräisen leivän, mutta minä en pysty siihen. Minulle on vain tullut yhä vaikeammaksi syödä. Ennen sain syötyä juuri ja juuri yhden lämpimän ruuan, mutta nyt sekin on jäänyt. Koulussa ollessani lautasellani näkyy ainoastaan salaattia ja lopulta sekin lojuu bioastiassa. Oloni on taas heikompi fyysisesti kuin pitkään aikaan, koska en osaa syödä. Haluaisin kyllä, mutta se tuntuu vain niin vaikealta ja ylitsepääsemättömältä asialta.

' Ei tieni mun oo voittojen
Oot nähnytkin sen
Sinä ymmärrät pahaiten
Miten arkana taas etees jään
Vain hengittämään
Ja sä kuiskaat
Et mee mihinkään '
~ Juha Tapio - Kuiskaus ~

Osa 117.

2009-10-10T20:09:00.000+03:00

Tahdon aloittaa alusta. Tahdon lähteä liikkeelle ja etsiä omaa paikkaani. Näinkö minusta voisi tulla onnellinen? Saisinko uudella alulla elämäni taas kasaan?

Olen miettinyt kauan sitä hetkeä, kun vihdoin pääsen muuttamaan ja aloittamaan kaiken ns. alusta. Tiedän jo paikan minne haluan muuttaa, mutta sekin on periaatteessa vielä auki, koska saatan lähteä opiskelemaan muulle paikkakunnalle. Tuo paikkakunta ei ole niin oleellista kuitenkaan tässä asiassa mitä olen miettinyt vaan se, että auttaisiko se todella tilannettani, että lähtisin pois tältä paikkakunnalta ja rakentaisin elämääni uudestaan. En tiedä, mutta toivon vaan kovasti niin.

Elämäni nyt, mitä se on?
Elämäni on pyörinyt nyt noin neljän vuoden aikana pahan olon, syömishäiriön ja ahdistuksen ympärillä. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeampaa, mutta olen silti selvinnyt jokaisesta päivästäni. Elämässäni on ollut paljon iloa, uusi ystäviä ja rakkautta, mutta siihen on kuulunut myös paljon surua, kuolemaa ja sydänten särkymistä. Kadun paljon tehtyjä asioita, mutta olen oppinut elämään virheideni kanssa. Olen elämässäni satuttanut lähimmäisiäni useasti, mutta niin olen myös itseäni. Olen valehdellut ja minulle on valehdeltu. Olen särkenyt sydämmiä, mutta myös minun sydämmeni on särjetty. Olen ikävöinyt ja kaivannut. Olen näiden kaikkien asioiden keskelä miettinyt kuolemaa ja pois lähtemistä usein. Tuossa hiukan elämääni tiivistettynä muutamaan hassuun lauseeseen.
Muuttuisivatko nuo asiat, kun pääsen muuttamaan ja jatkamaan elämääni toisaalla? En tiedä.

Olen ollut kotona nyt neljä päivää ja nyt taas muistan miksi en viihdy täällä paria päivää pidempään. Tulin kotiin keskiviikkona ja täällä oli kaikki aivan sekaisin. Astuessani eteiseen kuulin jo huutoa ja tappelua. Minun teki mieli perääntyä ja lähteä pois, mutta en voinut tehdä niin. Tuota samaa huutoa ja tappelua olen nyt kuunnellut nämä neljä päivää. En jaksaisi enää.
Eilinen yö meni taas valvoen ja miettien kaikkea. Olen aivan sekaisin asioideni ja ajatuksieni kanssa. En osaa enää juosta ajatuksiani karkuun. Olen vain niin hajalla itseni kanssa.

Osa 116.

2009-10-01T01:35:00.007+03:00

Kävelen sateessa miettien asioitani. Sade kastelee hiukseni ja kyyneleeni sekoittuvat sadepisaroihin. Ajatukseni valuvat sadepisaroiden mukana poskiltani maahan. Tunnen oloni tyhjäksi.

Haluaisin tuntea jotain. Tunnen kyllä, mutta haluaisin tuntea jotain muutakin kuin ainaista kipua sisälläni ja ahdistusta päässäni. Nuo tunteet tappavat minua hitaasti, mutta sitäkin varmemmin ja kivuliaammin. Se tunne, kun maailmastani katoaa valo ja silmäni sumenevat kyyneileistä ovat minun elämässäni kuin aamuja jotka ovat vain pakko kohdata. Haluaisin muuttua, haluasin tuntea taas niinkuin ennen, mutta en pysty siihen.

En jaksa. En toddella jaksa. Olen vaan niin rikki ja hajalla itseni kanssa. Joskus toivoisin vain pääseväni täältä pois, koska tiedän, että silloin minua ei satuttaisi enään mikään. Eivät teot, eivätkä sanat, silloin minua ei satuttaisi enään mikään, vaan saisin vain olla. Tiedän että minulla on ihmisiä ketkä välittävät (tai niin ainakin sanovat), mutta silti tuntuisi vain paremmalta hyvästellä kaikki. Miksi jäisin? Tuo kysymys on pyörinyt päässäni ehkä liikaakin. Jos mietin kuukausia taakseppäin niin silloin minulla oli hyvä syy jäädä tänne. Syy oli ihminen ketä rakastin. Mutta nyt kaikki on toisin. En keksi tarpeeksi pätevää syytä jäädä tänne, mutta siltikin vielä istun tässä koneen ääressä ja kirjoitan tätä tekstiä.

Entä jos joskus en heräisikään aamulla? Tulisinko katumaan sitä? Kysymyksiä toistensa perään, mutta mistä löydän vastaukset?

' Runneltua itsetuntoo
ei ole helppo kantaa
mut pako pilvilinnoihin
uutta toivoo antaa '

~ Klamydia - haaveet elättää ~

Osa 115.

2009-09-21T20:32:00.001+03:00

Haluaisin jättää kaiken taakseni. Haluaisin siivet. Haluaisin kauniit valkoiset siivet joilla lentää pois täältä. Eihän se ole mahdotonta, eihän?

Olen sekaisin itseni ja elämäni kanssa. En tiedä miksi, mutta tämä tunne sisälläni riipii minua ja ottaa minusta vain kovemman otteen päivä päivältä. Olen vaan niin väsynyt, väsynyt kaikkeen. Jokainen aamu on jo taistelua siitä, että jaksaako nousta ja kohdata taas uuden päivän haasteet. Jokaisena aamuna haluaisin vain lukittautua jonnekin piiloon kaikelta ja siirtyä omaan pieneen maailmaan jossa saan vain olla.

Teot sattuvat, mutta minuun koskee sanat jotka pyörivät vain mielessäni. Lupaus siitä, että hän ei halua satuttaa minua on murtunut niin kuin pelkäsinkin. Kaikki ne sanat, kaikki ne lauseet jotka hän minulle sanoi hiertävät mielessäni. Kaikki tuntuisi helpommalta jos vain katoaisin hänen elämästään kokonaan. Olen hajalla, mutta en ymmärrä sitä, että miksi olen näin hajalla tämän takia. Haluaisin unohtaa, mutta tiedän, että en pysty siihen. Kaikki kaatuu taas samalla kerralla päälle. Olen kuin lintu joka osaa lentää, kunnes yhtäkkiä hänellä ei olekaan enää siipiä millä lentää.

Haluaisin vain painnaa pääni jonkun olkapäälle ja kertoa, että en jaksa, mutta minusta ei ole siihen, ei siihenkään. Nytkin kyyneleiden valuessa poskillani istun vain yksin huoneessani ja kuuntelen musiikkia ja koitan samalla saada tänne jotain kirjoitetuksi, mutta juuri nyt tämäkin tuntuu niin turhalta. Minusta ei vai ole enään mihinkään. Minulla ei ole voimia tehdä mitään. Minulla ei ole kiinnostusta. Minulla ei ole mitään.

' Me tiedämme sen
olen kipua täys
mutta sinä, älä päästä mua irti '

~ Juha Tapio - Luotasi vaan ~

Osa 114.

2009-09-14T01:44:00.001+03:00

Käännän selän elämälleni. Luovutan taistelun ajatuksiani vastaan. En yritä päästä karkuun sitä ääntä, joka kuiskailee minulle sisälläni -antaudun hänen kynsiinsä. Putosinko liian kauas tästä elämästä?

Luulin pärjääväni. Luulin todella, että olen saanut elämästäni jotenkin kiinni, mutta huomaan taas erehtyväni. Olen taas apeampi ja omissa mailmoissani entistä enemmän. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta nyt vaan asiat ovat kääntyneet näin. En haluaisi herätä aamuisin, koska jo silmäni avattua kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Heti herättyäni käyn miettimään asioitani ja kaikki vaan pyörii mielessäni. Koulussa ollessani toivoisin vain tunnin menevän nopeasti ja koulun loppuvan, jotta pääsisin taas muiden silmistä pois.

Mielessäni on käynyt, että sanoisin psykiatrilleni kuinka asiat oikeasti ovat, mutta pelkään seurauksia siitä, että jos kertoisin todella kaiken pääni sisältä hänelle. Olen monesti päättänyt hänet nähdessä, että nyt voisin sano edes vähän oikeasta olostani hänelle, mutta avatessani suuni en saa vain mitään sanotuksi. Luottamukseni on vaan petetty niin monesti, että en uskalla sanoa mitään itsestäni, koska pelkään, että asiat liikkuvat hänen suunsa mukana eteenpäin. Niin on käynyt ennenkin, joten miksi nyt niin ei kävisi? En osaa luottaa, mutta en myöskään tiedä, että haluanko edes luottaa häneen. Luottaminen muihinkin on vaikeaa joten miten voisin luottaa melkein tuntemattomaan ihmiseen?

Ikävä. Tuo tunne valtaa minut vain yhä tiukemmin otteeseensa. Minulla on vaan niin ikävä yhtä ihmistä. En tiedä miten tämän sanoisin, mutta hän on vaan jotain niin erityistä, että haluan pitää hänet elämässäni. Olin hänen luonaan nyt pari viikkoa takaperin. Vietin siellä kolme kokonaista päivää. Menin sinne torstaina ja lähdin maanantaina. Hänen luonaan ollessani minulla oli hyvä olla. Oloni oli jotain sanoinkuvaamatonta silloin, kun sain vain olla hänen vieressään tai laittaa pääni hänen olkapäälleen ja kun nukkumaan mennessä hän oli vieressäni ja piti minusta kiinni -tunsin itseni tärkeäksi. Tuo ihminen on tainnut viedä sydämeni pahemmin kuin luulinkaan, koska pidän niin kovasti hänestä. Pelkään vaan niin, että hän unohtaa minut ja... En vaan halua menettää häntä.

' I know I'll see you again whether far or soon
But I need you to know that I care
And I miss you '

~ Incubus - I miss you ~

Osa 113.

2009-09-02T22:56:00.002+03:00

Istun huoneessani ja toivon jonkun olevan lähelläni. Tiedän kuitenkin, että tuo toive jää vain toiveeksi, kukaan ei tule viereeni ja ota minusta kiinni.

Anteeksi kun en ole hetkeen käynyt kirjoittamassa, mutta en ole vain pystynyt. En oikeastaan ole saanut mitään ajatuksia päästäni ulos, vaikka olenkin aloittanut kirjoittamisen täällä. Nyt kuitenkin palaan taas tänne ja vuodatan hieman itseäni teille.

Kaipaan ihmistä kuka olisi vierelläni, kun en jaksa. Haluaisin vain joskus piiloutua jonkun kainaloon ja olla siinä hetken. Jokainen luultavasti tietää sen tunteen kun haluaisi vain olla lähellä jotain tärkeää ihmistä. Olla vaan siinä hiljaa ja katsoa vaikka televisiota. Tätä minäkin tahdon. Kaipaan vaan niin sitä tunnetta kun voi vaan sanoa toiselle, että olisi hetken lähellä. Kaipaan tuota tunnetta enemmän kuin koskaan.

Oloni on ollut viimeaikoina hyvin vaihteleva. On ollut hyviä päivä ja taas niitä päiviä, että haluaisi vain jäädä sänkyyn ja sanoa kaikille, että menisivät pois elämästäni.
Nyt taas asuntolassa ollessani minulla on ollut hauskaa ja olen oikeastaan ehkä jopa nauttinut elämästäni täällä. Täällä on aina ihmisiä lähellä jos on tunne, että haluaa jutella. Ja täällä saa myös joskus sitä omaa kaipaamaa rauhaa menemällä huoneeseen ja sulkemalla vaan oven perässään. Vaikka viihdyn täällä niin olen huomannut, että vaivun täällä liian helposti sinne synkkyyteen.

Pari päivää taaksepäin oloni oli aivan hirveä. Olisin vain voinut jättää kaiken taakseni ja vain kadota. Kyyneleet vuosivat poskelleni melkeimpä jokaisesta pienestäkin vastoinkäymisestä. Minua ahdisti ja olin vain maassa. En teidä syytä tuohon oloon, mutta ehkä joskus saan senkin selville. Kun olin itkenyt monta tuntia ja maanut vaan omassa huoneessani puhumatta kenellekään mitään sain laitettua yhdelle minulle jo nyt tärkeäksi tulleelle ihmiselle viestiä. Kerroin olostani ja siitä kuinka en vaan jaksa elämääni. En tiennyt syytä siihen, että miksi juuri hänelle laitoin viestiä, mutta ei siihen kai syytä tarvitsekaan. Luulin että hän ei vastaisi, mutta sain kuitenkin viestin häneltä takaisin. Huomasin itseni hymyilevän, vaiikka kyyneleet olivatkin saaneet jo tyynyni märäksi. En tiedä miksi, mutta tämä viesti paransi oloani:

"Voi kulti. Siu pitää jaksaa. Sie oot jotain niin tärkeetä, että sie et saa luovuttaa. Miu äiti sano miulle,ku olin etten jaksais. "itsemurha on lopullinen ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan". Siä teet miun elämän palapelistä kokonaisen. Ilman siuta pala puuttuu ja miekään en oo yhtään mitään. Siu on vaan jaksettava. Miulla oli elämä täysin raiteiltaan, ja nyt miulla menee siihen nähen tosi hyvin. Kyllä se onni löytää siunki elämään. Usko vaan siihen rakas "

Luettuani tuon viestin minulle tuli todella olo, että minusta todella välitetään. Tuokin ihminen välittää, vaikka ei tunne minua edes hyvin ja olemme tunteneet niin vähän aikaa, mutta silti hän sanoo minulle noin. Oloni koheni heti hieman ja lopulta sain itseni koottua illaksi, että pystyin menemään muiden kanssa oleskeluhuoneeseen.

Sanon muutaman sanan syömisestäni, koska se ei ole muuttunut oikein mihinkään. Olen nyt oikeastaan elänyt nämä päivät vain salaatilla ja teellä. En tunne enää nälkää, en edes pientä nälkää. Huomasin myös itseni laihtuneen xkg viikossa. En ole edes koittanut nyt laihduttaa, mutta ruoka vaan ei ole maistunut.

Osa 112.

2009-08-26T00:38:00.002+03:00

Pimeää. Hapuilen. Ahdistun. Kuvittelen jonkin painavan kaulaani. En saa henkeä. Lopulta huomaan katoavani itseltäni. Näen edessäni vain kirjaimia, koitan mudostaa niistä sanoja, mutta ajatukseni karkaavat yhä uudelleen.

Miksi yritää jaksaa? Miksi enään hymyillä, kun tuntuu, että kaikki on turhaa? Onko elämässäni loppujenlopuksi mitään päämäärää? Kysymyksiä riittää, mutta missä vastaukset? Tuohon kysymykseen osaan vastata purkamalla taas ajatuksiani tänne.

Olen yrittänyt, olen todella yrittänyt jaksaa, mutta kaikki yrittäminen valuu uomaan joka ilta, kun ajatukset valtaavat mieleni täysin. Tuolloin kaikki yritys parempaa päin tuntuu niin turhalta. Tuolloin olen aivan eri ihminen. Ahdistuksen vallattua minut voi huomata kuinka kyyneleet valuvat poskilleni, tai kuinka silmäni ovat vetiset. Tuolloin haluaisin vain kääntää pääni pois ja unohtua taas hetkeksi. En tiedä miksi juuri illalla kaikki iskee päälle. Kun luulen onnistuvani yhdessä päivässä, niin kaikki se ilo ja hymy häviää lopulta kuitenkin illalla.

Jos listaisin tekemiseni viikon ajalta ylös, niin kaikki päiväni olisivat samanlaisia. Jokaisena päivänä tuntisin taas saman kivun sisälläni. Huomaisin päivittäin sen saman ahdistuksen syödessäni. Päiväni olisivat kuin kopioita edellisestä päivästäni. Joskus todella tuntuu, että kierrän samaa kehää yhä uudelleen ja uudelleen. Turhauttavaa, mutta en tiedä mitä tekisin toisin. En edes tiedä, että pystyisinkö muuttamaan mitään.

Entä syömiseni, mitä siitä sanoisin? En osaa kertoa muuta kuin, että mikään ei ole muuttunut. Kierrän samaa ympyrää päivittäin. Joka kerta syödessäni tunnen vain suurta omantunnontuskaa siitä, että laitoin jotain suuhuni ja nielaisin sen. Haluaisin oppia syömään ilman sitä, että lasken kalorit, mutta en pysty siihen. Olen tottunut elämään näin, mutta silti kaipaan muutosta.

En tiedä mitä teen elämälläni, kun en sitä osaa kuitenkaan arvostaa niinkään paljoa, että yrittäisin joitain asioita muuttaa paremmaksi.

' Täytyy saada levätä huolella.
Antaa ajan olla minun puolella,
niin kai se on.
Eihän tiedä mihin se sydän pysähtyy
ja pieni maailma särkyy.
Se on niin haurasta,
jos on satasen vauhdissa. '

~ Stella - 100km/h ~

Osa 111.

2009-08-15T21:17:00.001+03:00

Harhailen pimeässä koittaen päästä sen läpi. Olen elossa, mutta kuitenkin aivan yksin. Osa minusta taistelee tätä kaikkea vastaan, mutta osa minusta on karannut jo kauas pois.

Sattuu. Minuun sattuu, mutta en osaa kertoa miksi. Johtuuko kipu sisälläni ikävästä ja omista ajatuksistani joita pyörittelen sisälläni? En osaa sanoa. Tuo tuntemattomaksi kutsumani kipu valtaa minut aina iltaisin yksin ollessani. Se ottaa minut valtaansa ja kutsuu minua taas omaan maailmaani. Tuolla maailmassa olen vain pieni ihminen joka ei tiedä mitä elämällänsä tehdä. Tuo maailma on pimeä, mutta siellä jossain kaukana on myös valoa. Tuo maailma on täynnä vastoinkäymisiä, joiden takana on ovi takaisin tähän maailmaan.

Elämä ilman vaakaa tuntuu jo vaikealta ajatukseltakin, mutta tuota olen harkinnut kuitenkin, koska luulempa tuon vaa'alla käymisen vain pahentavan oloani, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että en voi luopua tuosta rakkaasta esineestä.
Syömiseni on ollut vähäistä taas nyt muutaman päivän. Tällä viikolla koulun alkaessa söin huomattavan pieniä annoksia. Tarkemmin sanottuna elin enimmäkseen tomaateilla ja omenoilla. Jopa omenan syöminen tuotti vaikeuksia, mutta sain kuitenkin jotain alas. Saa nähdä mitä ensi viikko tulee olemaan syömisteni kannalta.

' There's another world inside of me that you may never see,
There's secrets in this life that I can't hide.
Well, somewhere in this darkness,
There's a light that I can't find
Well, maybe it's too far away,
Maybe I'm just blind '

~ 3 Doors down - When I'm gone ~

Osa 110.

2009-08-12T22:16:00.003+03:00

Silmäni painuvat kiinni. Mielessäni käy toivomus, että ne sulkeutuisivat viimeisen kerran ja pysyisivät kiinni. Maaimani näyttää paremmalta silmät suljettuina kuin niin, että näkisin eteenpäin.

Rikki, hajalla ja väsynyt. Edelliset kolme sanaa kuvaavat oloani viimeisen muutaman viikon ajalta edes jotenkin. Aivan kuin seisoisin aukiolla jossa ei ole kuin yksi puuntaimi ja minä. Tuo puuntaimi kasvaa kasvamistaan ja näkee koko ajan enemmän elämää, mutta minä pysyn siinä samalla tasolla näkemättä uutta, ja lopulta suljen silmäni, koska en jaksa enään katsoa samaa arkea päivästä toiseen. Toivoisin niin, että saisin jotain sitä iloa takaisi mitä tunsin vielä jonkin aikaa sitten. Luulen kuitenkin, että tuo toiveeni ei tule toteutumaan, koska en vaan saa sitä hymyä sisältäni ulos. En halua aloittaa kaikkea sitä läpikäymistä itseni kanssa uudestaan. Minusta ei vaan nyt ole siihen, että kävisin aukomaan umpisolmuja sisältäni auki. En edes pystyisi siihen nyt.

Kuinka monesti minulle onkaan sanottu, että näytän väsyneeltä. Huomaan hetken mietittyäni tuota asiaa, että sormeni eivät riitä laskemaan noita kertoja. En tiennyt, että minusta huomaa kuinka väsynyt olen. En ole fyysisesti väsynyt, vaan enemmänkin henkisesti täysin poikki. Kauan luulin, että olen onnistunut pitämään kaiken sisälläni, mutta kuitenkin se on joillekin ihmisille paistanut läpi enemmän kuin selvästi. Mutt noh, en jaksa välittää enään siitä, että joku huomaa kuinka väsynyt ja loppu olen itseni kanssa. En vain jaksa.

Viimeyönä olin taas itseni kanssa enemmän kuin väsynyt. Kerrankin kuin olisin voinut puhua jollekin kaiken sisältäni pois, niin en keksinyt ketään kelle olisin voinut soittaa. Mielessäni kävi muutama ihminen, mutta puhelinta katsoessani peruin kaiken, koska en halunnut huolestuttaa ketään asioillani. Katsoin kelloa monesti ja aika vain kului. Istuin ulkona luultavasti noi kaksi tuntia ja olin vaan tietämätön kaikesta. Kyyneleet virtasivat poskellani ja halusin vaan taas hetkeksi unohtua maailmalta.

Osa 109.

2009-08-09T20:43:00.008+03:00

Aloitan kirjoittamaan toista blogia tämän rinnalla, mutta se tulee olemaan vain kutsutuille. Joten jos haluat lukijaksi, niin ilmoitathan minulle, jotta voin sitten sinua heittää kutsulla, kun kirjoittamisen aloitan.

Ps: blogiin sisältyy asioita kuten laihdutusprosessini (ruokapäiväkirja yms.) Tuonne myös kirjoitan asioita joita en halua yleisesti kaikkien luettavaksi kirjoittaa.

Osa 108.

2009-08-07T23:01:00.004+03:00

Jatkan putoamista alas, mutta pohja ei tule vastaan. Olen pudonnut jo kauan, mutta kuitenkin olen vasta matkalla. Jos joskus iskeydyn pohjaan, niin jaksanko sieltä nousta ylös?

Miksi, miksi minun on näin vaikea elää? Teenkö itse elämästäni tälläistä, vai kuvittelenko vaan kaiken? Ei, en voisi kuvitella näin huonoa oloa itselleni, koska haluaisin vain tämän tunteen sisältäni pois. Tämä olo on kuin saippuakupla jonka haluaisi rikkoa, mutta sitä ei saa kiinni, koska se on jo aivan liian korkealla puhkaistavaksi. Voimani vain ehtyvät päivä päivältä enemmän. Joskus herätessäni haluaisin vain painautua takaisin tyynyyn ja nukahtaa niin, etten enään heräisi. Olen kulkenut päiväni kuin sumussa, ja vaikka olen yrittänyt jotain tehdä, niin lopputuloksena ei ole ollut kuin sekasorto aloitettuja asioita. En todella ymmärrä miksi asiat ovat taas menneet näin. Jos saisin tilaisuuden selvittää omaa päätäni yhden päivän ajan, niin tekisin sen enemmän kuin mielelläni, mutta tiedän, että sellaista tilaisuutta ei tule.

Monikaan ystävistäni ei tiedä miltä minusta oikeasti tuntuu. Kaikille olen se liian pirteä tyttö joka vain nauraa asioille ja on heidän silmissään onnellinen ja iloinen. Joskus haluaisin vain sanoa heille, että asiat ovat aivan toisin. En minä ole tuo ihminen miksi kaikki minua luulevat. Joskus jopa toivon, että ystäväni näkisivät minun läpi ja huomaisivat, että en voi hyvin, koska en itse osaa heille sitä sanoa. Pelkään, että he alkavat käyttäytyä minua kohtaan eri tavalla jos kertoisin heille siitä mitä oikeasti sisälläni tunnen.

Kamppailen päivittäin itseäni vastaan. Ollessani huoneessani joudun keksimään itselleni jotain turhaa tekemistä, vaikka vain silppuamaan jotain paperia, koska muuten pelkään itseni tarttuvan taas siihen kiiltävään terävään esineeseen. Kun olen syönyt jotain, minun täytyy silloinkin keksiä jotain, koska muuten menisin vessaan ja huomaisin taas itseni olevan kyykyssä ja sormieni olevan kurkussani. Päiväni ovat siis täynnä sitä, että joudun taistelemaan itseäni vastaan. Joskus kuitenkin huomaan, että huoneessani ollessani olen taas tehnyt kylkeeni uuden viillon. Myös tämä on liian tuttua, että vessaan mennessäni olen laittanut sormet kurkkuuni ja antanut ylen. En vaan jaksa enää taistella ajatuksiani vastaan. Voimani eivät vain tahdo riittää enää mihinkään.

' And I fall down
Afraid and shaking here
And I fall down '

~ Skillet - Angels fall down ~

Osa 107.

2009-08-05T23:55:00.003+03:00

I don't want to fall asleep
Cause I don't know if I'll get up

Olen vain väsynyt. Olen väsynyt nauramaan, hymyilemään, itkemään -elämään. En tiedä mitä tekisin, että saisin takaisin sitä iloa mitä tunsin joskus. En halua olla tämä tyttö mikä olen nyt, mutta en tiedä miten voisin muuttua. En osaa muuttua. Toisaalta en edes uskalla.

Olen vain niin hajalla ja rikki sisältä. Miten rikkinäisen voi korjata? Miten hajonneen saa ehjäksi? Mietin taas miksi olen tässä tilanteessa, että tunnen vain sisälläni kipua ja tuskaa. Tunnen jotain mitä en osaa selittää. En saa itsestäni selville, että miksi tunnen niinkuin tunnen. En osaa kertoa muille omasta olostani mitään. Vaikka haluaisinkin kertoa jollekin mitä tunnen sisälläni ja miten voin, niin en pysty siihen. En vain saa sanojani suusta. En saa edes sanotuksi, että "en voi hyvin". En osaa edes pyytää ketään kuuntelemaan, jos kuuntelijaa tarvitsisin. Ehkä juuri tämän takia ihmiset kyselevät minulta niin paljon vointiani, vaikka vastaus on kuitenkin aina sama. Jos joku haluaa minusta jotain tietää niin hän joutuu olemaan tiukkana jos haluaa saada minut puhumaan. Onneksi kuitenkin on muutama ihminen kenelle pystyn jotain puhumaan, mutta en kuitenkaan heillekään saa sanotuksi oikeaa vointiani. En vain osaa, enkä jaksa opetella.

En tiedä miten pystyisin olemaan itseni kanssa. Katson peiliin ja haluaisin vain kääntää katseeni pois. En vain pysty elämään itseni kanssa, koska en pidä siitä mitä näen, kun katson peiliin. Nyt kun mietin, niin lomani on mennyt oikeastaan siinä, että olen vahdannut syömistäni ja koittanut liikkua mahdollisimman paljon, mutta en ole tyytyväinen saavuttamaani. Minun piti laihduttaa lomalla itseni taas "kuntoon", mutta tulosta ei näy missään. Olen vaan pettynyt itseeni ja itsekuriini. Toivon vain nyt, että mennessäni kouluun saisin taas kaiken itsekurini takaisin ja aloittaisin vihdoinkin kunnon dieetin ja myös liikunnan. Ainut hyvä asia siis kouluun menemisessä on se, että siellä ei ole oikein mitään tekemistä, joten on helpompaa liikkua yms. Toivon nyt vain, että onnistuisin tässä taivoitteessani minkä itselleni olen asettanut.

' There's no one to save me now
I'm standing on the edge
and still I wonder how '

~ Nomy - I miss you ~

Osa 106

2009-08-02T22:30:00.002+03:00

Löysin kyselyn Superchiquen blogista, ja ajattelin ihan mielenkiinnosta täyttää sen ja laittaa tänne. Kyselyssä on siis kyse syömishäiriöstä.

Yleisesti

Ikä? -17.
Pituus? -160-162, en muista tarkkaan.
Paino? -Periaatteen vuoksi en puhu painosta blogissani.
Alin paino?- Periaatteen vuoksi en puhu painosta blogissani.
Korkein paino? -Periaatteen vuoksi en puhu painosta blogissani.
Minkä painoinen haluat olla? -Alle 40 kg on aina ollut se päämäärä, mutta sekin vaihtelee.
Mikä SH sinulla on? -Anoreksia, kai.

Syvällisemmin

Kuinka monta kaloria syöt päivässä keskimäärin? -100-500, jos joskus lainkaan.
Oksennatko ruokaasi ikinä? -Kyllä.
Haluatko näyttää supermallilta / näyttelijättäreltä? - En kiellä, mutta en myönnäkään. Haluan erottua joukosta, en olla niinkuin julkimot.
Onko sinulla jokin kouluajan ulkopuolinen liikuntaharrastus? - En kutsu näitä harrastuksiksi, mutta käyn salilla ja lenkkeilen ahkeraan.
Onko sinua kiusattu ikinä painostasi? -Kyllä, ala-asteella olin kaikille se lihava tyttö.
Oletko koskaan paastonnut? -Kyllä.
Käytätkö laksoja päästäksesi eroon ruoasta / kaloreista? -Joskus kauan sitten muutamasti, mutta en enää.
Inspiroivatko mallit / näyttelijät sinua? -Eivät oikeastaan.
Oletko joutunut sairaalaan koskaan SH:si takia? -Kyllä kahdesti.
Oletko koskaan käyttänyt oksetusjuurta oksentaaksesi? -En.
Oletko koskaan yrittänyt parantua SH:stasi? -Olen, mutta voimat eivät ole riittäneet.

Kehonkuva kysymyksiä

Näetkö itsesi jatkuvasti lihavana, Vaikka muut väittävät ettet ole? -Lihavana itseäni pidän. Oikeastaan paksuna ja ehkä myös rumana.
Mitä kehonosaa muuttaisit? -Mahaa, reisiä, persettä,naamaa... jos voisin niin kaikkea.
Asteikolla 1-10, kuinka tyytyväinen olet kehoosi? -2-4
Tunnetko itsesi vähä-arvoiseksi painon / kehosi takia? -Kyllä.
Oletko toisinaan masentunut painosi / kehosi takia? -Useasti.
Vertaatko kehoasi muiden kehoihin esim mallien / näyttelijöiden? -Kyllä.

Terveys/Ruoka

Syötkö mielestäsi riittävän terveellisesti? -En todellakaan. Parannettavaa olisi paljonkin.
Oletko sairaalloisen pelokas syömään hiilareita? -Toisaalta kyllä.
Rasvaa? -Kyllä, en edes siedä rasvan hajua.
Kaloreita? - Kyllä.
Oletko usein väsynyt/uupunut? -Lähes jatkuvasti.
Tunnetko itsesi energisemmäksi syönnin jälkeen? -En oikeastaan.
Syötkö lihaa? -En, koska olen kasvissyöjä.
Syötkö ruokasi tietyllä tavalla? -Kyllä. Pakkomielteenä se, että jos otan lautaselle esim. Perunaa, kastiketta ja salaattia, niin mikään niistä ei saa koskettaa toisiaan lautasella. Siis kaikille ruuille pitää olla oma kohta lautasella.
Sanovatko ihmiset, että näytät sairaalta / erittäin nälkäiseltä? -Nälkäiseltä kuulemma olen näyttänyt muutamasti.
Oletko ikinä oksentanut verta? -Kyllä kolmesti.
Onko sydämesi syke 49 yläpuolella? -On?
Pyörryttääkö sinua vähäisestä syömisestä? -Usein kyllä, mutta siihen olen jo tottunut.

Muuta

Onko media mielestäsi syypää syömishäiriöiden yleisyyteen? -Tottakai media tuo paineita nuorille.
Mikä on mielipiteesi Pro-anasta? -Väärin leikkiä sairaudella ja jakaa neuvoja toisille. En pidä tuosta "liikkeestä".
Onko sinulla muita mainittavia häiriöitä (esim masennus)? -Paniikkihäiriö ja keskivaikea masennus.
Mikä on lempiruokasi? -Jos jotain on pakko sanoa, niin pinaattiletut.
Lempijuomasi?-Pepsi max ja vesi.
Toivotko usein ettei sinulla olisi syömishäiriötä? -Noh kyllä kai, mutta toisaalta taas en jaksa uskoa että omistan syömishäiriön.
Haluatko parantua? -En todella tiedä.

Osa 105.

2009-08-02T16:13:00.007+03:00

Silmissäni alkoi sumentua. Otin tukea tuolista, mutta lopulta löysin itseni lattialta.

Heräsin aamulla ja oloni oli heikko. Keitin teetä ja join sitä keittiössä. Teeni juotua nousin ylös mennäkseni ulos, mutta huomasin noustessani, että jalkani eivät kantaneet kunnolla. Pyörryin ja huomasin makaavani lattialla. Äitini pakotti minut autoon ja suuntana oli päivystys.

Istuin päivystyksen odotushuoneessa lapsien ja vanhusten seassa. Mietin kauan, että mitä ihmettä minä teen täällä, koska en ole sairas. Pyöritin päässäni kaikkia mahdollisia tekosyitä miksi minä voisin vain kävellä ulos ovesta ja olla astumatta siihen piinalliseen vastaanottohuoneeseen. Huomasin äidin katseet minuun, kun vaihdoin asentoa tuolissani ja katsoin kelloa. Oloni oli epämukava. Jokaisella kerralla sydämeni takoi vain kovempaa, kun vastaanottohuoneen ovi avattiin ja joku pyydettiin sisään. Lopulta kuulin oman nimeni. Nousin tuolista hitaasti ja käteni tärisivät mennessäni lääkäriä kohti. Tuntui kun olisin pyörtynyt uudestaan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Istuuduin tuolille ja katsoin seinään. Kuulin äidin puhuvan jotain lääkärin kanssa ulkopuolella, mutta en saanut sanoista selvää.

Ovi avautui ja lääkäri tuli huoneeseen. Hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä ja minä vastailin rehellisesti sekä valehdellen. Kun kuulin kysymyksen "Onko syömisesi ollut normaalia?", minun teki mieli juosta karkuun. Jäin tuijottamaan lääkäriä ja vastasin valehdellen, että on. Näin lääkärin silmistä, että hän ei välttämättä uskonut minua. Sitten puhe tuli laihtumisesta. Ahdistuin, koska tiesin, että joudun vaa'alle ja en voi valehdella siitä, että en ole laihtunut. Kohta seisoin vaa'alla ja näin lääkärini kädessä paperin johon hän merkkasi kiloni tarkasti juuri grammalleen. Minä hymähdin, kun katsoin lukua vaa'alla. Ei se ollutkaan niin paljon kun luulin. Lääkärini mielestä se oli aivan liian vähän, mutta en jaksanut kuunnella hänen saarnaansa laihtumisestani, joten kävin laskemaan lampussa olevia viivoja ja samassa ajauduin aivan omiin ajatuksiini.

Säpsähdin ja huomasin lääkärin tuijottavan minua kysyvästi. En tiennyt mitä tuo katse merkitsi, joten kysyin mitä seuraavaksi. Huomasin turhautuneen ilmeen hänen kasvoillaan ja sain vastaukseksi vain, että otetaan hemoglobiini ja sen jälkeen verikoe. Käteni olivat hikiset ja tärisivät, kun hän otti hemoglobiinia. Näin hänen tuijottavan laitetta johon kohta ilmestyisi minun hemoglobiinini. Toivoin kovasti hänen tuijottaessaan tuota laitetta, että hemoglobiinini olisi normaali, vaikka tiesin, että sitä se ei ollut. Sanat " Alhainen, vain 89.4", tulivat lääkärin suusta. Tiesin mistä tuo johtui, mutta olin vain hiljaa ja kuuntelin osittain, kun lääkäri selitti raudan puutostilasta ja siitä kuinka syöminenkin vaikuttaa hemoglobiiniin. Huomasin taas, että en todellakaan ollut kuunnellut mitä hän sanoi. Seuraavaksi olinkin käelemässä huoneeseen jossa minulta otettaisiin verikoe.

Mukavan tuntuinen hoitaja tuli huoneeseen ja laittoi minut makuulleen. Hän kyseli kaikkea mahdollisia arkipäivän asioita ja samalla teki työtänsä. En voinut katsoa neulaa, koska minua heikotti ajatuskin siitä, että näkisin kun hän laittaa neulan käteeni. Aika mateli, mutta lopulta hän oli valmis. Nousin istumaan hetkeksi, ja sitten uskaltauduin seisomaan. Lääkärini oli huoneessaan ja minut ohjattiin taas sinne, mutta pääsinkin melko heti sieltä pois kuunneltuani hetken hänen mielipidettään voinnistani.

Olen edelleen turhautunut tuosta käynnistä päivystyksessä, koska omasta mielestäni olen kunnossa. Inhottaa myös, että nyt olemme äitini kanssa riidoissa pyörtymiseni takia. Voin vaan enään sanoa, että tämä päivä on ollut kamala.

' Day by day I'm drifting away
Never knowing what to seek
Time after time I keep asking why
Why I feel so weak '

~ Thunderstone - Weak ~

Osa 104.

2009-07-31T22:37:00.005+03:00

Ayanna haastoi, joten ajattelin nyt napata haasteen vastaan ja käydä pohtimaan näitä asioita; mitä rakastan ja mistä en pidä.

Säännöt: Listaa haluamasi määrä asioita, joita rakastat ja joista et pidä. Haasta tämän jälkeen haluamasi määrä henkilöitä tekemään sama. Linkitä sekä haastamasi että sinut haastanut henkilö(t) postaukseen.

Rakastan:

Lenkkeilyä
Sadetta
Musiikkia
Eläimiä
Ulkona istumista yksin hiljaa tai musiikkia kuunnellen
Läheisiäni
Nauraa vedet silmissä
Hiihtoa
Yötä
Puhelimessa puhumista
Auringonlaskua
Kynttilöitä, niiden luomaa tunnelmaa
Kirjoittamista
Valokuvaamista
Meikkausta
Auringonottoa
Solisluita
Uimista
Shoppailua
Pimeää (outoa, koska pelkään pimeää, mutta silti siinä on jotain kiehtovaa)
Kauhuelokuvista, vaikka en saisi niitä katsoa vaikean paniikkihäiriön takia
Nukkumista
Rullaluistelua
Kerrospukeutumista
Vaatteita
Peiliä (omistan viharakkaussuhteen peileihin)

En pidä:

Kylmästä
Säikyttelystä
Märistä hiuksista
Valehtelusta
Lupauksien rikkomisesta
Liian hitaasta kävelystä
Yksinäisyydestä silloin, kuin eniten kaipaisi seuraa
Ihmisjoukoista
Tavaroiden kadottamisesta
Vihellyksestä
Asioiden kiertelystä
Mustasukkaisuudesta
Heräämisestä
Itsestäni
Lihomisesta
Rasvan hajusta
Peileistä (omistan viharakkaussuhteen peileihin)
Kaksinaamaisuudesta
Kiireestä

En haasta ketään, mutta toki tämän saa tästä napata.

Osa 103.

2009-07-31T17:07:00.011+03:00

Pyörin sängyssäni. En saa unta. Laitan musiikin korvilleni ja toivon nukahtavani. Katson kellon sekunttiviisaria ja aika tuntuu vain matelevan. Lopulta nukahdan, mutta herätessä päiväni on jo täyttä kaaosta.

Tämä päivä on ollut aivan yhtä kaaosta. Heräsin aamulla siihen, että exäni äiti soittaa ja kertoo hänen ottaneen heidän autonsa (lue: alaikäinen) ja lähteneen sillä jonnekin. Tämä on jo toinen kerta kuin näin käy. Viimeeksi hän joutui samanlaisen tempauksensa takia osastolle. Tiedän kyllä, että hänellä ei mene kovin hyvin, mutta en ymmärrä tätä tapaa ilmaista sitä. En pidä tilanteesta yhtään, ja tunnen vaan syyllisyyttä tästä asiasta. Tätä pelkäsin silloin kuin hänet jätin ja siksi viivyttelin hänen jättämistään niin tavattoman kauan. Puhun nyt siis samasta henkilöstä kuin tässä tekstissä. Toivoisin niin, että voisin olla välittämättä tilanteesta, mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Puhelimeni on soinut varmaan valehtelematta 15 minuutin välein siitä saakka, kun hänen äitinsa soitti minulle. En ymmärrä miksi minut taas sotketaan tälläiseen asiaan. En jaksa tätä.

En osaa enää nukkua. Sänkyyn mennessäni olen väsynyt, mutta yöni menee nykään aina asioita pohtiessa ja lopulta huomaan kellon siirtyneen monta tuntia eteenpäin. Unirytmini on siis aivan olematon. Vaikka välillä olen aivan väsynyt ja puhki, niin silti en vain saa itseäni nukkumaan. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta en jaksa enää edes välittää.

Eilen tapahtui jotain niin odottamatonta. Olin ollut ystävälläni yötä ja hän pyysi jäämään toiseksi yöksi. Mietin jäämistä kauan ja lopulta suostuin. Kuitenkin jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että minun on pakko lähteä kotiin. Hankin siis itselleni kyydin ja lähdin kotiin. En muista toista tuollaista tilannetta, kun vapaaehtoisesti olen halunnut lähteä kotiin. Mutta kuitenkin kun nyt mietin, niin itselläni ei ollut eilen mikään hyvä olo, ja huomasin sen vaikuttavan ystäviinikin, joten johtuneeko siitä sitten tämä kotiin lähtö.

Mahani on taas kipeä. En pysty kävelemään kunnolla, en nauramaan, en pysty tekemään mitään. Kipu tuntuu nyt myös istuessa ja maatessa. Ennen vain koski kävellessä tai nauraessa, mutta nyt kipu on jatkuvaa. En tiedä mitä tämä on. Ehkä uusiutunut tyrä tai jotain vastaavaa. En vielä kuitenkaan mene lääkäriin, koska kestän tämän kivun vielä jotenkin. Lääkäriin meneminen on minulle vaan niin ylitsepääsemätön asia. Ehkä menen sitten, kun en enään kestä kipua.

' There's only so much I can take
And I just got to let it go
And who knows I might feel better, yeah
If I don't try and I don't hope '

~ The Corrs - What can I do ~

Osa 102.

2009-07-28T22:30:00.003+03:00

Mietin elämää ja totean sen turhaksi. Haluaisin kirjoittaa paperille good bye, mutta minusta ei ole siihenkään.

Huomaan itseni taas istuvan ulkona ja katsovan tyhjään. Mietin istuessani elämääni ja koitan saada niitä hyviä asioita mieleeni, mutta ne jäävät hyvin vähäksi. Kaikki painaa taas päälle; perhe, ystävien ongelmat ja myös oma elämäni. En olisi uskonut näkeväni itseäni taas tälläisenä tyttönä, jolla ei ole voimia enään hymyillä, mutta nyt kuitenkin viime viikkojen aikana olen alkanut taas vajota alemmas.

En tiedä miten saisin kirjoitettua oloni ylös. En tiedä miten kuvailisin tätä kaikkea mitä pyörittelen pääni sisällä. Olen aivan hukassa itseltäni, ja tuntuu, että alan kadota myös muilta. Olen huomannut, että ystävieni kanssa ollessani he varovat sanojansa ja ovat muutenkin varuillaan. En nykyään enään jaksaisi nähdä ihmisiä. En jaksa nauraa heidän vitseilleen. Tuntuu vain, että olisi parempi olla yksin, koska silloin minun ei tarvitse näyttää muuta mitä oikeasti olen. Minun ei yksin ollessani tarvitse hymyillä, nauraa, eikä mitään mitä en halua tehdä. Yksin ollessani uskallan näyttää tunteeni, koska silloin tiedän, että kukaan ei näe jos itken.

Minua suostuteltiin malliksi. Kaverit olivat ottaneet kuviani ja vieneet toimistoon. Yllätykseni he ottaisivat minut sinne töihin. Ensin olin vihainen ystävilleni, että olivat tehneet tuollaista, mutta sitten sulatin asian ja tajusin että ei se kuullostanutkaan niin pahalta, ja itsekin kiinnostuin. Kun soitin tuonne paikkaan ja kun puheeksi tuli painoni, satuin kysymään, että olisiko painosta tarvetta pudottaa, niin sain vastaukseksi, että "eise tee pahaa jos pari kiloa laihduttaa". Tuo tuntui pahalta ja otin taas yhden kolauksen lisää itsetuntooni. Varmasti tuo nainen osasi katsoa, että olen jo nyt alipainon puolella, mutta en silti kelvannut heille tälläisenä (eli en ihmettele etten kelpaa itsellenikään). Sain taas siis yhden hyvän syyn pudottaa painoani, mutta vain enemmän kuin oli tarkoitus.

Minun tekisi mieli vain sanoa hyvästi taas kaikelle. Luultavasti muiden elämäkin helpottuisi, koska olen kuitenkin vain kaikille loppujenlopuksi taakkana. Kuka jaksaa katsoa ihmistä jolla ei ole elämäniloa jäljellä yhtään? Kuinka kukaan voisi koskaan rakastaa tälläistä ihmistä, joka ei jaksa hymyillä ja joka satuttaa itseään, koska ei vain jaksa enää elää? Ja kun mietin tarkemminen, niin kuinka voisin koskaan kenenkään antaa rakastaa itseäni, koska pelkään niin kovin, että satutan häntä, koska itse olen näin loppu.

Kuuntelen musiikkia kyynelten valuen hitaasti poskellani ja tippuvan sitten paidalleni. Haluaisin mennä huoneeseeni, mutta siellä olisin taas aivan yksin. Pelkään, että jos en kohta enään hallitse itseäni, että vielä joskus astun viimeisen kerran huoneeseeni ja näen viimeisen kerran punaisen viillon kädessäni. Tunnen sisälläni viiltävän pahan olon ja ahdistuksen ja huomaan itseni antautuvan taas niille.

' Noose around a choking heart
Eternity torn apart
Slow toll now the funeral bells

”I need to die to feel alive" '

~ Nightwish - Bye bye beautiful ~

Osa 101.

2009-07-20T23:04:00.005+03:00

En ole koskaan ikävöinyt mitään niin kuin ikävöin sinua. Haluaisin vain painautua sinuun, olla siinä ja tuntea sinut vierelläni. Haluaisin pitää kädestäsi kiinni tietäen, että et irroita.

Ikävä on kaapannut minut täysin omiin pauloihinsa. Ikävöin niin kovin, että en saa oikein mitään aikaiseksi ellen todella yritä. Mitä tahansa teenkin, niin yksi ihminen pyörii mielessäni. Minulla ei ole koskaan ollut tälläistä ikävän tunnetta ketään kohtaan. En olisi koskaan voinut kuvitella, että joku saa minut näin sekaisin kaikinpuolin. Ikävä sattuu ja välillä tuntuu, että ikävöin turhaan, mutta kuitenkin toivon, että en tee niin. Minä olen joku niin tavattoman onnellinen tyttö, että olen saanut hänet elämääni vihdoin. Ihastuin...rakastuin...ja nyt ikävöin, koska olen rakastumassa häneen vaan päivä päivältä enemmän.

Muistan edelleen sen ensimmäisen kerran kuin näin hänet viime syyskuussa. Olin sekaisin, mutta silti muistan sen tunteen, kun katsoin häntä päästä varpaisiin ja jotenkin minulle tuli vain tunne, että häneen haluan tutustua. Näimme vain hetken, sanoimme kai muutaman sanan toisillemme ja sitten hän lähti. En tiedä miksi, mutta jo silloin hän jäi tiukasti sydämeeni kiinni aivan samalla tavalla, kuin takiainen jäisi paitaani.

' Mullonikäväsua
on ainut rivi jonka valmiiksi mä saan '

~ Juha Tapio - Mullon ikävä sua ~

Osa 100.

2009-07-17T23:23:00.005+03:00

Mieleni täynnä ajatuksia ja tunteita, mutta vain yhden niistä saan kiinni. Paha oloni pulpahtaa taas pinnalle, kuin kupla jota en voi puhkaista.

En tiedä miten asettelisin sanani tähän tekstiin. Mieleni on täynnä asioita, jotka haluaisin kirjoittaa, mutta nyt en tiedä mistä aloittaa. Tunnen sisälläni vain jotain, joka satuttaa minua. Mieleni on painunut alas, ja haluaisin vain kadota hetkeksi kaikelta. En ole kaivannut tätä olotilaa, mutta kuitenkin nyt taas se vie minut täysin. Olen saanut jo pitkän ajan nauttia siitä tunteesta, että minulla on hyvä olla, mutta kuitenkin nyt tuo aika ottaa itsensä takaisin melkein kovemmin kuin koskaan.

Istuessani omassa huoneessani ja kuunnellessani musiikkia huomasin taas, kuinka kylkeeni piirtyneet viillot vuosivat verta. En tuntenut kipua, en olisi edes jaksanut välittää siitä. Katsoin vain vuotavaa punaista viivaa ajattelematta mitään. Mikään ei muuttunut jälkien lisääntymisen jälkeen. Jäljet kertovat vain taas yhdestä hetkestä jolloin tunsin kipua sisälläni.

Toivon, että en ole palaamassa sinne synkkään uomaan jossa en näe eteeni ja joka on minulle aivan liian syvä, että sieltä voisin kiivetä ylös omilla voimillani. Nyt kuitenkin tuntuu, että makaan siellä uomassa avuttomana ja aivan liian rikkinäisenä.

Haluaisin vain olla hetken tuntematta mitään.

Osa 99.

2009-07-13T15:58:00.001+03:00

Kuulen kun huoneen oveni käy. Kysymys 'onko kaikki hyvin' kaikuu korviini. Käännyn ääntä kohti ja huomaan, että kysyjä oli äiti. Pyydän häntä poistumaan.

Miksi minun on taas niin vaikeaa olla perheeni kanssa yhdessä? Kaikki oli melkein loistavasti, kun olimme isäni ja pikkuveljeni kanssa kotona kolmestaan, mutta nyt äidin ollessa myös kotona kaikki on toisin. Huomaan olevani paljon ahdistuneempi ja hiljaisempi. Isänikin kanssa välit muuttuivat heti, kun äiti tuli kotiin. En tiedä mikä siinä on, mutta meidän välille tulee jotain tuntematonta kireyttä silloin, kun koko perhe on koossa. Harmittaa tämä tilanne, mutta sille ei vain voi mitään. Haluaisin taas pois täältä jonnekin.

Ei sen pitäisi olla vaikeaa ja sen pitäisi olla normaalia, mutta minä en vaan saa laitettua ruokaa suuhuni... Yksi leipä käy mielessäni. Menen tekemään sen ja istun pöytään. Katson leipää, mutta kuitenkaan en saa laitettua sitä suuhuni. Tuijotan vieläkin leipää edessäni, mutta lopulta huomaan, että vien leipää roskiin... Noin minulle on käyny monesti, mutta kuitenkin huomaan ruoan olevan kerta kerralta enemmän viholliseni.

Viimeyö sai taas minut murtumaan aivan tyystin. Ollessani yksin huoneessani saivat taas kaikki ajatukset minut kiinni. Ajatukset veivät minut taas jonnekin kauas niin, että en voinut juosta enään karkuun. Minuun sattui. Mielessäni vilisi kaikki kipeimmät asiat ja ne saivat minut huomaamaan kyyneleen poskellani. Kaikki iskostui päälleni samalla kerralla, vaikka kuinka yritin päästä ajatuksistani eroon. Huomasin valvoneeni huoneessani pitkään. Kello oli kolme, ja minä valvoin. Päätin mennä rappusille istumaan. Istuin ja kuuntelin vain hiljaisuutta. Se sai minut rauhoittumaan ja tuntemaan oloni taas edes hetken hyväksi.

' Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää? '

~ Johanna Kurkela - Veitsenterällä ~

Osa 98.

2009-07-12T16:02:00.009+03:00

Olimme onnellisia, tai ainakin luulit niin. Ensimmäisenä kuukautena rakastin sinua ja halusin vain olla sinun. Kaikki muuttui hetkessä. Sinä rakastit, mutta minä en. Tunteeni olivat karanneet toiseen ihmiseen.

Ei mennyt niinkuin elokuvissa, mutta en sure. Erosin siis tyttöystävästäni eilen. Asiaa olin miettinyt jo vaikka kuinka kauan, mutta en vaan ollut saanut mitään sanotuksi hänelle. Minusta vaan ei ollut tähän suhteeseen enään. Oikeastaan kun ajattelen, niin ei minusta ollut siihen pitkään aikaan. Nyt kuitenkin sain asiat selviksi, ja olen tästä tyytyväinen. En kuitenkaan kiellä, että ei tehnyt kipeää, mutta se pieni kipu sisälläni kuitenkin johtuu vain siitä, että satutin häntä.

Yksi syy eroomme oli se, että ihastuin toiseen, ja tunteeni karkasivat pikkuhiljaa häneen. Oudointa tässä ihastumisessa oli se, että en ollut nähnyt tätä ihmistä kuin muutaman kerran ja jo silloin iskin silmäni häneen. En edes tuntenut häntä, mutta silti niin kovin hänestä pidin. Ihastuminen ei kuitenkaan ollut se suurin syy, vaan se syy löytyy minusta itsestäni; en vaan tuntenut oloani enää hyväksi tuossa suhteessa.

' The quickest way to break your heart
Make you depressed and ill
Is to get tangled up inside
The side effects could kill '

~ Disney - Don´t fall in love ~

Osa 97.

2009-07-07T17:52:00.003+03:00

Olen hiljaa ja istun. Tunnen kätesi hartioillani ja samalla huomaan, että hymyilen.

Tulin kotiin, mutta en yksin vaan ystävieni kanssa. Tiesin että isäni ja hänen kaverinsa olisivat täällä ja he eivät olisi selvinpäin. En ollut varma kestäisinkö olla kotona, vaikka minulla olisi ystäviä mukana. Kaikki oli hyvin pitkään ja minulla oli hauskaa. Nauroin ja istuin kaikkien meillä olleiden kanssa terassilla. Kaikki ajatukset olivat poissa ja nautin kaikkien seurasta pitkään. Tunsin vihdoin itseni aidosti iloiseksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kaikki iskostui taas päälleni. Päätin lähteä porukasta pois ja tulla koneelle, mutta niin tuli myös ystäväni. Laitoin musiikin soimaan ja vain istuin ja selailin sivuja, mutta kuitenkaan katsomatta niitä. Yritin olla itkemättä. Yritin pitää itseni kasassa, koska ystäväni oli vieressä. En halunnut näyttää että olen heikko. En halunnut näkevän minua sellaisena. Sain pidettyä itseni koossa hetken, mutta kaikki kaatui silloi, kun hän alkoi kyselemään minulta vointiani. Vastasin hänen kysymyksiinsä ja se sai minut murtumaan. Hän otti minut halaukseensa. Itkin pitkästä aikaan niin, että joku näki. Minua hävetti tuo tilanne, mutta kuitenkin samalla tuntui hyvältä olla jonkun lähellä.

Minulla on ongelma. Ehkä pieni muille, mutta minulle niin iso. En saa vain yhtä ihmistä pois mielestäni. Hän on sama ihminen, kenestä kerroin tuolla ylempänä. Olen miettinyt, että miten olen saanut mahdollisuuden tutustua näin ihanaan ja ymmärtävään ihmiseen. Kaikkein oudointa tässä on se, että en ole tuntenut häntä edes kauaa ja jo nyt pidän hänestä ehkä ihan liikaa. Ja kun ajattelen niin hän on ainut ihminen kenet olen päästänyt näin lyhyellä ajalla näinkin lähelle itseäni. Mutta en kadu tätä yhtään, että olen tutustunut häneen. Pidän hänestä liikaa, enkä saa häntä mielestäni -en edes haluaisi saada.

' I didn't think could be real
To know that you feel the same as I do
Is a threefold utopian dream
You do something to me that I can't explain
So would I be out of line if I said
I miss you '

~ Simple Plan - I miss you ~

Osa 96.

2009-06-30T20:21:00.003+03:00

Haluaisin pysähtyä ja hengähtää. Haluaisin olla kuin minulla ei olisi kiire.

Miksi on niin vaikea pysähtyä hetkeksi ja vain olla? Keräämme itsellemme liikaa tekemistä. Teemme lupauksia, vaikka kuitenkaan ei olisi aikaa pitää lupaustaan. Tähän kaikkeen käy vain yksi sana, kiire. Kiirettä voisi verrata naruihin jotka solmiutuvat meihin ja vetävät eri suuntiin, vaikka voimme vain tehdä asian kerrallaan. Naruja alkaa tulla jossain vaiheessa ympärillemme liikaa. Emme enään tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Lopulta narut täyttävät meidät kokonaan ja huomaamme olevamme väsyneitä, mutta kuitenkin vain siksi, että meillä on liian kiire.

Olen koko ajan menossa ja huomaan, että se alkaa näkyä minussa. Valvotut yöt ja kaikki muu näkyvät jo muutaman päivän päästä. En osaa enään olla tekemättä mitään. Jo herättyäni huomaan, että pyörittelen mielessäni tekemistä täksi päiväksi.
Olen nyt ollu melkein yhteensä viikon pois kotoa, jos muutamaa käyntiä ei oteta mukaan. Nyt kuitenkin istun kotona, ja huomaan itseni aivan väsyneeksi. Olen kotona muutaman päivän keräämässä voimia, ja taas perjantaina lähden liikkeelle.

En saa selville miksi, mutta minulla on paha olla. Haluaisin painaa pääni polviin. Haluaisin tukkia korvani. Haluaisin peittää silmäni. Haluaisin vain kadota tältä maailmalta.

En jaksa puhua kenellekään. En haluaisi nähdä kuin jonkun tärkeimmistä läheisistäni. Haluaisin painautua häneen. Haluaisin vain tuntea hänet vierelläni. Haluaisin haistaa hänen tuoksunsa nenässäni. Vain heidät uskallan päästää lähelleni.

Osa 95.

2009-06-23T23:43:00.008+03:00

"Olet keksinyt keinon käsitellä tunteita, jotka ovat sinulle ylivoimaisia. Ylivoimaisen pahoja. Ylivoimaisen pelottavia"
~ Patricia McCormick - viilto ~

Noin minäkin tein. Keksin keinon piilottaa tunteeni itseltäni. Tämä sai kuitenkin ne piilotetut tunteet vain pahenemaan päivä päivältä. Tunteita kasautui yhä enemmän sisälleni. Vihaa. Pettymystä. Surua. Iloa. Kaikki tunteet jäivät sisälleni. En osannut enään käsitellä niitä. Purin kaikki piilottamani tunteet tähän keinoon. Liikkuminen, syömättömyys, laihdutus, tämä kaikki kuuluu siihen keinoon millä pakenin omia tunteitani. Hetkessä keino muuttui elämäntavaksi, pakkomielteeksi. Olinkin yhtäkkiä koukussa tähän kaikkeen. En osannut enää lopettaa.

"Joskus kun ihminen on tilanteessa, jota ei tunne hallitsevansa, hän tekee asioita, erityisesti asioita, jotka vievät paljon voimia, jotta tuntisi, että hänellä on edes jonkin verran valtaa."

~ Patricia McCormick - viilto ~

Minä halusin myös valtaa, valtaa itseni kanssa. Väsytin itseäni päivittäin tekemällä koko ajan jotain. Kävin lenkillä juosten, sitten taas kävellen ja olin koko ajan liikkeessä. Liikunnan myötä aloin tuntea, että hallitsen kroppaani. Kun kuvioihin astui syömishäiriön merkkejä tunsin yhä enemmän, että hallitsen itseäni. Tunsin, että minä voin tehdä kropalleni mitä tahansa. Hallitsin kroppaani ja luulin, että se ei tule muuttumaan. Olin väärässä. Jossain vaiheessa tajusin, että olen menettänyt kontrollin. En hallinnut enään kroppaani, vaan kroppa hallitsi minua. En voinut enään lopettaa liikkumista, koska olisin muuten pettänyt itseni. Väsytin itsenäni päivä päivältä enemmän, koska halusin vain tuntea hallitsevani jotain elämässäni.

Puhun menneessä ajassa, mutta turhaan -mikään ei ole muuttunut.

Osa 94.

2009-06-23T11:15:00.005+03:00

Kuulen vain vanhusten juttelua odotushuoneessa. Katselen ympärilleni ja siirryn lähemmäs vaakaa. Neuvolan puolella ei ole ketään muita kuin minä -kukaan ei huomaa.

Huomasin pienen hymyn käyvän kasvoillani, kun nousin vaa'alle ja katsoin lukua. Se ei ollut luku mitä tavoittelen, mutta kuitenkin olen taas lähempänä tavoitettani. Olin tyytyväinen itseeni, kun astuin vaa'alta pois. Onnistuin. Tunne itsensä hallitsemisesta lisääntyi. Mutta kuitenikin, vaikka vaaka näytti pienempää lukua niin se ei riitä minulle. Tiedän nyt onnistuvani laihduttamisessa jos vain oikein yritän ja pidän pääni, joten miksi en yrittäisi alemmas?

Osa 93.

2009-06-22T21:30:00.007+03:00

En pyyhi kyyneleitä silmistäni. Tunnen sisälläni kipua. Toivon salaa lipuvani kauas täältä. Toivon myös salaa kuolemaani. Mietin jälleen, että miksi olen tässä tilanteessa? Mikä minut tähän ajoi?

Paha olo valtaa mieleni ja ruumiini. En ole ollut kykenevä tänään mihinkään. Olen pyöritellyt kaikkea päässäni. Olen miettinyt, että miksi annoin itseni vajota näin syvälle? Päässäni on käynyt myös kysymys, että miksi juuri minä?
Ensimmäiseen kysymykseen osaan vastata; menetin itseni hallinnan, en osannut enään kontrolloidakaan itseäni, vaikka niin luulin. Lopulta annoin tälle kaikelle periksi, enkä jaksanut enään taistella ajatuksiani vastaan.
Toiseen kysymykseen en osaa vastata. Ehkä siihen ei olekkaan vastausta.

Halu täältä pois on taas kova. En osaa sanoa miksi, mutta en vain jaksa. En jaksa mitään. Kyyneleet kastelevat poskeani ja edelleen mietin, että miksi? Ei tähän ole mitään syytä, ainakaan en tiedosta sitä. Olo on vaan huono ja masentava -eikai muuta syytä tarvitsekaan.

Olen niin kuin kaikki olisi hyvin. Nauran. Hymyilen. Olen kuin eri ihminen. Kaiken tämän teen kuitenkin vain sen takia, että välitän teistä.

Olin kultani kanssa juhannuksen. Huomasin, että olin kuin vieras ihminen. Muutuin taas tytöksi joka nauraa, hymyilee, heittää läppää ja on iloinen. Huomasin kuitenkin, että tuo esittäminen vie minun voimiani enemmän kuin luulinkaan. Välillä minusta alkoi kuitenkin rakoilla oikeaa minääni, mutta onnistuin mielestäni pitämään sen sisälläni. Kuitenkin minusta tuntuu, että kultani tietää millainen oikeasti olen. Luulempa hänen tietävän, että en voi hyvin. Hän tuntee minut ehkä kuitenkin paremmin kuin luulen.

Kirjoittaminen ei oikein suju minulta nyt. Ehkä ensi kerralla pystyn kirjoittamaan enemmän ajatuksiani taas tänne. Kuittaan.

' Sometimes I feel like I'm alone
Sometimes I feel like I'm not that strong
Sometimes I feel so frail so small
Sometimes I feel vulnerable
Sometimes I feel a little fragile
A little fragile '
~ Delta Goodrem - Fragile ~

Osa 92.

2009-06-15T19:47:00.004+03:00

Unohdin hetkeksi kaiken ja annoin vain mennä. En miettinyt mitään. En tuntenut kipua sisälläni. Hymy paistoi hetken kasvoillani. Kaikki palasi kuitenkin hiljalleen mieleeni. Tunsin taas sisälläni sirpaleet jotka viilsivät vain syvemmältä.

Tuntuu kuin taistelisin itseäni vastaan. Aivan kuin sisälläni olisi kaksi puolta, jotka sotisivat toisiaan vastaan. Haluaisin olla ilman kaikkia näitä sh ajatuksiani päässäni, mutta kuitenkin pelkään, että ilman kaikkea tätä minulta puuttuisi iso asia elämästäni. En osaa kuvitella elämääni ilman kaikkea mitä minulla nyt on. Kuitenkin jos hiukan ajattelen niin ehkä ilman näitä kaikkia ajatuksia minulla voisi olla parempi olo. Voisin taas hymyillä, ja olla niinkuin ennen. Ajatukseni ovat yhtä ristiriitaa.

Olen yrittänyt pitää itseäni kiireisenä nyt jo kohta muutaman viikon, ja kaikki siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa. Kuitenkin nyt huomaan tämän kaiken vain rasittavan minua enemmän ja enemmän. Stressi näkyy päällepäin. Olen väsynyt. Nukun huonosti. Olen todella herkkä joka päivä (pieninkin vastoinkäyminen tuntuu mailmanlopulta ja itkuisuus lisääntynyt huomattavasti). Yritykseni edes yhteen parempaan päivään tällä keinolla osoittautui vain sotaa itseäni vastaan.

Valhe. Tunsin sen taas tulevan suustani. En ensin huomannut sanovani, että kaikki on hyvin, mutta myöhemmin tunsin omatuntoni taas puhuvan minulle. Kietoudun valheiden kaapuun aina kuin minulta kydytään vointiani. En joskus enään itsekkään huomaa valehdelleeni kertomalla, että kaikki on hyvin. Omatuntoni kolkuttaa ja tunnen syyllisyyttä valheistani. Kuitenkaan en mahda itselleni mitään tässä asiassa. En saa sanotuksi rehellistä vastausta jos joku kysyy minulta vointiani. En vain halua näyttää muille, että olen heikko. En halua näyttää sitä, että en enää pärjää. Haluan olla edelleen se vahva ja hyvinvoiva tyttö muiden silmissä. En halua muuttua muiden silmissä.

" I feel it everyday, it's all the same
It brings me down but I'm the one to blame
I've tried everything to get away "

~ Three Days Grace - Over and over ~

Osa 91.

2009-06-09T19:09:00.007+03:00

Miksi en kelpaa itselleni, miksi?

Tunnen itseni lihavaksi. En voi astua vaa'alle. Peilin eteen astuessani haluaisin vain sulkea silmäni ja kääntyä pois. Tunne lihavuudestani on vain kasvanut. Näen kropassani vain enemmän korjattavaa ja liikaa vikoja. Tämä ei ennen ole ollut näin pahaa, mutta nyt tajuan itseni kammoksuvan kroppaani vain enemmän ja enemmän. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta en vaan voi sietää enään itseäni.

Tänään ollessani kaupassa minulle tuli vain tunne, että haluan pois nopeasti. Tuntui, että jokainen joka minuun katsoi olisi vain arvostellut minua ja kroppaani. Ahdistuin aivan valtavasti, mutta sain tehtyä ostokset kuitenkin kaikesta huolimatta. Sama tunne tuli, kun näin kultaani taas pitkästä aikaa. Istuimme ja olimme ensin kauempana toisistamme, mutta jossain vaiheessa tajusin laittaneeni pääni hänen olkapäälleen. Olimme niin hetken, ja sitten hän siirsi kätensä minun kylkeeni. Tunsin vain kylmien väreiden menevän ihoani pitkin ja samassa iski ahdistus. En kuitenkaan sanonut mitään hänelle, tyydyin vain olemaan siinä ja pitämään ahdistuksen sisälläni.

Pään särky, nuha ja yskä. Nuo kaikki omistan tällä hetkellä. En saa mitään tehtyä. Voimat ovat täysin loppu nyt fyysisestikkin, ja töiden teostakaan ei tule mitään. Olen siis kipeänä ja töissä. Monet ovat kysyneet, että miksi olen töissä, mutta minun on pakko. Jos olisin poissa, niin harjoitteluni menisi taas uusiksi. En jaksaisi siirtää ja tehdä taas harjoittelua uudestaan. Viimekerralla olin sairaalassa, kun muut olivat tässä harjoittelussa. Minun on jotenkin vain pakko kerätä itseeni voimia, että jaksan olla lasten seurassa ja tehdä työni. Se on ollut vaikeaa. Tänään en siihen kuitenkaan pystynyt. Oloni oli aivan äärimmäisen heikko, joten pyysin ohjaajaltani päästä sohvalle makaamaan. Sain luvan, ja nukuinkin siinä sitten puolisen tuntia. Minua heikottaa muutenkin ilman tätä flunssaa. Ja nyt kun pääni on täynnä räkää, niin tuntuu, että jalat lähtevät välillä alta kun nousen tai vain kävelen paikasta toiseen. Perjantaina olisi näyttö, ja koitan saada itseni siiheksi jotenkin kuntoon, että kykenisin näytön suorittamaan.

Tästä postauksesta ei nyt oikein tunnu tulevan mitään. Menen niistämään nenäni. Päätän siis tämän postauksen tähän.

Osa 90.

2009-06-08T19:22:00.005+03:00

Makaan sängylläni ikävöiden yhtä ihmistä. Haluan hänet elämääni takaisin, mutta tiedän, että se ei ole mahdollista. Tuntuu, että hänen kanssaan tunsin itseni tärkeäksi. Hän nosti minut pohjalta ylös. Hän oli aina vierelläni, kun eniten sitä tarvitsin. Minulla on vaan niin ikävä.

Musta vaan tuntuu, että mä tarvitsen taas ihmisen keneen voin tukeutua täysin. Tähän mennessä mun elämässä on ollut sellaisia ihmisiä yksi. Kun tämä ihminen lähti ulkomaille, niin murruin täysin. Seurustelu loppui siihen. Tärkein ihminen katosi mun elämästä viikon varoitusajalla. Multa katosi kaikki jalkojeni alta. Elämälläni ei tuntunut olevan merkitystä. Nyt minulla on kuitenkin vain kamala ikävä tätä ihmistä. Tuntuu, että tarvitsen häntä nyt taas enemmän kuin ketään muuta. Haluan vaan halata häntä. Haluan kertoa hänelle kuinka voin. Haluan kävellä hänen kanssaan taas yöllä, ja siinä samalla tuntea hänet siinä vierelläni. Kuitenkin tiedän, että minun on vaan unelmoitava ja haaveiltava kaikesta tästä.

'I don't wanna feel
The way that I do
I just wanna be
Right here with you
I don't wanna see
See us apart
I just wanna say it straight from my heart
I miss you '

~ Westlife - Miss you ~

Osa 89.

2009-06-06T18:43:00.006+03:00

Avaan ikkunan. Istun huoneessani. Tärisen -minulla on kylmä. Ajaudun ajatuksissani kauas pois tästä maailmasta. Elän taas pienen hetken haavemaailmassani. Havahdun kuullessani ystäväni tulevan yläkertaan. Olen taas tässä maailmassa. Suljen ikkunan.

Ystäväni tuli eilen yllätyskäynnille. Nähdessäni hänet menin halaamaan. Tunsin huulillani pienen hymyn. Hän sai minut nauramaan jo ensimmäisillään sanoillaan. Mennessämme ulos hän kysyi minulta, että mitä olen tehnyt nyt menneellä viikolla. Sanoin hänelle, että olen ollut oikeastaan vain kotona, enkä ole halunnut nähdä ketään. Huomasin hänen kysyvän katseensa ja sitten hän kysyikin katsoen suoraan minuun, että olenko kunnossa. Hiljaisuus. Olin aivan hiljaa, koska en tiennyt mitä vastata. Sain lopulta suustani vain sanat, että en. Poltimme tupakat loppuun hiljaisuudessa, ja lähdimme sisälle puhumatta sen enempää asiasta.

Silmäni ovat vetiset. Käteni tärisevät. Tunnen vatsassani pienen vihlaisevan kivun -en tiedä mitä se on. Haluan kauas pois. Haluan luovuttaa -sanoa hyvästi. Tuntuu kuin kaikki olisi turhaa. Elän, mutta miksi? En halua elää. Jokainen päivä tuntuu aina vain vaikeammalta. illalla nukkumaan käydessäni mieleeni tulee ajatus, että entä jos en aamulla enään heräisikään. Koitan hymyillä, mutta en löydä siihen syytä. Onko tähän kaikkeen jokin tarkoitus?

' Pieneen tilaan tänään mahtuvat
Mun parhaat, kalliit unelmat
Kun voimat joskus loppuvat
Ne mua vielä hetken kantavat

Joskus on vain pakko paeta
Kaikki ovet muilta sulkea
Joskus täytyy kauas kulkea
Että voisi palata '

~ 1N - pieneen tilaan ~

Osa 88.

2009-06-05T18:42:00.006+03:00

Onko sisimpäni kylmenemässä? Miksi en tunne enään mitään? En osaa enää antaa muille rakkautta. En osaa näyttää, että välitän. Olen katoamassa muilta. Olen rakentanut itseni ympärille jotain suurta, jonka läpi muut eivät pääse.

Viime päivät olen ollut vain itseni kanssa. En ole nähnyt ketään -en ole edes halunnut. En osaa olla enään muiden kanssa niinkuin ennen. En ole jotenkin oma itseni. Haluan vain tilanteista pois, kun muut nauravat ja pitävät hauskaa. Minä en tiedä mikä minuun on iskenyt. Ehkä tarvitsen omaa aikaa? Vai olenko vain muuttunut tälläiseksi tytöksi, joka ei jaksa enään pitää hauskaa? Tytöksi, joka on niin rikki sisältä, ettei jaksa enää nähdä ketään? En tiedä.

Katsoin viime kesän kuvia ja huomasin, että mä en ole enään se kuvan tyttö. En ole enään se pyöreäposkinen pirteä tyttö, joka hulluttelee ystävien kanssa kaikki yöt. Viime kesän tyttö on tosiaan muuttunut. Olen aivan kuin eri ihminen. Tyttö joka osasi nauraa ja iloita on nyt hiljainen ja masentunut. Tyttö joka hyväksyi ne sopivan pyöreät posket on nyt poissa. En meinaa tunnistaa itseäni kuvista. Minulle on tapahtunut jotain, mutta en saa itsestäni selville, että mitä.

Petän itseni. Rankaisen itseäni. Petän itseni. Rankaisen itseäni. Sama kaava yhä uudelleen ja uudelleen. Olen väsynyt tähän, mutta en osaa lopettaa. Päivittäin taistelen itseni kanssa, että saisin laitettua jotan suuhuni. Taistelen, että en antaisi niitä ylen. Tuntuu kuitenkin, että teen kaiken turhaan. Olen itseni vanki. Olen kahlinnut itseni vaakaan. Olen tehnyt ruuasta vihollisen, jota kuitenkin rakastan yhtä paljon samaan aikaan. Väitän, että en ole menettänyt kontrollia, mutta tiedän kuitenkin, että se on valhe. Valehtelen itselleni. Valehtelen muille. Välillä joku sisälläni huutaa, että lopeta, mutta en kuuntele sitä. Voimani ovat lopussa, mutta en osaa lopettaa.

' Lost and insecure
You found me, you found me
Lying on the floor
Surrounded, surrounded
Why'd you have to wait?
Where were you, where were you?
Just a little late
You found me, You found me

But in the end
Everyone ends up alone
Losing her
The only one who's ever known
Who I am
Who I'm not, and who I want to be
No way to know
How long she will be next to me'

~ The Fray - You found me ~

Osa 87.

2009-05-25T21:24:00.007+03:00

Huutoa, itkua, tappelua ja yksi lyönti. En jaksaisi tätä enään. Yksi kokonainen päivä kotona, ja tunnen sisälläni vain suurta vihaa.

Miksi minulla on niin suuri viha perhettäni kohtaan? Onko tämä minulle suojautumis -tai pakenemiskeino kotona odottavaa arkea kohtaan? Miksi aina minä olen se joka aloittaa ainaisen kinastelun ja tappelun? Vihaanko mä tosiaan perhettäni, vai tarkoittaako tämä tunne sisälläni jotain muuta? Onko tämä kaikki kinastelu ja tappelu minun syytäni? Kysymyksiä joihin en jaksa miettiä vastauksia. Mulla ei vain ole siihen enään voimia.

Ajatukseni karkasivat. En saa mitään kirjoitettua. Lähden ulos kävelemään yksi toive mielessäni; että siten saan ajatuksiani selvitettyä ja oloani paremmaksi.

Osa 86.

2009-05-25T15:08:00.000+03:00

Minulla oli kivaa, sanoin halatessani ystävääni pitkästä aikaa. Tunsin hymyn irtoavan kasvoilleni. Laitoin auton oven kiinni, ja heilautin kättäni taas hyvästiksi.

Viikonloppu on takana, ja mä olen taas juossut edestakaisin ja ollut siellä sun täällä.
Lauantaina menin kullalleni pitkästä aikaa. Emme olleet nähneet kahteen viikkoon johtuen minusta. Aluksi olin todella vaivautunut, mutta syytä siihen en ole vielä keksinyt. En tiedä miten olla, mitä sanoa tai mitä tehdä. Kuitenkin kaikki alkoi rullaamaan jossain vaiheessa taas omalla painollaan, ja osasin olla niinkuin ennenkin. Kaikki kuitenkin muuttui nopeasti, kun lähdimme kultani kanssa naapuriin hänen ystävänsä luokse, joka oli saanut noin kuukausi sitten vauvan. Kävellessämme sinne minulle iski jonkinlainen paniikki, jos sitä siksi voi kutsua. Mennessämme sisälle sanoin moi ja menin istumaan sohvalle. Katsoin sitä pientä tyttövauvaa joka oli sohvalla. Omatuntoni alkoi kolkuttaa yhä kovemmin ja kovemmin katsoessani sitä pientä vauvaa, ja loppujenlopuksi käänsin pääni pois, enkä enään halunnut nähdä sitä. Tunsin vaan itseäni ja päätöksiäni kohtaa vihaa.

Lähdimme tuon vierailun jälkeen ystävällemme viettämään iltaa. Ihmisiä, karaokea ja alkoholia oli tiedossa, ja tiesin, että en nyt jaksaisi, mutta menin silti. Minun teki vain mieli juosta pois -olla yksin, mutta silti jäin sinne. Jossain vaiheessa ystäväni soitti ja pyysi minua lähtemään hänen kanssaan keskustaan, ja niin lähdinkin. Minulla oli mukavaa, mutta kun kylmä yllätti, niin päätimme mennä tuonne takaisin, ja ne "pirskeet" olivatkin jo melkein loppu. Istuimme siellä vielä hetken, ja sitten ystäväni lähti, ja sen jälkeen minä ja kulta lähdimme myös heille. Olin ahdistunut tuon koko päivän, mutta luulempa kuitenkin, että tuo ahdistus pysyi muilta salassa kuten halusinkin.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eilen ollessani saunassa viiden nuorehkon miehen kanssa ylitin itseni täysin. Ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun menin saunaan muiden kanssa. Olin bikinit päällä melkein koko illan. Saunoimme ja välillä jotkut söivätkin ja alkoholi myös virtasi. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin epäröimään. Tunsin itseni taas isoksi, valtavaksi ja rumaksi tytöksi. Katsoin itseäni, ja totesin olevani edelleen se lihavan pyöreä tyttö.
Menin hetkeksi istumaan laiturille. Poltin tupakan, ja kuuntelin vain sitä hiljaisuutta. Sain itseni koottua ja kuitenkin pystyin vielä menemään saunaan, ja vielä jonkin verran nauttimaankin siitä.

' I'm not afraid of anything,
I just need to know that I can breathe,
And I don't need much of anything,
But suddenly (suddenly)

I am small and the world is big,
All around me is fast moving,
I'm surrounded by so many things,
Suddenly (suddenly) '

~ Avril Lavigne - How does it feel ~

Osa 85.

2009-05-21T15:53:00.008+03:00

Koitan saada itseäni kokoon. Kerään palasiani lattialta. Kuulen kuinka äiti ja isä juttelevat sukulaisten kanssa menneistä viikoista. Kuulen valheita äitini suusta. Hän sanoo meillä menevän hyvin. Kuulen kuinka valheen sanat tulevat hänen suustaan luontevasti. Minun tekee mieli juosta rappuset alas. Haluan sanoa totuuden, mutta tiedän, että en voi tehdä niin. Meidän täytyy taas olla se täydellinen perhe heidän silmissään.

Meille tuli siis tänään sukulaisia kylään melkein toiselta puolelta Suomea. En ole nähnyt mummoa ja pappaa vuoteen. Kuitenkin nyt, kun he ovat täällä en haluaisi edes nähdä heitä. En halua nähdä ketään. Haluaisin vain lukittautua omaan huoneeseeni. Laittaa musiikit täysille, ja upputua taas omiin ajatuksiini. Tiedän kuitenkin, että en voi tehdä niin. Mun täytyy esittää iloista ja sosiaalista nuorta naista. Mun täytyy nauraa, hymyillä. Mun täytyy esittää jotain mitä en kuitenkaan todellisuudessa ole.

Aamupalat. Lounaat. Päivälliset. Välipalat. Iltapalat. Nuo kaikki ovat asioita joita vihaan päivittäin yhä enemmän. Tullessani kotiin äiti kysyy heti, että mitä haluan ruoaksi? Vastaan aina, että olenko koskaan valittanut ruoasta? Miksi hän kysyy aina juuri minulta, että mitä syötäisiin tänään? Luulempa, että hän tekee sen jopa ehkä kiusallaan. En tiedä. Hän tietää, että mä kuitenkin vain närkin ruokaa sanomatta sanaakaan. Odotan että muut ovat syöneet ja lähteneet pöydästä. Lopulta kaadan ruoat roskikseen. Kiitän ruoasta ja lähden tyytyväisenä pois.

Tajusin tänään herätessäni, että minulla on aivan tajuton ikävä kultaani. Haluaisin vain painautua häntä vasten. Pitää häntä kädestä. Katsoa hänen silmiinsä ja suudella häntä. Olla vain hänen vieressään aivan hiljaa. Minulla on ikävä, mutta kuitenkaan en voi nähdä häntä. Ikävä repii minua sisältä päivittäin vain lisää. Välillä tuntuu, että en saa mitään aikaseksi, koska ikävöin. Haluaisin tuntea edes hetken taas sen tunteen, kun hän ottaa minusta kiinni. Silloin voin sanoa olevani onnellinen.

' And they say that life goes on

And you must be strong
But you know, there is something wrong
All the beauty's gone
Do You know what it's like
When it falls on you
And you try to carry on
But you've come undone '
~ Anna Abreu - Come undone ~

Osa 84.

2009-05-20T22:39:00.009+03:00

Tyhjä olo. Aivan kuin jotain puuttuisi mun elämästä. Mä ikävöin. Ja taas toisaalta samalla haluan unohtaa kaiken. Mitä mä haluan itseltäni tai läheisiltäni? Mitä teen itseni kanssa? Miten osaisin olla kultani kanssa samalla tavalla kuin ennen? Miksi mä edelleen olen näin hukassa itseni kanssa? Onko mulla mitään syytä jäädä tänne? Mistä löydän ihmisen, kenelle osaisin puhua? Mistä päin sisintäni löytäisin sen entisen iloisen ja nauravan tytön? Miksi, mistä, miten...? Kysymyksiä riittää, vastaukset vain puuttuvat.

Kuuntelen musiikkia. Uppoudun täysin korviini kantautuviin sointuihin ja lyriikoihin. Löydän monesta kappaleesta lauseita, jotka ovat kuin minun suustani. Löydän sanontoja ja mietteitä, jotka osuvat kohdalleni täydellisesti. Juuri tietenkin nyt, kun minulla on haikea ja tyhjä olo, niin sekoituksella oleva winamp löytää ne kaikkein haikeimmat ja muistoja tuovat kappaleet. Kyynel vierähtää poskelleni, kun kuulen kappaleen joka tuo kaikki hyvät ajat mieleen. Ajat jolloin nauroin, hymyilin ja erityisesti ajan jolloin en tiennyt mitään tästä tunteesta mitä koen nyt. Tuon ajan haluaisin takaisin.

Ystäväni soitti hetki sitten. Kysyi, että olenko kunnossa? Ihmettelin tuota kysymystä hetken, mutta sitten tajusin mistä on kyse. Hänkin oli kuullut missä olin ollut vähän aika sitten. Olin siis tässä yksi päivä taas paikassa, jossa liikkuu huumeet. Paikassa, jossa mua on satutettu monesti. Paikassa, jonne lupasin olla menemättä. Menin silti, ja satutin itseäni vain lisää sillä.
Kuitenkin, vastattuani ystävälleni, että olen kunnossa, hän sulki puhelimen, ja laittoi viestin pyytääkseen anteeksi puhelun katkaisua ja kirjoitti vain, että pitäisin itsestäni huolta ja, että hän on huolissaan minusta.

' You tell yourself that you'll be strong
But your heart tells you
this time you're wrong '
~ Gary Moore - Empty rooms ~

Osa 83.

2009-05-20T18:03:00.005+03:00

Katoan itseltäni päivä päivältä vain enemmän. Tuntuu kun olisin kahlinnut itseni ja ajatukseni sisimpääni lukoilla kiinni. Minä olen hukassa itseni kanssa. En tiedä minne kuulun. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen katoamassa ystäviltäni, lähimmäisiltäni ja ehkä kaikkein eniten kullaltani. En halua, tai en pysty näkemään ketään -voimani eivät vain riitä. En halua näyttää muille, että olen heikko ja eksyksissä itseni kanssa.

Olen nyt viimeiset kaksi viikkoa pyörinyt poikien tai oikeastaan nuorten miehien kanssa keihin tutustuin. Heidän kanssaan minun on helppo olla. He eivät tunne minua, eivätkä osaa lukea minua kuten ystäväni tai kultani. Kuitenkaan tuo ei ole ainut syy miksi heidän kanssaan olen. Mä jotenkin viihdyn heidän seurassaan. Osaan olla melkein oma itseni heidän kanssaan. Kuitenkin tiedän, että yksi näistä "pojista" on minusta kiinnostunut. Huomaan sen hänen käytöksestään, mutta kuitenkaan se ei häiritse minua mitenkään. Ja vaikka halaankin häntä nähdessämme ja myös silloin kuin sanomme heipat, niin ainakaan minulle se ei merkitse mitään. Ei minua ole haitannut, että hän on muutaman kerran antanut suulleni suukon, kun olemme halanneet, koska tiedän, että en ole ainut kenelle hän noin tekee. Ainakin luulen tietäväni.
Mulla on kuitenkin jotenkin paha omatunto, koska olen näiden "poikien" kanssa, mutta en kuitenkaan näe kultaani, tai ystäviäni. En tiedä miksi en pysty näkemään niitä tärkeimpiä ihmisiä silloin, kuin heitä eniten tarvitsisin.

Käyn illalla nukkumaan. Pyörin sängyssäni pitkään. Katson kelloa. Laitan silmäni kiinni. Havahdun painajaisiini. Tämä toistuu joka yö. Aamulla herätessäni olen väsynyt ja kiukkuinen. Univelat alkavat painaa päälleni, huomaan sen nyt jo itsekin. En muista painajaisiani, mutta herään siihen, että olen aivan hikinen ja olen jotenkin pelkotilassa ja kuin paniikki olisi valtaamassa minut. Kaipaan edes yhtä yötä jolloin saisin vain nukkua ja herätä aamulla pirteänä.

' Rikkinäinen oli eilinen
Vaikka tahdon pakoon pääse en
Sekaisin taas kaikki kaunis on
Jossain tunne - kipu sanaton
Josta millään kiinni ei saa '
~ Bass'n Helen - Liekeissä ~

Osa 82.

2009-05-06T18:02:00.007+03:00

Istun hiljaa huoneessani katsoen ikkunasta ulos. Koitan etsiä syytä pääni sisäisiin ajatuksiin. Minuutit kuluvat. Huomaan kellon siirtyneen tunnin eteenpäin. Edelleen katson ulos, mutta ilman ajatuksia -tuijotan tyhjyyteen.

Mä en tiedä mikä mulla on. Miksi musta tuntuu vaan niin pahalta? Mun on nykyään vaan niin vaikeaa saada itsestäni pienikin hymy irti. En oikeastaan jaksa kiinnostuimuiden hauskoista asioista, ja nauraa niille. Ei musta ole siihen. Haluaisin vain olla ja pienentyä ihan pieneksi. Vähän aikaa haluaisin olla muiden näkemättömissä. Haluaisin hetkeksi unohtua kaikilta. Saisin olla pienen hetken pois tästä maailmasta. Voisin haluta katsoa tätä maailmaa vain silmillä, kuitenkaan tietämättä maailman pahuudesta ja kovuudesta mitään -voisin vain katsoa ja tehdä maailmasta erilaisen kuvan itselleni.

Mä en pysty enään huolehtimaan muista ja kuuntelemaan muiden huolia. Mun pää hajoaa vaan enemmän kun saan kuulla kuinka huonosti kullallani menee, ja kuinka loppu hän on. Kaikki purkavat asiansa mulle, ja mä tottakai kuuntelen hyvää hyvyyttäni. Mä en vaan pysty sanomaan, että itsekin olen aivan loppu, että itsekään en jaksa. En voi sanoa, että mulla on pää aivan hajalla omien asioiden kanssa. Mä vain olen loppu. Mä olen loppu itseni kanssa. Mun pää hajoaa vaan enemmän, mitä enemmän mietin muiden asioita. Ehkä mun olisi hyvä opetella ajattelemaan vihdoinkin itseäni.

Osa 81.

2009-05-04T22:03:00.001+03:00

Miksi ihmiset haluavat muuttaa toisiaan niin paljon? Joskus kadulla kävellessäkin saattaa kuulla puhetta siitä, että joku on vaikkapa hiljainen, ja että hänen pitäisi puhua enemmän, tai jollakin on keltainen paita päällä, vaikka sininen olisi kivempi. Katsomme liikaa toisiamme ulkonäön perusteella. Eikö se ole aivan sama miltä ihminen näyttää ulkonäöltään tai millaiset vaatteet hänellä on tai puuttuuko häneltä kolme sormea, kuitenkaan ulkonäkö ei loppupeleissä kerro ihmisestä mitään. Saatamme karttaa "epämiellyttävän" näköisiä ihmisiä, emme halua edes jutella heille. Joillakin on myös taipumus koittaa muuttaa ystäviään ja kavereitaan itselleen miellyttävimmiksi. Siihen riittää jo pelkkä huomauttaminen toisen luonteenpiirteestä mistä ei pidä... Kysymys miksi tulee taas esiin. Mä en niinkään katso muiden ulkonäköä. Mulle se on oikeastaan aivan sama minkälaisia vaatteita joku käyttää, tai millaiset hiukset toisella on.(Mä en kuitenkaan kiellä, että en joskus katsoisi jonkun ulkonäköä kieroon, kaikkihan sitä joskus tekevät). Mä haluan tutustua ihmiseen itseensä, hänen luonteeseensa, ja siihen millainen persoona hän on. Kuitenkin ihmisen sisin on aina se tärkein, ei ulkonäkö.

"Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia"

"Älä katso lähimmäistäsi silmilläsi,vaan sydämelläsi"

Osa 80.

2009-05-03T14:50:00.012+03:00

Väsymys tuntuu pukkaavan taas mun päälle. Mä kyllä nukun jonkun verran, mutta silti olen aivan puhki aina kun herään, ja koko päivä meneekin sitten silmät ristissä kävellen. Mun täytyy pakottaa itseni nousemaan sängystä. Välillä illalla nukkumaan mennessä olen aivan puhki, vaikka en ole sinä päivänä tehnyt mitään järkevää. Mä vaan olen jatkuvasti väsynyt. Olen myös huomannut että väsymys vaikuttaa muhun nykyään paljon enemmän ja näkyvämmin kuin ennen. Musta tulee kärttyinen ja itkuinen, ja pienikin vastoinkäyminen saattaa hajottaa mut ihan palasiksi.

Tänään olisi tarkoitus mennä taas opistolle(asuntolaan), ja huomenna sitten takaisin koulunpenkille. Harjoittelu on siis takana, ja nyt pitäisi vielä neljä viikkoa jaksaa puurtaa koulussa. Mä oikeastaan odotan opistolle pääsyä, ja syy siihen on vain se, että pääsen ottamaan taas vähän lomaa perheestä, ja siellä saan omaa aikaa tarvittaessa.

"Sie olet kyllä oikeasti tosi pieni", nuo sanat kuulin melkein tuntemattomalta ihmiseltä (tuntenut kaksi viikkoa). Kun halasin häntä, hän sanoi nuo sanat. Irrotin hänestä samantien otteen ja katsoin vain kysyvästi. Musta ei tuntunut hyvältä kuulla tuota lausetta. Halusin vain lähteä hänen luotaan, käntää hänelle selän, ja painua vain jonnekin muualle. Mä en halua kuulla ihmisiltä tuollaisia kommentteja, koska se tuntuu niin valheelta, koska kuitenkin itse näen toisin. Näen vain lihavan pyöreähkön tytön, joka vihaa itseään. Mä en näe niinkuin muut. Jo kauniiksi kehuminenkin saa minut hiljaiseksi. En halua kiittää kehuista, se tuntuu väärältä.

Katson itseäni joka päivä peilistä. Mielessäni kysyn itseltäni "kelpaanko itselleni nyt?". Ei, en kelpaa. Se sattuu muhun aina vain enemmän, kun peiliin katsoessani huomaan ne samat "virheet" kropassani. Huomaan ne asiat joista en pidä, ja jotka vaan pysyvät kropassani. Miksi en voi kuunnella ja uskoa muita, kun kuulen sanat "olet kaunis ja kelpaat juuri tuollaisena". Ehkä vielä joskus ymmärrän mitä muut tarkoittavat. Ehkä vielä joskus kelpaan itselleni juuri tälläisenä kuin olen.

" Mä en usko mitään ennenkuin mä näen sen ite silimilläni Mä katon kaiken
loppuun asti sä sanot, että mä oon jääräpää

Mun haaveet yltää kuuhun asti
kauemmaskin jos tarve vaatii
Mä pistän aina paremmaksi ja
sä sanot, että mää oon sekopää "
~ Aknestik - Jäänmurtaja ~

Osa 79.

2009-04-29T17:16:00.010+03:00

Aikaa taas vierähtänyt, kaikkea tapahtunut, mutta mulla pyörii vaan yksi kysymys päässäni; kuuleeko kukaan minua? Kuinka monesti olen sanonut, että mulla on paha olla? Kuinka monesti olen sanonut, että en jaksa? Kuinka monesti olen pyytänyt tukea muilta? Kuinka monesti olen sanonut, että en pärjään yksin? Kysymyksiä riittäisi vaikka kuinka, mutta jokaiseen on kuitenkin vastaus; monesti. Tuntuu turhalta sanoa asiat moneen kertaan, koska kuitenkin sekin on loppujenlopuksi turhaa. Ei, en halua sääliä. Haluaisin vain tulla kuulluksi. Haluaisin että merkitsisin jollekin jotain, ja että asiani eivät olisi vain hiljaisia sanoja muiden korvissa. Mä haluan vain että mua uskotaan. Haluan että mua kuunnellaan. En enään halua olla se tyttö, joka on muille kuin haamu, jonka läpi voi kävellä huomaamatta, ja joka vain on.

Miksi ihmiset ovat niin itsekeskeisiä? Mulla on ollut, ja on edelleen kavereita joilla menee melkeimpä aina hyvin. Tietenkin heilläkin on pieniä vastoinkäymisiä, mutta suhteessa vaikka minuun, niin heillä menee loistavasti. Heidän kanssaan on turha yrittää puhua mistään, koska kuitenkin keskustelu kääntyisi heidän napaansa, heidän elämäänsä, ja siihen kuinka vitun hyvin heillä menee. Miksi näin? Onko ihmisten tosiaan niin vaikea katsoa omaa napaansa pidemmälle, jos heillä itsellään menee juuri silloin loistavasti? Eivätkö tuollaist ihmiset tosiaan osaa miettiä muita, vai eivätkö vain jaksa kuunnella muiden huolia, ja käydä vaivaamaan niillä päätänsä, koska heillä menee hyvin. Kysymyksiä olisi niin paljon, mutta kuitenkaan en saa yhtään vastausta mieleeni. En vain ymmärrä, ja siksi kysynkin miksi näin?

Ihmiset eivät ole täydellisiä. Joskus ajattelin (joskus vieläkin) että kun saan laihdutettua x kg, niin kelpaan itselleni, ja että silloin kaikki on paremmin. Kuitenkaan mä en koskaan tule olemaan se täydellisen laiha tyttö, jolla kaikki on hyvin. Musta tuntuu, että mä en kuitenkaan koskaan tule kelpaamaan itselleni. Aina tulee jotain mitä voisin parantaa. Mä en tule koskaan olemaan täydellinen, en ikinä. Tuntuu niin turhauttavalta yrittää päästää johonkin pisteeseen, kun kuitenkin tietää, että se ei tule kelpaamaan minulle kuin hetkeksi. Kuitenkin yritän. Yritän koko ajan tavoitella sitä mun täydellistä kuvaa itsestäni. Yritän olla kuin se laiha tyttö siitä ja siitä lehdestä. Yritän, mutta lopputulos on kuitenkin aina väärä -mikään ei kelpaa.

Miksi minun on niin vaikea vaan olla tavoittelematta sitä omaa näkemystäni "täydellisestä" kropasta? Miksi mä haluan olla juuri sen kokoinen, juuri sen painoinen, ja juuri sen näköinen? Miksi en kelpaa itselleni koskaan tälläisenä? Kysymykset vievät taas ajatukseni mukanaan. Vastaukset jäävät tämänkin kerran saamatta.

' Holding onto things that vanished
Into the air
Left me in pieces
But now I'm rising from the ashes
Finding my wings
And all that I needed was there all along
Within my reach
As close as the beat of my heart '
~ David Cook - Time of my life ~

Osa 78.

2009-04-19T15:52:00.004+03:00

Mä usein sanon että mulla on pyörii paljon asioita päässäni, ja nyt voisin näitä ajatuksia tänne vähän avata, kun minulta sitä kysyttiin.

Mä usein pyörittelen päässäni kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mulla iskee usein yksin ollessa kaikki vanhat asiat päähän, kaikki ne pienimmätkin ja mua satuttaneet asiat.

Asiat lähtevät jo ala-asteelta saakka. Mä olin ala-asteella pyöreämpi tyttö kuin muut. En ollut laiha, enkä edes sopusuhtainen. Omasta mielestäni olin lihava ja täysin muodoton tyttö. Muutama muukin oli sitä mieltä, siitä mua silloin joskus kiusattiinkin. Mulla oli jo silloin huono itsetunto. Joskus mietin, että jos mua ei olisi kiusattu ulkonäöstäni, siitä että olin pyöreämpi, niin olisiko mulla näitä kaikkia ongelmia lainkaan. Olisiko mulla huonoa itsetuntoa, joka murentaa mut pienimmästäkin huomautuksesta liittyen mun ulkonäköön.

Seuraavaksi voisin mainita yläasteelle siirtymisen. Kutosluokka siis häämötti loppuaan ja olisi aika siirtyä yläasteelle. Se jännitti, pelotti ja kiinnosti samaan aikaan. Loman jälkeen lähdettiinkin kouluun. Muutama viikko oltiin siinä samassa tiiviissä porukassa vanhoine kavereineen. Niiden mukavien viikkojen aikana porukkamme hajosi. Kaikki löysivät uusia kavereita, ja lopulta kaikki katsoivat toisiaan kuin eivät olisivat koskaan tunteneetkaan. Mä jäin yksin. Muutamat päivät olin yksin ja seisoin siinä samassa nurkassa pihalla. Sain katseita ja satuttavia huuteluita perään. Huomasin kun mun selän takana puhuttiin. Huomasin kuinka mulle naurettiin. (vai kuvittelinko kuitenkin vain kaiken -en tiedä.) Näin kesti muutaman päivän. Viikot kuluivat ja mä tutustuin uuteen vanhaan kaveriin. Tähän tyttöön mä olin tustunut joskus jo leireillä, mutta kuitenkin tajusimme sen vasta myöhemmin tutustuttuamme. Meistä tuli lopulta paita ja perse, olimme aina kahdestaan ja meillä oli hauskaa. Jossain vaiheessa kuitenkin kiusaaminen kumpaakin kohtaa aloitettiin taas. Meillä oli toisemme, mutta huutelut ja katseet kuitenkin satuttivat molempia. Meistä ei vain pidetty, ja edelleen mietimme miksi. Tunneilla nauramista. Välitunneilla huuteluita ja ilkeitä katseita. Ruokalassa pientä tönimistä ja paskan jauhantaa selän takana. Myöhemmin tämä tyttö on mun elämässäni edelleen, vaikka hän asuukin 60 kilometrin päässä. Hän on edelleen yksi tärkeimpiä ihmisiä mun elämässä. Ja hän on yksi syy myös siihen, että mä olen vielä tässä.

Mä sanon tän seuraavan asian lyhyesti, en pysty kirjoittamaan tästä mitään -haluan unohtaa. Tämä asia kummittelee mun mielessä päivällä ja yöllä. Tämä asia pilasi mun elämäni. Muhun on jäänyt tästä jäljet. Pelkään liikaa ihmisten kosketusta. En siedä kävellä pimeässä yksin, en välttämättä kavereideni kanssakaan. Pelkään humalaisia miehiä, joskus myös tuntemattomia jotka tulevat minulle puhumaan. Kaikkeen tähän löytyy yksi selitys; minut on raiskattu.

Siinä oli muutamia asioita jotka kummittelevat mielessäni päivä päivältä. Asioita on kuitenkin paljon vielä päässäni, mutta tuossa muutamia isoimpia asioita päästäni.

' Do you surrender?
All your thoughts?
All your fears?
As you replace all the years
Don't you turn your back on me now '

~ Your best friend - Don't forget who you are ~

Osa 77.

2009-04-14T21:17:00.005+03:00

Tyhjä olo, jotenkin tuntuu että mulla ei ole mitään jäljellä miksi enään jäisin tänne.

Eilen illalla sanoin viimein kullalleni pitkän harkinnan jälkeen, että mä tarvitsen omaa tilaa, joten pienenmoinen "tauko" tekis mulle hyvää. Mä en vaan kestä olla toisen lähellä. Kaikki vanhat asiat ovat käyneet kummittelemaan mun mielessä, ja siinä sivussa mä olen alkanut taas enemmän pelästymään kosketusta ja sitä, että toinen on liian lähellä mua. Mä niin toivon, että mä en nyt tehnyt väärää päätöstä. Toivon että pieni paussi helpottais mun oloa. Mun on vaan niin pakko saada oma pääni kuntoon, ehkä sitten mä pystyn jatkamaan mun suhteessakin niinkuin ennen. Mun voimat ovat vaan niin loppu, että tuntuu kuin musta ei olisi mihinkään. Tuntuu jotenkin väärältä seurustella kultanikin kanssa, koska mulla on vaan fiilis että satutan häntä ja olen hänelle vain taakka. Mä en tiedä mitä mä tekisin, mä olen aivan sekaisin mun ajatuksien ja tunteiden kanssa. Mun on vaan nyt koitettava jaksaa päivä kerrallaan, ja katsoa mihin tämä elämä mua vie.

Osa 76.

2009-04-13T15:33:00.011+03:00

Mä en tullut tälläkertaa kertomaan mun päivistä mitään. En myöskään tullut kertomaan mun olosta mitään. Mä tein muutaman testin tässä, ja ajattelin laittaa niiden tulokset tänne, koska ne kuitenkin kertovat musta aika paljon.

Eysenckin persoonallisuuskysely - Eysenck Personality Inventory

42% (8/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus: Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
25% (5/20) - Psykoottisuus: Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
83% (19/23) - Neuroottisuus: Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
21% (5/24) - Valheasteikko: Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

-----------------------------------------------------------------

Rosenbergin itsetuntomittari - Rosenberg Self Esteem Scalea

Käytit testin tekemiseen 1 minuutin 45 sekuntia ja testituloksesi on 8.

Itsetuntomittarin tulos vaihtelee asteikolla 0 - 30. Tulos viittaa alhaiseen itsetuntoon, jos testitulos jää alle 15. Normaali tulos on 15 - 25 ja vastausten keskiarvo on tällä hetkellä 17.

-----------------------------------------------------------------

Beckin masennustesti - Beck Depression Inventory

Käytit testin tekemiseen 3 minuuttia 13 sekuntia. Testipistemääräsi on 58.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.

' You never call me by name
Think I want you to change
Think you know me
But you don't know really know what I mean
You say I take it too deep
You think you know me
But you don't really know who I am '

~ Ashley Tisdale - Who I am ~

Osa 75.

2009-04-10T17:34:00.008+03:00

Kellon tikitys tekee minut hulluksi. Minun piti tehdä tänään jotain tärkeää, mutta unohdin senkin. Aika on vaan mennyt eteenpäin, ja minä en ole saanut mitään aikaan. Olen vain istunut ja katsonut tyhjään. Olokin on ollut yhtä mitätön kun ajan juoksu. Pääni on taas painaunut alas polviini. Kyyneleet ovat vierailleet taas silmissäni. Mulla on ollut paha olla. Katsoessani peiliin näen surulliset silmät, silmät jotka kertovat paljon minusta. Hymyilen, kun näen äidin kävelevän vastaan rappusissa. Se hymy ei kuitenkaan tule mun sisältä, se vaan on mun kasvoilla tarkoittamatta mitään. Se hymy on vain huonoa teeskentelyä, että kaikki olisi hyvin.

Olin eilen ystäväni ja kultani kanssa kaupoilla. Kävimme H&M:ssä, ja mä päädyin sovittamaan huvikseni miesten housuja päälleni. Mä jouduin taas pettymään itseeni. Laitoin housut jalkaani, ne sopivat, mutta tajutessani että tuuma -- ei ole enään löysä minulle, niin petyin. Mua kävi ahdistamaan aivan tajuttomasti. Kuullessani ystäväni sanat: "voi kumpa ite olis noin laiha", niin halusin vain housut pois jalastani ja ulos kaupasta. Ajattelin vain, että en ole laiha, mä olen vittu lihonut, etkö sä tosiaan huomaa sitä !? Lähdin ulos, ja sanoin vain kullalleni, että mulla on kuuma, ja sen takia menen ulos. Hän kuitenkin oli huomannut ja arvannut, että kyse ei ollut pelkästään siitä, että mulla oli kuuma, kun hänelle kerroin oikean syyn siihen, että lähdin ulos.
Tullessani kotiin mittasin vyötäröni, eise ollut siitä mihinkään leventynyt, numerot olivat aivan samat kuin ennenkin. Pieni helpotus. Vaa'alle seuraavaksi. Sain hymyn kasvoilleni hetkeksi - olin laihtunut ---g. Tulin vain lopputulokseen, että housut olivat eri malliset, mitä yleensä laitan päälleni, ja sekin luultavasti siihen vaikutti, että ne olivat miesten housut eivätkä naisten.

'Mietin mitä on mulla enää elämässä
Muistot repii sydämeni irti elämästä
elämästä en tuu selviimään hengissä
tuskin säkään jos eläsit mun kengissä
Tuntisit tän tuskan, mitä kannan sisälläni
Liikaa huonoi muistoi, en saa pois sisältäni
En saa pois tätä narua mun kaulasta
karma kuiskaa nimeäni muistojen haudasta '

~ Methodi - 1. Verse tulevasta ~

Osa 74.

2009-04-07T18:36:00.009+03:00

Kysyn taas itseltäni toistamiseen, että mihin olen kadottanut entisen minäni ? Mä tiedän että olen muuttunut aivan tavattomasti viime aikoina. Tiedän, että suunta mihin olen muuttunut ei ole ollut hyvä. Omasta mielestäni mä en enään ole niin sosiaalinen. En viihdy enään niin paljon ihmisten kanssa. Mun naurua ei enään kuule niin usein kun joskus. Mussa ei vaan ole sitä iloa enään, minkä joskus omistin.
Mä kysyin vähän aikaa sitten kaveriltani, että millainen olin kesällä, hän vastasi näin :

"Oikee auringon lapsi. Hyvän tuulinen ja iloinen. Mikä huolehtii muista ja välittää muista, ja myös itsestään. Luulin sillon että sulla on kaikki täydellisesti, eikä mikään voi saada hymyä pois sun kasvoilta."

Kysyin myös, että millaiseksi mä olen muuttunut kesästä tähän päivään, hän vastasi näin:

"Surullinen.Vetäydyt omiin oloihisi ja olet tosi ahdistunut. Ei enää sitä hymyä,tai sitä loistetta silmissä mikä kesällä sulla oli. Tuntuu että rakkaus kaikkeen siihen mitä kesällä oli on nyt poissa. Et sun sisällä on sen hyvän sydämen tilalla musta aukko johon kaikki vaan kasaantuu."

Musta oli hyvä kuulla jonkun muun näkemys musta ja siitä, että miten mä olen muuttunut. Kaikkea ei voi huomata itse. Mä en itseasiassa ollut huomannut itsessäni mitään erilaista kuin ennen. En oikeastaan muuta kuin sen, että mulla on vaan pahempi olla, enkä pääse enään siitä irti.

Osa 73.

2009-04-06T20:29:00.005+03:00

Tänään on ollut hyvä päivä. Mä olen ollut aivan mahdottoman hyvällä päällä, vaikka olen ollut kuitenkin aivan tajuttoman väsynyt. Mä olen ollut yhtä hymyä tänään. Mikään ei ole satuttanut mua tänään. Mikään ei ole tuntunut pahalta -mulla on ollut hyvä olla. Mä olen tänään nauttinut kaikesta mitä on tullut eteen. En ole antanut pienten asioidan murtaa mua. Olen ottanut ilon irti pienimmästäkin asiasta. Kukaan, eikä mikään ole saanut mua tänään huonolle päälle. Mä en ole välittänyt muiden sanomisista, jotka yleensä satuttaisivat mua. Mä olen vaan mennyt eteenpäin. Olen ollut miettimättä mitään asioita mitkä saisivat mun mielen alas. Mä olen kaivannut tätä tunnetta pitkään. Siis tunnetta, että kerrankin tuntuu hyvältä ja siltä että kaikki olisi hyvin. Mä jatkan nyt tätä hyvää päivää ja päätän tämän postauksen tähän. Halusin vain tulla kirjoittamaan tänne kerrankin jotain muutakin, kun vaan ne huonot ja ahdistavat tunteet.

' It's a new dawn
It's a new day
It's a new life
For me
And I'm feeling good '

~ Nina Simone - Feeling good ~

Osa 72.

2009-04-05T19:05:00.007+03:00

Mä olen ollut jonkin aikaa jo juomatta. Mä en ole koskenut nappeihinkaan pitkään aikaan. Olen ollut aivan selvä pidemmän aikaa, ja se alkaa kieltämättä kyllä jo tuntua. Nyt viikonloppunakin olen taas ollut aivan selvinpäin, vaikka kaverit ovat juoneet ja lähteneet baariin. Kyllä mulla on tehnyt mieli juoda, mutta kuitenkaan en ole ottanut mitään. Sen olen nyt huomannut, että selvinpäinkin voi olla hauskaa -niin mulla on kyllä ollutkin. Toisaalta mä haluaisin riipaista pään täyteen vähän kaikkea. Mulla on jotenkin ikävä niitä aikoja, kun olin joka viikonloppu tietyssä kaveriporukassa, ja oikeastaan kukaan ei ollut selvinpäin. Mulla on ikävä sitä tunnetta kun ottaa nappeja ja tuntuu et leijuu pilvissä. Tai sitä, että humalassa nauraa pienimmällekin asialle, ja vähän askel heittää suuntaan jos toiseen. Jotenkin haluisin tuota aikaa takaisin itselleni. Tuo aika oli ihan kivaa, vaikkakin mä sain itseni tekemisteni takia vaikeuksiin ja myös itselleni pahan olon.

Paino, kalorit, liikunta ja ruoka ovat pyörineet taas mun päässä pitkin päiviä jo pidemmän aikaa. Mä olen syönyt, ja sitten taas en ole laittanut suuhuni mitään. Pienikin ruoka minkä olen suussani purrut ja lopulta niellyt on saanut mut voimaan pahoin. Ensin kaikki on ollut ihan ok, mutta sitten vähän ajan päästä mulle on tullut vaan olo, että petin taas itseni ja lupaukseni itselleni. Mun itsekuri on vain hävinnyt tyystin. En mä pysty enään niin hyvin kieltäytymään ruuasta kun ennen. Jos multa kysyy haluanko jotain, sanat en halua tulevat mun suusta hyvin vaikeasti, ja joskus eivät ollenkaan. En tiedä onko syy siinä, että mä en halua ihmisten enään huolehtivat ja huolestuvan musta ja mun syömisestä. Mä en halua, että mun läheiset huomaavat enään mitään erilaista mun syömisessä. Haluan näyttää, että kaikki on hyvin, ja kuitenkin se tuottaa mulle vaan pahaa oloa ja epäonnistumisen tunteita. Jos vaan voisin sanoa ja samalla valehdella heille, että kaikki on hyvin ja että mulla ei ole mitään ongelmia syömisen kanssa, niin mä olisin sen jo tehnyt aikoja sitten. Se vain ei ole mahdollista.

' She never slows down
She doesn't know why but she knows that
When she's all alone it feels like its all coming down

She won't turn around
The shadows are long and she fears
If she cries that first tear, the tears will not stop raining down'

~ Superchick - Stand in the rain ~

Osa 71

2009-03-31T21:06:00.007+03:00

Nousen taas sängystä. Jään istumaan sängyn laidalle. Katseeni harhailee ulos -sataa räntää. Istun vieläkin sängyn laidalla. Painan pääni taas polviini. Kyynel vierähtää poskelleni. Nousen peilin eteen. Kuivaan kyyneleet. Poistun huoneestani iloinen ilme naamallani -kaikki on taas hyvin. Aloitan taas päiväni samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Tämän päivän olen taas kulkenut kuin sumussa. Aika on madellut hitaasti. En ole saanut mitään aikaan. Työharjottelussa tänään olen yrittänyt näyttää kiinnostavalta ja yrittänyt tehdä jotain -kuitenkaan mistään ei ole tullut mitään. Tänään mikään ei ole tuntunut miltään. Mikään ei ole ollut hauskaa. Olen vain mennyt eteenpäin katsoen kellon hitaita viisareita toivoen koko ajan, että pääsisimpä pian nukkumaan, tai omaan rauhaan.

En tiedä edes mitä kirjoittaisin. Pää täynnä asioita, mutta tuntuu nyt aivan turhalta kirjoittaa niitä tänne. Ja musta tuntuu, että vaikka kirjoittaisinkin, niin en saisi niitä asioita päästäni taaskaan tänne. En vaan enään osaa kirjoittaa, tai ainakin minusta siltä tuntuu. En tiedä, enkä jaksa edes välittää. Mä kuittaan tämän postauksen seuraavaan biisin sanoihin, jotka on suomennettuna tässä :"Kohtaa vain syvimmät pelkosi, älä hukuta itseäsi omiin kyyneliisi, sillä se on loput elämästäsi..."

' When hope is lost
when it all comes down
when hope is lost
love turns to hatred
save me
when there is no escape
when my back's against the wall
when there's no escape
love turns to hatred
save me
won't you save me please
silent rain
the silent rain will set us free and wash away the pain
the silent rain
when I've seen too much
when I feel all bruised and blue
when I've seen too much
love turns to hatred '

~ Suburban Tribe - Silent rain ~

Osa 70.

2009-03-29T17:13:00.005+03:00

Taas on aikaa kun viimeeksi olen kirjoittanut. Kaikkea on tapahtunut, ja mun fiilikset muuttunut tiuhaa tahtia päivittäin. Mä en tullut kirjoittamaan tälläkertaan mun olosta tai elämästäni yleensäkään mitään, vaan haluan sanoa muutaman sanan luottamuksesta, joka on mulle erittäin tärkeää ihmissuhteissa ja muutenkin.

Luulempa että kaikille luottamus merkitsee eri asiaa. Jotkut sallivat pienet valkoiset valheet, jotkut taas eivät. Jotkut hyväksyvät luottamuksen pettämisen, ja jotkut taas eivät siedä sitä. Joidenkin luottamus syntyy helposti, joidenkin taas hyvin vaikeasti. Jotkut antavat luottamuksen pettämisen helposti anteeksi, ja jotkut eivät pysty enään luottamaan sen jälkeen, kun on kerran luottamuksen pettänyt.

Mulle luottamus on tärkein asia ihmissuhteissa. Mun luottamuksen saaminen on pitkä prosessi. Mä en luota ihmisiin helposti, koska niin monesti luottamus mua kohtaan on petetty. Kun saa mun luottamuksen, niin siitä on pidettävä kiinni kaksinkäsin, koska jos mun luottamus ihmiseen menee, niin sitä ei saa takaisin, ja jos saa niin hyvin vaikeasti.

Luottamus mulle merkitsee muummuassa :

sitä, että mulle ei valehdella.
Sitä, että pystyn kertomaan ihmiselle mitä vain tietäen, että hän ei puhu niistä eteenpäin, vaan pitää kaiken omana tietonaan.
Sitä, että mä kelpaan tälläisenä kun olen, eikä mun tarvitse muuttua kenenkään takia erilaiseksi, tai että mua arvostellaan koko ajan.

Mä voisin jatkaa tuota listaa vaikka kuinka pitkälle, mutta tuossa nyt muutamia asioita mitä luottamus mulle merkitsee.

Mun mielestä ystävyyssuhdetta ei voi edes rakentaa, ellei luottamusta ole yhtään. Ilman luottamusta ystävyys olisi vain pinnallista, oikeastaan mulle se on melkein sama asia kuin puhuisi seinälle, ja kutsuisi sitä ystäväkseen. Sama on myös parisuhteessa. Ei toista voi rakastaa aidosti, jos ei ole luottamusta. Luottamus on melkein siellä korkeimmalla tasolla missä suhteessa tahansa mitä tarvitaan alusta saakka eniten.

Luottamus on tärkein asia minulle, älä siis riko minun luottamustani sinuun.

' Time and again
She repeats let's be friends
I smile and say yes
Another truth bends,
I must confess

I try to let go, but I know
We'll never end 'til we're dust
We lied to each other again
But I wish I could trust '

~ Megadeth - Trust ~

Osa 69.

2009-03-24T23:22:00.008+02:00

Voimat lopussa. Olisi ehkä parempi sulkea silmät -luovuttaa. Helpompaa olisi taas vaan jättää tää kaikki. Paha olo kaivaa mua taas syvältä sisältä, se riipii mun sisintä, ottaen taas musta vallan. Se vie taas mun hymyn pois, ja jättää jäljelle vaan arvet mun sisimpään. Haluaisin vaan huutaa ja itkeä. Olla hetken taas vain itseni, ja ajatuksieni kanssa. Haluaisin soittaa kullalleni ja pyytää anteeksi, jättää tän kaiken taakseni. En mä kuitenkaan voi. Tai voisin kyllä -en tiedä. Ajatukset aivan sekaisin. Päässä pyörii vaan lähteminen ja tämä olo mun sisällä. Onko mulla voimia päästä tämän olon yli. Jaksanko huomiseen päivään?

' Jos mä tänä yönä kuolisin,
kuka mua jäisi tänne kaipaa.
Kuka siitä pienestä takkutukkaisesta
tytöstä välittää?

Tänä yönä viimeiset kyyneleet vuodatetaan,
tänä yönä välittäminen punnitaan.

Kukaan ei kuule huutoani,
jonka huudan yksin pimeässä,
peläten aamua,
joka ei tuskaa vie pois.
Yksin kannan tuskan sisälläni,
yksin peläten aamua.

Kuka mut tästä kaikesta pelastaa,
kuka auttavan käden ojentaa? '

Tuntuu, että mä en tosiaan jaksa tämän yön yli. Mun voimat on vaan niin loppu.

Osa 68.

2009-03-24T19:51:00.001+02:00

Koulua, stressiä ja pahaa oloa, siinä tiivistettynä mun fiilikset tällä hetkellä siitä kun viimeeksi olen tänne kirjoittanut.

Tosiaan mulle alkaa taas tulla stressiä kaikesta pienimmästäkin tehtävästä ja asiasta. Stressin takia tuntuu, että musta lähtee kohta ne viimeisetkin voimat pois mitä mussa vielä on. Mulla ei oikein ole voimia tehdä tehtäviä, ei ole voimia nousta aamulla ylös. Olen kuitenkin jaksanut joka aamu nousta ja mennä kouluun, vaikka vaikeaa se on kyllä ollutkin. Joka päivä herätessä tuntuu, että aivan turhaan mä nousen ja herään, koska kuitenkin edessäpäin odottaa taas samanlainen olo, samanlainen päivä kuin aina ennenkin.

En osaa oikein kirjoittaa mun olosta mitään. En saa kirjoitettua näitä asioita päästä pois. Mulle on tullut taas hyvin vaikeaksi sanoa miltä musta tuntuu ja mikä olo mulla on. Toisaalta se on ollut mulle jo pidempään ja melkein aina vaikeaa, mutta nyt se tuntuu taas vaikeammalta. Kirjoittaminen tähänkin tuntuu jo ylitsepääsemättömältä, sen takia mä en nyt ole taas vähään aikaan kirjoittanutkaan -en ole vaan osannut.

Sen verran osaan kertoa ja kirjoittaa olostani, että se ei ole hyvä, ja että mulla on vaan tajuton ahdistus sisälläni. Siinä oikeastaan kaikki mitä osaan sanoa. Ajatukset vaan valtaavat mun pääni, ja siinä sivussa ahdistus kumpuaa mun sisälleni taas enemmän. Mä en toisaalta edes tiedä mistä tämä olo johtuu. Miksi mua ahdistaa päivittäin? Tuo kysymys vaan pyörii mun päässä päivittäin. Miksi mä en saa selville itsestäni sitä, että miksi mulla on tälläinen olo. Tuntuu välillä että moni muu osaa lukea mua paremmin, kun mä itseäni. Tuntuu ihan kuin olisin itselleni joku vieras ihminen, jota en tunne, tai josta en tiedä mitään. Mun pitäisi opetella tulkitsemaan ajatuksiani vähän paremmin, ehkä sitten selviäisin itsenikin kanssa päivittäin edes jotenkin.

' We all once in a while
wonder where our lives
taking us and where we're going
I've reached a certain point
Realized I don't
know what the hell I am doing '
~ Dream Evil - Tired ~

Osa 67.

2009-03-18T01:31:00.007+02:00

Kuinka helppoa on sanoa että on paha olla? Se ei ole helppoa. Se on yllättävän vaikeaa jokaiselle. On vaikea sanoa ja hyväksyä asia että itsellään ei ole kaikki hyvin, ja että elämässä on jotain pielessä. Mulla kesti aivan liiankin kauan hyväksyä se, että mulla ei ole kaikki kohdallaan, että mun elämä on me alkanut mennä vain ala mäkeen viime viikkoina, ehkä jopa kuukausina. Mä en vaan voinut hyväksyä sitä, että olen muuttunut siitä iloisesta ihmisestä masentuneempaan päin. En voinut hyväksyä itseäni pitkään aikaan kun tajusin että mulla tosiaan on paha olla. Tää asia oli mulle vaikea hyväksyttävä, mutta lopulta sekin on pakko hyväksyä. Jossain vaiheessa se olisi kuitenkin tullut eteen.

Kuinka helppoa on tunnustaa ystävälleen, tai edes itsellensä, että tarvitsee apua? Mulle tämä asia oli myös hyvin pitkään yksi korkeimmista rimoista mun elämässä tähän asti. Mä ryömin pitkään siellä ojan pohjalla yksin. Kieltäydyin ihmisten tarjoamasta auttavasta kädestä. Valehtelin pitkään kaikille, että kyllä mä pärjään. Sanat kaikki on hyvin ja en tarvitse apua tulivat hyvin usein mun suusta. Jossain vaiheessa ymmärsin kuitenkin, että mä en enään pärjää yksin asioideni kanssa. Mun oli pakko hyväksyä ystävieni tuki ja ottaa vastaan se auttava käsi. En enään vaan pärjännyt yksin asioideni kanssa vaikka kuinka koitinkin. Mä aloin jossain vaiheessa pudota niin alas sinne kuoppaan, että mun oli vain hyväksyttävä asia. Niin teinkin, ja siitä on ollut mulle myös apuakin. Vaikka välillä kuitenkin tuntuu aivan turhalta keskustella psykiatrin ja ystävien kanssa omista asioista, niin mä olen ylpeä, että mä otin avun vastaan, ja otan edelleen sen verran mitä tarvitsenkin.

Kuinka helppoa on valehdella että kaikki on hyvin? Mä tein tätä hyvin pitkään. Mä rakensin sen korkean muurin mun ympärille. Esitin että kaikki on hyvin. Olin se iloinen tyttö aina koulussa, kotona ja myös kavereiden kanssa. Jossain vaiheessa mun muurit alkoivat murtua mun lähimmille ystäville. Multa alettiin kyselemään että onko kaikki tosiaan hyvin? Vastaus tähän oli pitkään että on, ei mulla mikään ole. Jossain vaiheessa huomasin, että valehtelusta ei ole mitään hyötyä. Siitä ei tullut kuin paska olo ja joskus myös turhautunut tunne siitä, että valehtelee tälläisestä asiasta. Valehtelu alko olla mulle niin tuttua tässä asiassa. Se oli mun arkipäivää pitkään. Lopulta myönsin lähimmille ystävilleni, että mun elämä on heilahtanut roimasti alaspäin, että mulla ei ole kaikki hyvin. Mä en ole katunut tätä päätöstä. Oikeastaan mulle tuli vain helpottunut olo siitä, että mun ei tarvitse enään valehdella tästä asiasta yhtään. Kerrottuani totuuden olen saanut olla oma itseni ystävieni kanssa. Kertominen tuntui loppupeleissä oikealta ratkaisulta, ja tuntuu edelleen.

Kuinka helppoa on yrittää nousta sieltä syvimmästä ojasta taas pinnalle? Mä olen ollut ojan pohjalla pitkään. Mun kohdalla tämä asia tuntuu välillä mahdottomalta. Tuntuu että välillä ei vaan ole voimia koittaa kivuta ylös päin, ja saada asioitaan kuntoon ja parempaan päin. Voimat loppuvat mulla aina jossain vaiheessa. Tottakai se on ihan normaalia, että jossain vaiheessa tulee sitä takapakkia ja silloin tekee yleensä mieli luovuttaa. Kuitenkin välillä mäkin olen päässyt ylös sieltä ojasta, mutta jossain vaiheessa kuitenkin mä olen taas tippunut takaisin sinne, ja joutunut taas kipuamaan uudestaan ylöspäin. Käyn tätä asiaa edelleen läpi. Taistelen tämän asian kanssa joka päivä. Mun mielestä vaikeinta tässä on kuitenkin se, että kun pääset ylös, niin tipahdat jossain vaiheessa kuitenkin takaisin. Luultavasti tämän asian kanssa mä elän koko elämäni, mutta tämäkin kuuluu elämään. Jos ei olisi vastoinkäymisiä, niin ei silloin olisi myöskään niitä onnistumisen tunteita.

' Look at me do you see
All the things I want you, you to see
You're telling me, sure I know you so well
But you just act when you are back against the wall
What is true what is fake
Everything that you make or you take
It's plain to see
Image wise you're okay
But is there anything inside of you
Hear me say '

~ Revolution Renaissance - I did my way ~

Osa 66.

2009-03-16T18:30:00.002+02:00

Paska olo taas kaikin puolin. Ahdistaa ja mun vaan tekis mieli huutaa ja itkeä tää kaikki olo pois. Mä vaan olen jotenkin aivan hajalla sisältä. Hymyilen ulkoisesti, mutta sisältä mä murenen päivä päivältä enemmän. Päivä päivältä mulla on vaan paskempi olla.

Tuo teksti oli eiliseltä yöltä. Teksti jäi lyhyeen, koska kyyneleet valtasivat mun silmät, ja lähdin omaan huoneeseeni.

Eilen yöllä mä olin taas niin valmis lähtemään. Lähteminen tuntui taas vaan parhaimmalta ratkaisulta. Laitoin kullallenikin viestiä ja kerroin taas kerran hänelle, että mä en enään jaksa ja, että rakastan häntä. Laittelimme viestiä jonkun aikaa. Olin valmis vaan lähtemään pois tästä maailmasta, jättämään tän kaiken taakse. Meinasin lähteä tutulleni, mutta pojat pyysivät mua sitten mukaansa nesteelle (mikä oli toisaalta hyvä, koska mä en tiedä mitä olisin tehnyt muuten itseni kanssa). Kultani tuli käymäään nesteellä. Nähtyäni hänen tulevan pihalle menin suoraan halaamaan häntä. Kävelimme nesteen taakse ja halasimme taas. En olisi halunnut päästää hänestä irti. Kultani sanoi halatessamme, että hän ei ole koskaan pelännyt niin paljoa kun äsken, ei edes silloin kuin hänen pappansa kuoli. Kyyneleet nousivat mun silmiin, mutta en kuitenkaan käynyt itkemään, sain pidettyä kaiken taas kerran sisälläni.

Mä en vain mahda tälle tunteelle enään mitään, että mun olisi parempi lähteä pois täältä. Mä en olisi kullalleni taakaksi. Musta vaan tuntuu että mä olen hänelle yksi lisä hänen omaan pahaan oloonsa. Mä ja mun ongelmat on kaikille aivan liika. Oikeastaan mun ongelmat on mullekin jo aivan liikaa. En jaksa enään näitä ajatuksia päässä, en jaksa elämääkään.
Helponta ois päästää köydestä irti ja luovuttaa.

Musta tuntuu että mä en koskaan tule kelpaamaan itselleni tälläisenä. Mun paino stressaa mua taas vaan niin paljon. Tuntuu että mä vaan paisun koko ajan. Mun paino ei liiku minnekään suuntaan, oikeastaan vaan heittelee ylöspäin koko ajan ja pomppaa sitten takaisin siihen mihin on jumiutunut. Mua ahistaa tää mun kroppa päivä päivältä enemmän. Mä en vaan siedä itseäni.
Meinasin tänään saada hermoromahduksen; laitoin yhtiä vanhoha farkkuja päälleni. Farkut menivät vielä viime viikolla hyvin päälleni. Laittaessani niitä päälleni ja huomatessani että ne eivät mene kiinni kävin huutamaan että 'en oo voinu lihoa 10 kiloa viikossa, vaikka lihonu oonki ja tälläinen pulla olenkin nykyään!....'. Vähän aikaa siinä raivotessani huomasin että äiti oli laittanu housuihini hakaneulan jostain ihmeen syystä ja siks ne ei menneet mun päälle. Mä meinasin tosiaan seota. Mä olisin oikeasti saanut jonkun hermoromahduksen jos ne housut olisivat olleet mulle pienet. Huoh, onneksi kuitenkin niihin housuihin mahduin.

Osa 65.

2009-03-14T22:13:00.010+02:00

Kuinka moni mut tuntee oikeasti? Kuinka moni näkee tän mun muurin taakse? Kuinka moni tietää millainen oikeasti olen? Kuinka moni tietää millainen tyttö paljastuu naamarin takaa?

Kun mietin ja pyörittelen noita kysymyksiä päässäni, niin vastaus on jokaiseen; ei kukaan tai ehkä muutama.

Monikaan ei tunne mua oikeasti. Mä en päästä ihmisiä lähelleni helposti. Olen rakentanut muurin itseni ympärilleni. Sinne on hyvin vaikea päästä. Sitä muuria on hyvin vaikea murtaa. Mulla on aina naamari päällä, kun tutustun ihmisiin. Vaikutan ehkä silloin iloiselta, nauravalta ja "ilman huolia olevalta" ihmiseltä. Sitä mä en kuitenkaan niin usein ole. Moni on mulle sanonut, että ekaa kertaa tavatessaan mut olen vaikuttanut hirmu iloiselta ja pirteältä ihmiseltä. Kuitenkaan asia ei ole näin, kun osaisi katsoa mun läpi edes jotenkin.

Mä olen rakentanut tätä muuria ympärilleni jo pitkään elämäni aikana. Kipeiden asioiden jälkeen on ollut helppo vaan kasata siihen muurin lisää tiiliä ja vetää tiukemmin naamari päällensä. On vaan helpompi paeta asioita ja toisaalta myös omaa itseään sinne muurin ja naamarin taakse.

Toisaalta mä pelkään sitä, että jos mun muuri pettää. Mä pelkään päästää ihmiset liian lähelle itseäni. Pelkään että he tietävät minusta liikaa, ja tietävät minun asioitani enemmän kuin haluaisin. Tuntuu että täällä naamarin ja ison muurin takana on helpompi elää. Mä en osaa tulla täältä enään pois, en tiedä haluanko edes. Näin on ehkä helpompi elää.

' You locked all the doors
You felt it was safer that way
You put up the walls
And now your whole world is caving '

~ Paramore - Just like me ~

Osa 64.

2009-03-14T17:56:00.011+02:00

Olin eilen nuortenkahveilla (seurakunta nuorille tarkoitettu). Mulla oli pitkästä aikaa ihan hyvä olla. Sai olla ihmisten ympärillä jossa ei tuijoteta, jossa kaikki hyväksytään. Mulla oli hyvä olla jonkun aikaa. Hyvä olo kuitenkin loppui; lauleskellessani riparilauluja mua kävi heikottamaan, tuntui että pyörryn ihan kohta. Join vettä -ei auttanut. Lähdin seuraavaksi ulos ystäväni kanssa, kun tuntui että tarvitsen happea. Jalkani ja käteni tärisivät, mun oli vaikea hengittääkkin yhdessä vaiheessa. Musta tuntui, että jalkani pettävät kohta ja mä pyörryn -en kuitenkaan pyörtynyt. Menimme sisälle ystäväni kanssa. Menin istumaan takaisin paikalleni. Istuin siinä vähän aikaa, kunnes silmissäni kävi sumenemaan. Sain pidettyä itseni pystyssä ja tajusin mennä makaamaan lattialle ja nostaa jalat tuolille. Makasin siinä jonkin aikaa ihmisten tuijottaessa mua "huomaamatta. Musta tuntui jotenkin pahalta, koska ystäväni joutui olemaan vieressäni. En olisi halunnut, että hän joutuu näkemään missä kunnossa olen, tai miten voin tuolloin.

Mulla on nyt ollut taas muutaman päivän vaan ahdistunut olo. Jos joku kysyisi miksi, niin en mä osaisi selittää miksi. Mua vaan ahdistaa kaikki. Ahdistus vaan lisääntyy kun mun pitäis tehdä jotain. Tai jos tiedän, että kohta on pakko mennä jonnekin tai jotain muuta tekemistä on edessä, niin mä stressaan ja lopulta ahdistun mahdottomasti. Mä en vaan tiedä mikä mulle on tullut, miksi mua yleensäkin ahdistaa ja miksi mulla on näin paha olla. Mä vaan herään aamulla, ja jo silloin haluaisin jäädä sänkyyn, olla kohtaamatta seuraavaa päivää. Mulla on jo aamulla paha olla. Mä en enään itsekään ymmärrä itseäni ja oloani.

Osa 63.

2009-03-13T15:10:00.012+02:00

'Pelkäätkö kuolemaa?', vastaukseni oli kieltävä. Puhuimme siis ystäväni kanssa henkeviä. Puhuimme elämästämme, vertailimme elämäämme ja lopulta päädyimme puhumaan kuolemasta. Monia pelottaa kuolema. Ei minua. En ole oikeastaan koskaan pelännyt kuolemaa. Miksi pitäisi pelätä? Se on meillä kaikilla kuitenkin edessä. En siis pelkää kuolemaa. Enemmänkin se tuntuisi helpotukselta. Joku ehkä ajattelee, että olen aivan sekaisin, tai että menisin hoitoon -minun puolesta ajatelkoot, en välitä. Mutta kuitenkin näin mä ajattelen. Kuolema voisi olla helpotus mun oloon, mutta ei taas toisaalta. En oikein tiedä mitä kuolemasta edes ajattelen.

Tällä hetkellä mulla on taas aivan tajuton ahdistus. En tiedä pystynkö lähtemään ystäväni kanssa edes minnekään, vaikka lupauduin jo. Kyllä mun on pakko. Toisaalta ehkä oloni helpottuisi jos näkisin hänet. Mä en tiedä. Mua ahdistaa, itkettää, halu pois on taas kova, kovempi kuin pitkään aikaan. Huoh, mä olen aivan sekaisin taas. Ajatuksetlentelevät tuolla jossakin, en saa mitään fiksua tännekään kirjoitettua. Tähänkin lyhyeen tekstiin meni puolituntia. Mä lopetan tämän postaamisen nyt tähän, musta ei ole tähänkään tällä hetkellä. Kuittaan ja pyydän anteeksi sekavaa tekstiä.
Mitä mä teen itseni kanssa? miten mä jaksan enään itseäni pidempään? 

'silmät auki märkä tie
dessä vain pimeää
kiidän kuinka lujaa lie
en enää mitään nää
silmät kiinni huudan
vastauksetta jään
musiikin huumaan
olen rikki elämään
Isä oletko valmiina? olen matkalla
jos tänään kuolen Isä oletko valmiina?
jos jätän taakse kaiken olenko vihdoinkin kotona?
onko sylisi avoinna tervetuloa tuhlaajapoika?
oletko valmiina? '
~ Kls - Rikki  ~

Osa 62.

2009-03-10T21:03:00.006+02:00

Haluaisin taas vain unohtua nurkkaan hetkeksi. Olla siellä kenenkään huomaamatta. Muuttua aivan pieneksi. Niin pieneksi, että kukaan ei huomaisi mua. Saisin vain hetken olla yksin ilman kyselyjä ja niitä kysyviä katseita, jotka kysyvät 'onko kaikki hyvin?'.

Mulla vaan on taas niin ahdistava olo. Pää vaan täynnä ajatuksia joita en taaskaan jaksaisi. Ei mulla vaan ole voimia pyöritellä kaikkea taas päässä. Tuntuu kuitenkin niin turhalta pyöritellä kaikkea tätä päässä, koska se ei ole koskaan mua auttanut. Luulenpa, että jos mä osaisin jotenkin oikealla tavalla käsitellä näitä kaikkia asioita päässäni, niin ehkä saisin joitakin niistä selvitettyäkin. Tai ainakin ehkä saisin osan pois päästäni pyörimästä. Ehkä saisin hetken mielenrauhan asioistani. Ehkä sitten saisin vietettyä edes yhden päivän ilman tätä kaikkea mun sisällä.

Täällä opistolla mä oon taas vaan pyöritellyt kaikkea sisälläni yhä enemmän ja enemmän. Täällä mun ajatukset ja paha oloa vie musta vaan vallan aivan tyystin. Välillä huomaamattani mä olen aivan omissa maailmoissani, ja havahdun siihen, että joku huutaa mua tai muuta. Täällä vaan ei ole mitään tekemistä, joten on niin helppo vaan sulkeutua omaan huoneeseensa kuuntelemaan musiikkia ja lukemaan kirjaa. En tiedä onko mun parempi olla täällä vai kotona, mutta toisaalta kuitenkin olisin täällä mieluummin, vaikka täällä ehkä paha olo vie mut päivittäin pahemmin kuin kotona. En tiedä, en jaksa edes miettiä.

Osa 61.

2009-03-08T15:45:00.009+02:00

Tuntuu että mä olen taas niin ristiriitainen ihminen. Haluaisin unohtaa yhden ihmisen, ystävän?, en oikein tiedä miksi tätä voi edes kutsua. En tiedä pitäisikö mun mennä tunteideni mukana, vai tehdä niin kuin musta itsestäni tuntuu oikealta. Tää meidän ystävyys? ei kuitenkaan ole ollut pitkään aikaan yhtään mitään. Ei sellaista ystävyyttä kuin ennen. Tuntuu turhalta pitää edes yhteyttä, koska se olen oikeastaan minä joka kysyn nähdäänkö ja kyselen kuulumisia. Ei tämä ole sellaista ystävyyttä kuin mitä mä haluan. En m halua olla se ihminen kenelle soitetaan kun hänellä ei ole juuri sillä hetkellä muita lähettyvillä. Enkä halua myöskään olla se jolle puretaan vain paha olo, ja siihen se sitten jääkin. Mä en tosiaan tiedä mitä tehdä. En haluaisi luopua hänestä, mutta en myöskään jaksa enään tälläistä. Mietin vielä ja teen sitten lopullisen päätökseni.

Nukuin taas eilen tajuttoman huonosti. Huonoiten pitkään aikaan. Sänkyyn päästyäni mä taas vain hajosin tuhanneksi sirpaleeksi. Kyyneleet valuivat tyynyäni vasten mitä pidin sylissäni. Katsoin ikkunasta ulos samalla miettien kaikkea tätä mun elämässäni. Ajatuksia pyöri päässäni enemmän kuin milloinkaan. Ajatukset hyppivät elämän ja kuoleman välillä. Kysymys: 'miksi en vaan tee sitä ja lähde pois' kävi monesti päässäni. Yöllä tuntui taas, että lähteminen olisi se helpoin mahdollisuus. Mä en kiellä, että siltä se ei tuntuisi nyttenkin. Myönnän, tuo ajatus käy päässäni joka päivä. Eilen se kuitenkin oli vahvempana mielessäni kuin koskaan. Mä en vaan jaksa enään.
Kuinka kauan mun täytyy jaksaa vielä taistella näitä ajatuksia ja itsäni vastaan?

Osa 60.

2009-03-07T23:15:00.007+02:00

Haluaisin halata jotain tällä hetkellä pitkään ja hartaasti. Haluaisin itkeä tän olon jonkun olkapäälle. Toisaalta haluaisin vain olla hiljaa jonkun kanssa huoneessa, ja vain kuunnella musiikkia, tai ehkä keskustella vain turhanpäiväisistä asioista. Jos mä nyt mietin mitä mä tosiaan haluan;  rakastamani ihmisen tähän vierelleni. Haluan hänen olevan vierelläni niin pitkään ennenkuin tämä olo menee pois. Haluaisin hänen olevan tässä vieressäni katsomassa, että en tee mitään itselleni. Haluaisin sulkeutua hänen syliinsä, ja olla vain hiljaa siinä sanomatta sanaakaan. Haluan vain hetkeksi hyvän olon.

 ' Sinä vain, ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
 Sinä vain, yksin pystyt mulle voimaa antamaan
 Sinä vain, joka kerran rakkauden sait syttymään
 Sinä vain, olet aina ainoain '

~ Harhakuvitelma - Sinä vain ~

Osa 59

2009-03-07T20:30:00.006+02:00

Antakaa mun olla ja lysähtää vain lattialle. Antakaa mun vain jäädä siihen. Nuo sanat pyörivät päässäni jatkuvasti aina kun olen yksin, joskus silloinkin kun olen ystävieni kanssa. Tuntuu vaan, että mä olen päivä päivältä taas eenemmän hajalla, enemmän rikki. Tuntuu että mun voimat hupenevat joka päivä vaan enemmän. Elämä valuu sormien välistä huomaamattani. Tuuli kuiskailee korvaani päivittäin luovuta. Kultani on ainut asia joka mut täällä maanpäällä pitää. Välillä tuntuu, että ei hänkään ole syy jatkaa elämää, että mulla ei ole täällä mitään. Tähän asti hän on kuitenkin ollut syy jatkaa elämää, koska tässä mä vielä olen ja postaan taas tänne.

Olin perjantaina taas kultani luona, ja vähän kaikkialla. Kultani oli tarkoitus mennä exänsä tupareihin jonne minä en ollut tervetullut, mutta loppujen lopuksi hän tuli myös samaan paikkaan kuin minä, ei kai pystynyt olemaan tuolla tupareissa. Mulla oli koko ajan jotenkin huono olla ja välillä myös vitutus oli korkealla (en edes ymmärrä miksi minua vitutti). Ilta meni oikeastaan kullan sylissä ollessa ja kahvia juodessa. Jossain vaiheessa mulle iski aivan armoton maha kipu. Kipu oli sietämättömän kova. Välillä tuntui kuin multa olisi mennyt taju, sattui niin paljon. Se meni kuitenkin lopulta ohi hetken päästä. Tänään taas kotiin tullessani sama mahakipu yllätti mut kun olin ulkona tupakalla. En tiedä mitä tämä on, mutta kipu aivan sietämätön. Lääkäriin en vielä ole ajatellut soittaa, mutta jos tämä tästä pahenee niin kai mun on lopulta aivan pakko soittaa ja mennä lääkäriin. Toivon vain kovasti, että tämä on jotain ohi menevää mahakipua.

Huoh, mä olen nyt koittanut saada korjattua syömistäni siihen mitä se oli joskus. Ei, en nyt takoita sitä, että söisin lämpimän aterian joka päivä. Tai että en katsoisi kaloreita ym. Koitan vain saada kontrolliani takaisin. Haluan saada nämä kilot niin kovasti pois, mitä mulle kertyi nyt tällä viikolla. Mä olen vaan niin ahdistunut niistä parista hassusta kilosta joita mä kannan taas kropassani.
Joku ehkä ajattelee ja pyörittää päässänsä sanoja sairasta ja säälittävää, mutta luulempa, että se joka tätä tunnetta ei ole kokenut, ei voi myöskään ymmärtää mitä mä pyörittelen päässäni, kuinka ahdistunut ja paska olo mulla tosiaan on näiden lisäkilojen takia. Tälle ololle ei vain mahda mitään. Mun on vaan pakko elää näiden asioiden kanssa, en mä osaa luopuakkaan tästä. en edes tiedä haluanko.

' Jos joku kertoisi mitä mä tääl vielä teen,ottais kädestä, taluttais huomiseen. '

Osa 58.

2009-03-05T19:10:00.009+02:00

Jäänyt taas kirjoittamatta maanantain jälkeen, koska olen asuntolassa, niin ei ole aikaa kirjoittaa. Nyt kotona, joten mulla on aikaa kirjoittaa kuluneesta viikosta.

Eka viikko siis koulussa loman jälkeen takana. En oikein osaa sanoa miten koulu alkoi. Oikeastaan aika päin helvettiä, koska olin taas varmaan puolet tunneista muissa maailmoissa. Itseasiassa mä olen nyt tällä viikolla ollut ehkä eniten koulussa kun koskaan viikon aikana yhteensä. Sekin varmaan johtuu siitä, että olen mennyt tunnille sen takia, että en joutuis vaikeuksiin. Mä en kyllä kuitenkaan ole kuunnellut siellä tunneilla mitään, olen vaan istunut ja pyörittänyt kaikkea päässäni. Ehkä tää tästä alkaa taas käynnistyä, siis kunnon koulunkäynti ja muutenkin.

Kuva kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa. Tuolta musta taas tuntui kun kävin vaa'alla tänään, kun tulin koulusta. Mun teki niin pahaa astua vaa'alle tietäen, että olen lihonut tällä viikolla. Tiesin että jos astun vaa'alle, niin mulle tulee vain paska olo, mutta mun oli pakko tehdä se. Mun oli pakko taas kiusata itseäni astumalla siihen ja katsomalla se älyttömän suuri luku. Mä tiesin tasan tarkkaan, että olen syönyt ihan liikaa tällä viikolla, ja että se vaikuttaa mun painoon. Kyyneleet valuivat kun katsoin lukua joka oli aivan liian iso. Isompi kuin pitkään aikaan vaa'alla mun astuessa siihen. Ahdistus iski taas sisälleni. Halusin vaan heittää vaa'an pois. Halusin vaan huutaa ja lähteä ulos juoksemaan tää kaikki ylimääräinen pois. Halusin vain ne kilot pois musta. Mulle tuli niin epäonnistunut olo. Miten mä taas annoin itseni sortua siihen kaikkeen paskaan mitä söin? MIKSI, MIKSI, MIKSI, MIKSI SÖIN JA SORRUIN?!

Mä tänään tajusin, että mulla olisi mahdollisuus saada nyt puhuttua ihmiselle kenelle ehkä osaisin puhuakkin. Multa vaihtui siis psykiatri ihan mun ensimmäiseen psykiatriin kenellä kävin. Luulen ja toivon, että hänelle osaisin puhua, että saisin edes vähän avattua itseäni hänelle. Edes muutaman hassun lauseen mitä pyöritän päässäni. Tiedän kuitenkin että mä lukkiudun aina silloin kuin mulla olisi mahdollisuus puhua. Mulle käy aina niin. Päätän ensin, että nyt kerron ja puhun, mutta sitten kun astun siihen huoneeseen niin kasaan taas sen muurin ympärilleni. En vain mahda sille mitään.

' Oh my head won't stop aching,
And I'm sat here, licking my wounds,
I'm shattered,
But it really doesn't matter... '

~ Coldplay - Help is round the corner ~

Osa 57.

2009-03-02T08:39:00.008+02:00

Kirjoittaminen on taas jäänyt, mutta no, se johtuu suurinpiirtein siitä, että olin nyt viikonlopun kultani luona, enkä siellä voi kirjoittaa tänne.

Viikonloppu mulla meni hyvin. Perjantaina menin siis kultani luokse, ja olin siellä sunnuntaihin saakka. Mulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hyvä olla. Sain taas hetken olla ajattelematta kaikkea tätä mun elämässä. Sain mennä kultani viereen, jos mua kävi ahistamaan. Sain vain olla hänen vieresään puhumatta mitään tietäen, että hän pysyy siinä niin kauan kun on tarvis. Ruoka pyöri kyllä sielläkin päässä aivan valtavasti, mutta ei kuitenkaan niin suuresti, kuin yleensä. Sunnuntaina lähdin bussilla kotiin päin. Bussissa ahdistuin taas aivan valtavasti. Mua ahidisti kotiin meno. Tiesin mitä siellä oli taas odottamassa; huutava äiti ja isä, ja pikkuveljeni, joka osaa ärsyttää mua vaan muuten aivan tajuttomasti. Mä en vaan halunnut mennä kotiin kuuntelemaan taas sitä huutoa turhasta, ja kuuntelemaan taas niitä loukkaavia sanoja mua kohtaan.

Kotona taas kaikki iski päälle kuten arvasinkin. Ahdistuksen tunne tuli yöllä voimakkaammin kun pitkään aikaan. Se riipi mua sisältäni pahemmin kuin melkein koskaan. Lähdin ulos ajatuksena selvittää ajatuksiani. Kuitenkin ulos päästyäni, mä romahdin taas. Kävelin rantaan ja kävin istumaan laiturille ja kyyneleet kävivät valumaan poskillani. Katsoin jäätä ja vain istuin. Istuin siellä pitkään, kunnes äiti soitti ja sanoi, että mun olisi tultava kotiin. Lähdin kävelemään kyyneleet valuen kotiin. Äiti odotti rappusilla, ja katsoi minua pitkään kun kävelin hänen ohitseen sanomatta mitään. Menin omaan huoneeseeni, vaihdoin vaatteet ja menin sänkyyn. Nukahdin pitkän pyörimisen jälkeen, mutta heräilin taas yöllä painajaisiin.

' Ei, en tahdo tulla kotiin
En voi, vaikka tahtoisin
Oon yksin mieluummin, kuin palaan sinne helvettiin
Vain ajatuksissani pääsen irroittautumaan
Ilman sitä vapautta tuhoisit mut kokonaan
Kokonaan '
~ 51koodia - Kahleet ~

Osa 56.

2009-02-25T21:25:00.019+02:00

Silmäni täyttyvät taas kyynelistä. Olo on sanoinkuvaamattoman huono. Hukutan taas itseni musiikkiin. Kietoudun vilttiin ja katson koneen ruutua kuitenkaan mitään tekemättä. Kaikki pyörii taas vain päässäni. En tiedä johtuuko tämä olo siitä, että olen kotona, sillä tämä huuto ja riitely tekee minut kireäksi ja herkäksi. Mä en edes tällähetkellä tiedä oikeaa syytä siihen, miksi mulla on tälläinen olo? Koitan etsiä niitä syitä, mutta ei mikään niistä ole  syy tähän oloon. Mä en vaan osaa selittää tätä mun oloa. Haluaisin vain hautautua kaikelta sänkyyni. Unohtua taas sinne hetkeksi. Olla vain yksin omassa huoneessani.

Mä en halua kuulla enään huutoja kotona siitä, kuinka mä olen meidän perheen isoin ongelma. Kuinka mä teen itse elämästäni vaikeaa. Kuinka olen itse aiheuttanut kaiken paskan elämääni. Mun tekee niin pahaa kuulla äitini tai isäni suusta, että olen ollut syypää tähän kaikkeen itse. Joskus kuulen nuo sanat myös pikkuveljeni suusta. Ei, en mä ole. Mä tiedän sen varsin hyvin. En mä näitä ongelmia halunnut itselleni. En mä halunnut tätä jatkuvaa ahdistusta ja pahaa oloani itselleni, en. Mä tekisin mitä vain, että tää kaikki paha olo lähtisi pois mun sisältä, pois mun mielestä. Mä olen sanonut monesti, että antaisin mitä vain, että mulla olisi edes yksi päivä kun olisin onnellinen, ja mun mielessä ei olisi mitään näitä asioita/ajatuksia mitkä nyt pyörivät joka päivä toistuvasti mielessäni.
Kirjoittamisestakaan ei tule nyt mitään. Ajatukset eivät pysy kasassa, joten päätän tämän postauksen tähän.

Osa 55.

2009-02-25T17:44:00.015+02:00

Heräsin huonosti nukutun yön jälkeen. Heitin viltin päälleni ja lähdin tupakalle. Viivyin n. 15 minuuttia ulkona. Menin eteiseen. Katsoin itseäni peilistä. Silmiini nousi kyyneleet. Petyin taas uudestaan peilikuvaani. Kävellessäni rappusia tunsin taas kuinka silmissäni sumenee. Pysähdyin hetkeksi. Päästyäni omaan huoneeseen paiskasin oveni kiinni. Tipahdin lattialle.
Halusin vain unohtaa itseni ja tämän maailman.

Mä petyn päivä päivältä pahemmin itseeni. Aina kun katson peiliin,mun tekisi vain mieli hajoittaa se. Joskus tuntuu, että mä en välillä edes tunne sitä tyttöä siellä peilissä, joka mua katsoo takaisin. Joskus sen tytön silmät ovat kyynelissä. Sen tytön vaatteet ovat aivan liian isot. Tytön kaulassa roikkuu kyltti help me. Se tyttö koittaa pärjätä siinä mailmassa missä elää, mutta hänen voimansa hupenevat päivä päivältä. Joskus taas se tyttö nauraa vain minulle. Katsoo mua tyhmästi kysyen; etkö sä paremaan pysty? Tuo tyttö tuntuu pysyvän siellä peilissä muistuttamassa mua siitä, että olen taas epäonnistunut, ja muistuttamassa mua siitä, millainen mä olin joskus.

Joskus haluaisin vain kadota sieltä peilistä kokonaan.

' There's a girl in the mirror
I wonder who she is
Sometimes I think I know her
Sometimes I really wish I did
There's a story in her eyes
Lullabies and goodbyes
When she's looking back at me
I can tell her heart is broken easily '
~ Britney Spears - Girl in the mirror ~