Osa 136.

Tuntuu kuin hukkuisin.

Uppoaisin.

En saa henkeä.

En osaa kuvailla tunteitani. En tiedä tunnenko kipua, pahaa oloa, tuskaa, ahdistusta, surua, pettymystä itseeni, vai kaikkea tuota sekoitettuna. Tiedän vain sen, että tämä tunteiden sekamelska sekoittaa ajatukseni, rikkoo minut.

Tukahdutanko tunteeni? Antaudunko tunteilleni? Koittaisinko ymmärtää tunteitani? Miksi minun on niin vaikea elää itseni, tunteideni kanssa?

Tällä hetkellä en tiedä mitä haluan elämältäni. En halua miettiä asioita viikkoja tai kuukausia eteenpäin, en pysty siihen. Ajatuskin tulevaisuuden miettimisestä ahdistaa ja tuntuu mahdottomalta. 

Haluaisin elää tässä hetkessä, mutta minulta vaaditaan vastauksia kysymyksiin joissa joudun miettimään itseäni viikkojen, kuukausien, ja ehkä jopa vuosien päähän. Kysymys "mitä haluat?" on jäänyt soimaan päähäni, koska kuulen tuon kysymyksen päivittäin. Vastaus suustani on aina sama "en tiedä". Se vastaus ei kuitenkaan tunnu riittävän. Miksi ei, miksi? Miksi et ymmärrä? Anteeksi, en jaksa miettiä itseäni tai tulevaisuuttani nyt. En yksinkertaisesti jaksa. 

Ruokahalu. Voisin kysyä, että mitä se tarkoittaa? Ei minulla ole ruokahalua. En tunne nälkää. En muista milloin olisin viimeeksi syönyt aamupalaa, lounasta, päivällistä tai iltapalaa. En pysty syömään. En pysty. Minulle ei maistu. Ei minulla ole nälkä. Miksi? Luulen tietäväni vastauksen kysymykseen, mutta en halua myöntää sitä. 

En haluaisi asioiden olevan näin, mutta kaikki asiat ovat kääntyneet aivan päälaelleen. Olen mokannut kaiken suhteen. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. En osaa elää itseni kanssa. Olen varma, että ainakin yhdellä ihmisellä olisi nyt helpompaa ilman minua. Mikä minussa on vikana? Olenko liian itsekäs? Miksi astuin taas yhden askeleen liikaa ja putosin? Miksi? Miksi? Miksi?

Osa 135.

Pyöriikö elämäni vain samaa ympyrää? Nousen hitaasti korkealle, mutta vauhti alaspäin on aina vain lujempi. Milloin saan luvan pysähtyä?

Olla onnellinen. Onko mitään vaikeampaa kuin se? Vain olla onnellinen? Nauttia elämästä ja tuntea olevansa onnellinen. Luulen, että jokainen täällä haluaa olla onnellinen. Minäkin haluaisin, mutta miten se voikaan olla näin vaikeaa?


"Saippuakuplia. Senkaltaista onni on, saippuakuplia. Kimmeltäviä, saavuttamattomia, hyvin kauniita ja hyvin hauraita. Onni särkyy kovin helposti. Ehkä se ei sittenkään ole saamisen arvoista. Se ei siedä paljon. Onni. Enpä tiedä. En ole tottunut olemaan onnellinen. Se tuntuisi epämukavalta.
Joskus uskon että pysyn onnettomana -epäonnisena- myös siksi että se on turvallista. Tämän tappion minä taidan. Sen minä tunnistan. Rakas vanha ystävä. Turvallinen." ~ Ann Heberlein ~

Elämääni on tullut ihminen joka pitää minua pystyssä. Hänen pelkkä läsnäolonsa saa minut jaksamaan seuraavaan päivään. Hän on ihminen kenelle pystyn puhumaan hyvin paljon itsestäni, elämästäni ja ajatuksistani, vaikka se onkin vaikeaa. Häneen minä luotan. Hän saa minut tuntemaan, että kelpaan juuri tälläisenä, että minun ei tarvitse olla yhtään mitään muuta kuin oma itseni. Toivon vain eniten sitä, että hän pysyy vierelläni, koska hänen takiaan jaksan huomiseen.

Vaikka minulla on ihminen kuka auttaa jaksamaan huomiseen, niin silti välillä tunnen taas sirpaleiden tunkeutuvan syvälle itseeni ja viiltävän minuun haavoja jotka eivät parane. Ahdistus valtaa minut aivan yllättäen ja silloin tuntuu, että kaikki se hyvä olo on vain ollut kuvitelmaa. Tuolloin en halua nähdä ketään, en puhua kenellekkään, haluaisin vain antaa ajatusten viedä minut pimeyteen ja eksyttää minut sinne, sillä en jaksa taistella tuota kaikkea vastaan.

Yötä valvoo toinen siipi maassa. Yötä valvoo, miettii miksi onni välttelee.
Sanoin maalaa tunteet paperille.
Sanoin maalaa jotain johon kaipais vastauksen.

~ Neljänsuora - Siipirikko ~

Osa 134.

Mihin tahansa katson,

mihin kääntyy mun pää,

siellä on sama vääryyden valta.
Kuka voi selittää, kuka voi selittää?

Paljon asioita ja ajatuksia on jäänyt kirjoittamatta. En ole saanut sanottua tai kirjoitettua mitään itsestäni -ajatuksistani. En ole osannut pukea tätä kaikkea sanoiksi.

Haluaisin juosta, juosta niin pitkälle, että jalkani eivät enää kanna ja minun on pakko pysähtyä. En halua juosta pakoon elämääni, itseäni tai lähimmäisiäni...haluan juosta pakoon ajatuksiani. En osaa käsitellä asioita jotka pyörivät päässäni ja sekoittavat minua kokoajan enemmän. Tiedän, että minun pitäisi pysähtyä hetkeksi miettimään ja järjestelemään asioita, koska huomaan kaivaneeni kuoppaa itselleni jo nyt. Tiedän, että se kuoppa vaan syvenee mitä enemmän koitan juosta pakoon tätä kaikkea. 

Tuntuu, että hajoan vaan enemmän, kun en osaa käsitellä asioita. Haluaisin osata, mutta en tiedä miten. En osaa puhua kenellekkään. Nyt myös tuntuu, että en osaa kirjoittaa. Ehkä joskus opin tämänkin taidon.

Osa 133.

Mä tuijotan kauas tyhjyyteen,
äänet ja puheen sorina katoavat ympäriltäni.

Ajatukset ja muistot tulvivat mieleeni,

se loputon tuska ja ahdistus.

Kirjoittaminen on taas jäänyt, vaikka monesti olisin halunnut muodostaa sanoja ja tehdä niistä lauseita kertoakseni miltä minusta tuntuu.

Välillä haluaisin sulkea silmäni, että avatessani silmäni näkisin maailman kirkkaana ja paikkana jossa haluaisin olla. En haluaisi nähdä tätä kaikkea ympärilläni näin harmaana ja ahdistavana paikkana, paikkana mistä haluaisin vain pois. Joskus taas toivoisin silmäni sulkiessa, että ne eivät enään aukeaisi.

En jaksaisi yrittää jaksaa eteenpäin. Olisi helppo luovuttaa ja antaa itsensä kävellä syvemmälle pimeyteen ja eksyä sinne polulle missä ei ole valoa mitä seurata. Haluaisin olla tuntematta ahdistusta, surua ja kipua sisälläni. Tekisi mieli huutaa maailmalle, että antaisi minun jo olla ja antaisi minun elää sitä "unelma" elämää mitä jokainen toivoisi elävänsä. Nyt päässäni huutaa vain sana luovuta.

Miksi minun täytyy nähdä tämä kaikki? Miksi minun tätyyy tuntea tämä kaikki? Miksi minun täytyy vuodattaa ne kaikki turhat kyyneleet? Miksi en voisi herätä tästä painajaisesta ja olla vapaa? Miksi miksi miksi..?

' It hurts to set you free
But you'll never follow me
The end of laughter and soft lies
The end of nights we tried to die

This is the end '

~ The Doors - The End ~