Osa 139.

"täytyy katsoa toista ihmistä silmiin.
Lopettaa pakeneminen.
Istua hiljaa alas yksin ja yhdessä."

Tunteiden sekamelska. Ajatuksien sekavuus. Mikään ei tunnu miltään ja joskus kaikki sattuu liikaa. Suuret ja pienet asiat muuttuvat mitättömiksi ja joskus rikkovat minut sirpaleiksi. Minä hymyilen. Teen asioita joista pidän. Minähän myös nauran. Silti, silti tämä kaikki. Mitä muuta minun pitäisi tehdä? 

"lopettaa pakeneminen, istua hiljaa alas yksin... ja yhdessä" Lopettaa pakeneminen, pysähtyä, kääntyä ympäri ja kohdata avoimin silmin kaikki edessä oleva. Pelottavaa, niin helvetin pelottavaa. On helpompi kääntää selkänsä ongelmille, tunteilleen -kaikelle. Niin minäkin teen usein. Joskus liikaa ja joskus liian vähän. Joskus juoksen suoraan asioiden sekamelskaan sekoittaen tunteitani ja ajatuksiani solmuksi jota ei saa auki, joskus annan kaiken valua sormieni läpi tuntematta mitään. Paeta kaikkea vai kohdata kaikki? Minä en tiedä, en osaa, en pysty...