Osa 111.

Harhailen pimeässä koittaen päästä sen läpi. Olen elossa, mutta kuitenkin aivan yksin. Osa minusta taistelee tätä kaikkea vastaan, mutta osa minusta on karannut jo kauas pois.

Sattuu. Minuun sattuu, mutta en osaa kertoa miksi. Johtuuko kipu sisälläni ikävästä ja omista ajatuksistani joita pyörittelen sisälläni? En osaa sanoa. Tuo tuntemattomaksi kutsumani kipu valtaa minut aina iltaisin yksin ollessani. Se ottaa minut valtaansa ja kutsuu minua taas omaan maailmaani. Tuolla maailmassa olen vain pieni ihminen joka ei tiedä mitä elämällänsä tehdä. Tuo maailma on pimeä, mutta siellä jossain kaukana on myös valoa. Tuo maailma on täynnä vastoinkäymisiä, joiden takana on ovi takaisin tähän maailmaan.

Elämä ilman vaakaa tuntuu jo vaikealta ajatukseltakin, mutta tuota olen harkinnut kuitenkin, koska luulempa tuon vaa'alla käymisen vain pahentavan oloani, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että en voi luopua tuosta rakkaasta esineestä.
Syömiseni on ollut vähäistä taas nyt muutaman päivän. Tällä viikolla koulun alkaessa söin huomattavan pieniä annoksia. Tarkemmin sanottuna elin enimmäkseen tomaateilla ja omenoilla. Jopa omenan syöminen tuotti vaikeuksia, mutta sain kuitenkin jotain alas. Saa nähdä mitä ensi viikko tulee olemaan syömisteni kannalta.

' There's another world inside of me that you may never see,
There's secrets in this life that I can't hide.
Well, somewhere in this darkness,
There's a light that I can't find
Well, maybe it's too far away,
Maybe I'm just blind '

~ 3 Doors down - When I'm gone ~

Osa 110.

Silmäni painuvat kiinni. Mielessäni käy toivomus, että ne sulkeutuisivat viimeisen kerran ja pysyisivät kiinni. Maaimani näyttää paremmalta silmät suljettuina kuin niin, että näkisin eteenpäin.

Rikki, hajalla ja väsynyt. Edelliset kolme sanaa kuvaavat oloani viimeisen muutaman viikon ajalta edes jotenkin. Aivan kuin seisoisin aukiolla jossa ei ole kuin yksi puuntaimi ja minä. Tuo puuntaimi kasvaa kasvamistaan ja näkee koko ajan enemmän elämää, mutta minä pysyn siinä samalla tasolla näkemättä uutta, ja lopulta suljen silmäni, koska en jaksa enään katsoa samaa arkea päivästä toiseen. Toivoisin niin, että saisin jotain sitä iloa takaisi mitä tunsin vielä jonkin aikaa sitten. Luulen kuitenkin, että tuo toiveeni ei tule toteutumaan, koska en vaan saa sitä hymyä sisältäni ulos. En halua aloittaa kaikkea sitä läpikäymistä itseni kanssa uudestaan. Minusta ei vaan nyt ole siihen, että kävisin aukomaan umpisolmuja sisältäni auki. En edes pystyisi siihen nyt.

Kuinka monesti minulle onkaan sanottu, että näytän väsyneeltä. Huomaan hetken mietittyäni tuota asiaa, että sormeni eivät riitä laskemaan noita kertoja. En tiennyt, että minusta huomaa kuinka väsynyt olen. En ole fyysisesti väsynyt, vaan enemmänkin henkisesti täysin poikki. Kauan luulin, että olen onnistunut pitämään kaiken sisälläni, mutta kuitenkin se on joillekin ihmisille paistanut läpi enemmän kuin selvästi. Mutt noh, en jaksa välittää enään siitä, että joku huomaa kuinka väsynyt ja loppu olen itseni kanssa. En vain jaksa.

Viimeyönä olin taas itseni kanssa enemmän kuin väsynyt. Kerrankin kuin olisin voinut puhua jollekin kaiken sisältäni pois, niin en keksinyt ketään kelle olisin voinut soittaa. Mielessäni kävi muutama ihminen, mutta puhelinta katsoessani peruin kaiken, koska en halunnut huolestuttaa ketään asioillani. Katsoin kelloa monesti ja aika vain kului. Istuin ulkona luultavasti noi kaksi tuntia ja olin vaan tietämätön kaikesta. Kyyneleet virtasivat poskellani ja halusin vaan taas hetkeksi unohtua maailmalta.

Osa 109.

Aloitan kirjoittamaan toista blogia tämän rinnalla, mutta se tulee olemaan vain kutsutuille. Joten jos haluat lukijaksi, niin ilmoitathan minulle, jotta voin sitten sinua heittää kutsulla, kun kirjoittamisen aloitan.

Ps: blogiin sisältyy asioita kuten laihdutusprosessini (ruokapäiväkirja yms.) Tuonne myös kirjoitan asioita joita en halua yleisesti kaikkien luettavaksi kirjoittaa.

Osa 108.

Jatkan putoamista alas, mutta pohja ei tule vastaan. Olen pudonnut jo kauan, mutta kuitenkin olen vasta matkalla. Jos joskus iskeydyn pohjaan, niin jaksanko sieltä nousta ylös?

Miksi, miksi minun on näin vaikea elää? Teenkö itse elämästäni tälläistä, vai kuvittelenko vaan kaiken? Ei, en voisi kuvitella näin huonoa oloa itselleni, koska haluaisin vain tämän tunteen sisältäni pois. Tämä olo on kuin saippuakupla jonka haluaisi rikkoa, mutta sitä ei saa kiinni, koska se on jo aivan liian korkealla puhkaistavaksi. Voimani vain ehtyvät päivä päivältä enemmän. Joskus herätessäni haluaisin vain painautua takaisin tyynyyn ja nukahtaa niin, etten enään heräisi. Olen kulkenut päiväni kuin sumussa, ja vaikka olen yrittänyt jotain tehdä, niin lopputuloksena ei ole ollut kuin sekasorto aloitettuja asioita. En todella ymmärrä miksi asiat ovat taas menneet näin. Jos saisin tilaisuuden selvittää omaa päätäni yhden päivän ajan, niin tekisin sen enemmän kuin mielelläni, mutta tiedän, että sellaista tilaisuutta ei tule.

Monikaan ystävistäni ei tiedä miltä minusta oikeasti tuntuu. Kaikille olen se liian pirteä tyttö joka vain nauraa asioille ja on heidän silmissään onnellinen ja iloinen. Joskus haluaisin vain sanoa heille, että asiat ovat aivan toisin. En minä ole tuo ihminen miksi kaikki minua luulevat. Joskus jopa toivon, että ystäväni näkisivät minun läpi ja huomaisivat, että en voi hyvin, koska en itse osaa heille sitä sanoa. Pelkään, että he alkavat käyttäytyä minua kohtaan eri tavalla jos kertoisin heille siitä mitä oikeasti sisälläni tunnen.

Kamppailen päivittäin itseäni vastaan. Ollessani huoneessani joudun keksimään itselleni jotain turhaa tekemistä, vaikka vain silppuamaan jotain paperia, koska muuten pelkään itseni tarttuvan taas siihen kiiltävään terävään esineeseen. Kun olen syönyt jotain, minun täytyy silloinkin keksiä jotain, koska muuten menisin vessaan ja huomaisin taas itseni olevan kyykyssä ja sormieni olevan kurkussani. Päiväni ovat siis täynnä sitä, että joudun taistelemaan itseäni vastaan. Joskus kuitenkin huomaan, että huoneessani ollessani olen taas tehnyt kylkeeni uuden viillon. Myös tämä on liian tuttua, että vessaan mennessäni olen laittanut sormet kurkkuuni ja antanut ylen. En vaan jaksa enää taistella ajatuksiani vastaan. Voimani eivät vain tahdo riittää enää mihinkään.

' And I fall down
Afraid and shaking here
And I fall down '

~ Skillet - Angels fall down ~

Osa 107.

I don't want to fall asleep
Cause I don't know if I'll get up

Olen vain väsynyt. Olen väsynyt nauramaan, hymyilemään, itkemään -elämään. En tiedä mitä tekisin, että saisin takaisin sitä iloa mitä tunsin joskus. En halua olla tämä tyttö mikä olen nyt, mutta en tiedä miten voisin muuttua. En osaa muuttua. Toisaalta en edes uskalla.

Olen vain niin hajalla ja rikki sisältä. Miten rikkinäisen voi korjata? Miten hajonneen saa ehjäksi? Mietin taas miksi olen tässä tilanteessa, että tunnen vain sisälläni kipua ja tuskaa. Tunnen jotain mitä en osaa selittää. En saa itsestäni selville, että miksi tunnen niinkuin tunnen. En osaa kertoa muille omasta olostani mitään. Vaikka haluaisinkin kertoa jollekin mitä tunnen sisälläni ja miten voin, niin en pysty siihen. En vain saa sanojani suusta. En saa edes sanotuksi, että "en voi hyvin". En osaa edes pyytää ketään kuuntelemaan, jos kuuntelijaa tarvitsisin. Ehkä juuri tämän takia ihmiset kyselevät minulta niin paljon vointiani, vaikka vastaus on kuitenkin aina sama. Jos joku haluaa minusta jotain tietää niin hän joutuu olemaan tiukkana jos haluaa saada minut puhumaan. Onneksi kuitenkin on muutama ihminen kenelle pystyn jotain puhumaan, mutta en kuitenkaan heillekään saa sanotuksi oikeaa vointiani. En vain osaa, enkä jaksa opetella.

En tiedä miten pystyisin olemaan itseni kanssa. Katson peiliin ja haluaisin vain kääntää katseeni pois. En vain pysty elämään itseni kanssa, koska en pidä siitä mitä näen, kun katson peiliin. Nyt kun mietin, niin lomani on mennyt oikeastaan siinä, että olen vahdannut syömistäni ja koittanut liikkua mahdollisimman paljon, mutta en ole tyytyväinen saavuttamaani. Minun piti laihduttaa lomalla itseni taas "kuntoon", mutta tulosta ei näy missään. Olen vaan pettynyt itseeni ja itsekuriini. Toivon vain nyt, että mennessäni kouluun saisin taas kaiken itsekurini takaisin ja aloittaisin vihdoinkin kunnon dieetin ja myös liikunnan. Ainut hyvä asia siis kouluun menemisessä on se, että siellä ei ole oikein mitään tekemistä, joten on helpompaa liikkua yms. Toivon nyt vain, että onnistuisin tässä taivoitteessani minkä itselleni olen asettanut.

' There's no one to save me now
I'm standing on the edge
and still I wonder how '

~ Nomy - I miss you ~