! Huomio !

Entisen blogini löydät täältä.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Osa 129.


Vihaan kyyneliä poskillani.

Vihaan ajatuksiani.

Vihaan...elämääni.
Rustannut ppipi klo 23.02
Tunnisteet:

5 kommenttia:

  1. Kelvoton12. syyskuuta 2010 klo 20.01

    saisinko lohduttaa sinua?

    VastaaPoista
  2. Kelvoton12. syyskuuta 2010 klo 20.40

    silloin tiedät, kaikki muu mitä teet on parempaa.
    mutta ei sitä.

    VastaaPoista
  3. Alchemist13. syyskuuta 2010 klo 0.45

    vihaan eniten sitä, kun kyyneleet kuivuvat poskille. niistä jää tahmainen jälki ja ne täytyy pestä pois jos haluaisi unohtaa.

    vihaan sitä, että ne jäljet eivät näy. muut eivät niitä huomaa, mutta itse tunnet poskellasi kuivuneen kyynelvirran.

    ja silmätkin ovat lopulta kipeät.

    yhdyn kelvottomaan.

    VastaaPoista
  4. salla17. syyskuuta 2010 klo 3.13

    Hei, tulin käymään sinun sivuilla. Kirjotat mielenkiintosista ja tärkeistä asioista. Hyvä että uskallat ja jaksat tehdä sellaista.
    Tiedän sen tunteen kun itkettää mutta kukaan muu ei sitä huomaa. Sen kun on elämäänsä niin pettynyt että välillä tekisi mieli olla jatkamatta.

    VastaaPoista
  5. sunrise2010@suomi24.fi19. lokakuuta 2010 klo 14.01

    kiitos kaikista teksteistäsi! haluan kertoa mitä mua on tukenut 1) "kotivammaisuuden" ymmärtäminen: kun olen ollut pieni lapsi ja myöhemminkin vanhemmat eivät välttämättä ole pystyneet olemaan läsnä mun kanssa ja osoittamaan että rakastavat. Siitä mulle on tullut olo etten ole ok, rakkauden arvoinen ja että muut eivät musta välitä. Tämän "totuuden" olen tiedostamatta lähtenyt muissa ihmissuhteissa toistamaan, kunnes todella tunnen itseni arvottomaksi. Kauhea suoritusvimma oli tullut kuvioon mukaan ja se väsytti mua hirveesti eikä kuitenkaan tyydyttänyt mun sisäistä tuskaa. Vaikka kuinka olin hyvä ja kiltti niin aina vaan tunsin tyhjyyttä, yksinäisyyttä, kylmyyttä, rakkaudettomuutta. Eli katso peiliin ja sano "tästä hetkestä eteenpäin hellin itseäni ja pidän huolta, olen sen arvoinen, kaikki mitä on tapahtunut on ollut elämän opettelemista, siitä ei tarvitse kantaa häpeää eikä syyllisyyttä, vaan voin olla kiitollinen että olen vielä hengissä ja fiksu, ajatteleva ihminen, osaan opastaa itseäni eteenpäin kun annan itselleni mahdollisuuden. Ajan kanssa kun olen vihani ja pettymykseni huutanut ja reagoinut ulos annan muille anteeksi mitä ovat mahdollisesti mulle tehneet. 2) sokeririippuvuus aiheuttaa masennusta: kaikkein eniten vaikuttaa vehnäjauho ja sokeri. Myös alkoholi masentaa. Eli paras lopputulos kun jättää kokonaan pois. Se voi tuntua vaikealta alussa, joten yritys/erehdyksen kautta pääsee eteenpäin. Siinä ei pidä syyllistää itseään, vaan oppia missä tilanteissa on haasteita ja kehittää itseään siitä. Päämääränä on hyvä olo. 3)ELÄVÄ RAVINTO! Tämä superruoka on helppo, antaa todella hyvän kevyen olon samalla kun se ravitsee kehon ja aivot sellaisilla ainesosilla mitä tarvitsen. Esim. ruoka A: liota yön yli 1-2 kuivattua viikunaa ja 1-2 lusikallista tattaria (näitä saa vaikka Prismasta). Ammulla valmis. Ruoka B: Liota yön yli 1 rkl seesamsiemeniä ja 2 rkl auringonkukansiemeniä. Aamulla valmis. Voit lisätä siihen vähän pilkottua porkkanaa, 1 rkl hapankaalta, sitruunamehua. Ajan kanssa voit tehdä sinimailasen ituja ja lisätä ne siihen. Ruokia voi syödä ihan sellaisinaan tai laittaa ainekset tehosekoittimeen ja syödä pirtelönä. Tulee tosi hyvä feelis! Ja tästä ei lihoa, ruoka on optimaalinen ja helposti sulava. 4) KUNNIOITUKSEN ymmärtäminen. Minun pitää kunnioittaa itseäni. Kunnioitan muita. Ja muiden ihmisten pitää kunnioittaa minua. Väkivaltaa ei saa hyväksyä, ei henkistä eikä fyysistä, ei uhrina eikä tekijänä. Jos minulla on hyvää olla, voin olla parempi kaveri ympäristölle. Jos itse voin huonosti, ympäristökin voi huonosti. Tästä seuraa loogisesti että rupean harjoittamaan tervettä itsekkyyttä. Kuuntelen itseäni ja kunnioitan. Selvitän mistä tunnen syyllisyyttä, häpeää ja työstän niitä. Ja hyvä kysymys: Tarviiko tuntea enää näitä tunteita vai piiskaanko itseäni niillä? Kun pieni lapsi syntyy se ei osa kävellä, mutta se opettelee, välillä kaatuu ja taas se nousee. Ja eräänä päivänä hän jopa juoksee! Sama asia on oma kehitys. Armollisesti ja askel kerralla. Jos kaatuu, yrittää ymmärtää miksi, oppii ja jatkaa taas. 5) Puhuminen, kirjoittaminen ja asioiden purkaminen auttaa, ns. vertaistuki mikä esim. tämä loistava blogi on auttaa. Ei pidä koskaan eristäytyä ja sulkeutua ja ajatella että ei kukaan muu varmaan ajattele näin eikä se voi näin huonosti. Vaikka jokainen erillisenä ihmisenä itse ottaa vastuuta omasta elämästä, niin asioita voi jakaa. Silloin se koituu molemmille iloksi:) Huom! En opasta ketään, kerron omia kokemuksia. Rakkaudella kaikille, toivoa on! Kannattaa myös aiheista googlata ruotsiksi ja englanniksi. Niiden sivuilla aiheita käsitellään avoimesti inhimillisellä lämmöllä ja ymmärryksellä. Kiitos vielä blogistasi ja jatka kirjoittamista:) Ja kiitos musiikista!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät itsestäsi jäljen sivulleni!

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)