Osa 62.

Haluaisin taas vain unohtua nurkkaan hetkeksi. Olla siellä kenenkään huomaamatta. Muuttua aivan pieneksi. Niin pieneksi, että kukaan ei huomaisi mua. Saisin vain hetken olla yksin ilman kyselyjä ja niitä kysyviä katseita, jotka kysyvät 'onko kaikki hyvin?'.

Mulla vaan on taas niin ahdistava olo. Pää vaan täynnä ajatuksia joita en taaskaan jaksaisi. Ei mulla vaan ole voimia pyöritellä kaikkea taas päässä. Tuntuu kuitenkin niin turhalta pyöritellä kaikkea tätä päässä, koska se ei ole koskaan mua auttanut. Luulenpa, että jos mä osaisin jotenkin oikealla tavalla käsitellä näitä kaikkia asioita päässäni, niin ehkä saisin joitakin niistä selvitettyäkin. Tai ainakin ehkä saisin osan pois päästäni pyörimästä. Ehkä saisin hetken mielenrauhan asioistani. Ehkä sitten saisin vietettyä edes yhden päivän ilman tätä kaikkea mun sisällä.

Täällä opistolla mä oon taas vaan pyöritellyt kaikkea sisälläni yhä enemmän ja enemmän. Täällä mun ajatukset ja paha oloa vie musta vaan vallan aivan tyystin. Välillä huomaamattani mä olen aivan omissa maailmoissani, ja havahdun siihen, että joku huutaa mua tai muuta. Täällä vaan ei ole mitään tekemistä, joten on niin helppo vaan sulkeutua omaan huoneeseensa kuuntelemaan musiikkia ja lukemaan kirjaa. En tiedä onko mun parempi olla täällä vai kotona, mutta toisaalta kuitenkin olisin täällä mieluummin, vaikka täällä ehkä paha olo vie mut päivittäin pahemmin kuin kotona. En tiedä, en jaksa edes miettiä.