Osa 105.

Silmissäni alkoi sumentua. Otin tukea tuolista, mutta lopulta löysin itseni lattialta.

Heräsin aamulla ja oloni oli heikko. Keitin teetä ja join sitä keittiössä. Teeni juotua nousin ylös mennäkseni ulos, mutta huomasin noustessani, että jalkani eivät kantaneet kunnolla. Pyörryin ja huomasin makaavani lattialla. Äitini pakotti minut autoon ja suuntana oli päivystys.

Istuin päivystyksen odotushuoneessa lapsien ja vanhusten seassa. Mietin kauan, että mitä ihmettä minä teen täällä, koska en ole sairas. Pyöritin päässäni kaikkia mahdollisia tekosyitä miksi minä voisin vain kävellä ulos ovesta ja olla astumatta siihen piinalliseen vastaanottohuoneeseen. Huomasin äidin katseet minuun, kun vaihdoin asentoa tuolissani ja katsoin kelloa. Oloni oli epämukava. Jokaisella kerralla sydämeni takoi vain kovempaa, kun vastaanottohuoneen ovi avattiin ja joku pyydettiin sisään. Lopulta kuulin oman nimeni. Nousin tuolista hitaasti ja käteni tärisivät mennessäni lääkäriä kohti. Tuntui kun olisin pyörtynyt uudestaan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Istuuduin tuolille ja katsoin seinään. Kuulin äidin puhuvan jotain lääkärin kanssa ulkopuolella, mutta en saanut sanoista selvää.

Ovi avautui ja lääkäri tuli huoneeseen. Hän kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä ja minä vastailin rehellisesti sekä valehdellen. Kun kuulin kysymyksen "Onko syömisesi ollut normaalia?", minun teki mieli juosta karkuun. Jäin tuijottamaan lääkäriä ja vastasin valehdellen, että on. Näin lääkärin silmistä, että hän ei välttämättä uskonut minua. Sitten puhe tuli laihtumisesta. Ahdistuin, koska tiesin, että joudun vaa'alle ja en voi valehdella siitä, että en ole laihtunut. Kohta seisoin vaa'alla ja näin lääkärini kädessä paperin johon hän merkkasi kiloni tarkasti juuri grammalleen. Minä hymähdin, kun katsoin lukua vaa'alla. Ei se ollutkaan niin paljon kun luulin. Lääkärini mielestä se oli aivan liian vähän, mutta en jaksanut kuunnella hänen saarnaansa laihtumisestani, joten kävin laskemaan lampussa olevia viivoja ja samassa ajauduin aivan omiin ajatuksiini.

Säpsähdin ja huomasin lääkärin tuijottavan minua kysyvästi. En tiennyt mitä tuo katse merkitsi, joten kysyin mitä seuraavaksi. Huomasin turhautuneen ilmeen hänen kasvoillaan ja sain vastaukseksi vain, että otetaan hemoglobiini ja sen jälkeen verikoe. Käteni olivat hikiset ja tärisivät, kun hän otti hemoglobiinia. Näin hänen tuijottavan laitetta johon kohta ilmestyisi minun hemoglobiinini. Toivoin kovasti hänen tuijottaessaan tuota laitetta, että hemoglobiinini olisi normaali, vaikka tiesin, että sitä se ei ollut. Sanat " Alhainen, vain 89.4", tulivat lääkärin suusta. Tiesin mistä tuo johtui, mutta olin vain hiljaa ja kuuntelin osittain, kun lääkäri selitti raudan puutostilasta ja siitä kuinka syöminenkin vaikuttaa hemoglobiiniin. Huomasin taas, että en todellakaan ollut kuunnellut mitä hän sanoi. Seuraavaksi olinkin käelemässä huoneeseen jossa minulta otettaisiin verikoe.

Mukavan tuntuinen hoitaja tuli huoneeseen ja laittoi minut makuulleen. Hän kyseli kaikkea mahdollisia arkipäivän asioita ja samalla teki työtänsä. En voinut katsoa neulaa, koska minua heikotti ajatuskin siitä, että näkisin kun hän laittaa neulan käteeni. Aika mateli, mutta lopulta hän oli valmis. Nousin istumaan hetkeksi, ja sitten uskaltauduin seisomaan. Lääkärini oli huoneessaan ja minut ohjattiin taas sinne, mutta pääsinkin melko heti sieltä pois kuunneltuani hetken hänen mielipidettään voinnistani.

Olen edelleen turhautunut tuosta käynnistä päivystyksessä, koska omasta mielestäni olen kunnossa. Inhottaa myös, että nyt olemme äitini kanssa riidoissa pyörtymiseni takia. Voin vaan enään sanoa, että tämä päivä on ollut kamala.

' Day by day I'm drifting away
Never knowing what to seek
Time after time I keep asking why
Why I feel so weak '

~ Thunderstone - Weak ~

Osa 104.

Ayanna haastoi, joten ajattelin nyt napata haasteen vastaan ja käydä pohtimaan näitä asioita; mitä rakastan ja mistä en pidä.

Säännöt: Listaa haluamasi määrä asioita, joita rakastat ja joista et pidä. Haasta tämän jälkeen haluamasi määrä henkilöitä tekemään sama. Linkitä sekä haastamasi että sinut haastanut henkilö(t) postaukseen.

Rakastan:

• Lenkkeilyä
• Sadetta
• Musiikkia
• Eläimiä
• Ulkona istumista yksin hiljaa tai musiikkia kuunnellen
  
• Läheisiäni
• Nauraa vedet silmissä
  
• Hiihtoa
  
• Yötä
• Puhelimessa puhumista
  
• Auringonlaskua
• Kynttilöitä, niiden luomaa tunnelmaa
• Kirjoittamista
• Valokuvaamista
• Meikkausta
  
• Auringonottoa
• Solisluita
  
• Uimista
  
• Shoppailua
• Pimeää (outoa, koska pelkään pimeää, mutta silti siinä on jotain kiehtovaa)
• Kauhuelokuvista, vaikka en saisi niitä katsoa vaikean paniikkihäiriön takia
• Nukkumista
• Rullaluistelua
• Kerrospukeutumista
  
• Vaatteita
• Peiliä (omistan viharakkaussuhteen peileihin)

En pidä:

• Kylmästä
• Säikyttelystä
• Märistä hiuksista
• Valehtelusta
• Lupauksien rikkomisesta
  
• Liian hitaasta kävelystä
• Yksinäisyydestä silloin, kuin eniten kaipaisi seuraa
  
• Ihmisjoukoista
• Tavaroiden kadottamisesta
  
• Vihellyksestä
• Asioiden kiertelystä
• Mustasukkaisuudesta
• Heräämisestä
• Itsestäni
• Lihomisesta
  
• Rasvan hajusta
• Peileistä (omistan viharakkaussuhteen peileihin)
• Kaksinaamaisuudesta
• Kiireestä

En haasta ketään, mutta toki tämän saa tästä napata.

Osa 103.

Pyörin sängyssäni. En saa unta. Laitan musiikin korvilleni ja toivon nukahtavani. Katson kellon sekunttiviisaria ja aika tuntuu vain matelevan. Lopulta nukahdan, mutta herätessä päiväni on jo täyttä kaaosta.

Tämä päivä on ollut aivan yhtä kaaosta. Heräsin aamulla siihen, että exäni äiti soittaa ja kertoo hänen ottaneen heidän autonsa (lue: alaikäinen) ja lähteneen sillä jonnekin. Tämä on jo toinen kerta kuin näin käy. Viimeeksi hän joutui samanlaisen tempauksensa takia osastolle. Tiedän kyllä, että hänellä ei mene kovin hyvin, mutta en ymmärrä tätä tapaa ilmaista sitä. En pidä tilanteesta yhtään, ja tunnen vaan syyllisyyttä tästä asiasta. Tätä pelkäsin silloin kuin hänet jätin ja siksi viivyttelin hänen jättämistään niin tavattoman kauan. Puhun nyt siis samasta henkilöstä kuin tässä tekstissä. Toivoisin niin, että voisin olla välittämättä tilanteesta, mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Puhelimeni on soinut varmaan valehtelematta 15 minuutin välein siitä saakka, kun hänen äitinsa soitti minulle. En ymmärrä miksi minut taas sotketaan tälläiseen asiaan. En jaksa tätä.

En osaa enää nukkua. Sänkyyn mennessäni olen väsynyt, mutta yöni menee nykään aina asioita pohtiessa ja lopulta huomaan kellon siirtyneen monta tuntia eteenpäin. Unirytmini on siis aivan olematon. Vaikka välillä olen aivan väsynyt ja puhki, niin silti en vain saa itseäni nukkumaan. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta en jaksa enää edes välittää.

Eilen tapahtui jotain niin odottamatonta. Olin ollut ystävälläni yötä ja hän pyysi jäämään toiseksi yöksi. Mietin jäämistä kauan ja lopulta suostuin. Kuitenkin jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että minun on pakko lähteä kotiin. Hankin siis itselleni kyydin ja lähdin kotiin. En muista toista tuollaista tilannetta, kun vapaaehtoisesti olen halunnut lähteä kotiin. Mutta kuitenkin kun nyt mietin, niin itselläni ei ollut eilen mikään hyvä olo, ja huomasin sen vaikuttavan ystäviinikin, joten johtuneeko siitä sitten tämä kotiin lähtö.

Mahani on taas kipeä. En pysty kävelemään kunnolla, en nauramaan, en pysty tekemään mitään. Kipu tuntuu nyt myös istuessa ja maatessa. Ennen vain koski kävellessä tai nauraessa, mutta nyt kipu on jatkuvaa. En tiedä mitä tämä on. Ehkä uusiutunut tyrä tai jotain vastaavaa. En vielä kuitenkaan mene lääkäriin, koska kestän tämän kivun vielä jotenkin. Lääkäriin meneminen on minulle vaan niin ylitsepääsemätön asia. Ehkä menen sitten, kun en enään kestä kipua.

' There's only so much I can take
And I just got to let it go
And who knows I might feel better, yeah
If I don't try and I don't hope '

~ The Corrs - What can I do ~

Osa 102.

Mietin elämää ja totean sen turhaksi. Haluaisin kirjoittaa paperille good bye, mutta minusta ei ole siihenkään.

Huomaan itseni taas istuvan ulkona ja katsovan tyhjään. Mietin istuessani elämääni ja koitan saada niitä hyviä asioita mieleeni, mutta ne jäävät hyvin vähäksi. Kaikki painaa taas päälle; perhe, ystävien ongelmat ja myös oma elämäni. En olisi uskonut näkeväni itseäni taas tälläisenä tyttönä, jolla ei ole voimia enään hymyillä, mutta nyt kuitenkin viime viikkojen aikana olen alkanut taas vajota alemmas.

En tiedä miten saisin kirjoitettua oloni ylös. En tiedä miten kuvailisin tätä kaikkea mitä pyörittelen pääni sisällä. Olen aivan hukassa itseltäni, ja tuntuu, että alan kadota myös muilta. Olen huomannut, että ystävieni kanssa ollessani he varovat sanojansa ja ovat muutenkin varuillaan. En nykyään enään jaksaisi nähdä ihmisiä. En jaksa nauraa heidän vitseilleen. Tuntuu vain, että olisi parempi olla yksin, koska silloin minun ei tarvitse näyttää muuta mitä oikeasti olen. Minun ei yksin ollessani tarvitse hymyillä, nauraa, eikä mitään mitä en halua tehdä. Yksin ollessani uskallan näyttää tunteeni, koska silloin tiedän, että kukaan ei näe jos itken.

Minua suostuteltiin malliksi. Kaverit olivat ottaneet kuviani ja vieneet toimistoon. Yllätykseni he ottaisivat minut sinne töihin. Ensin olin vihainen ystävilleni, että olivat tehneet tuollaista, mutta sitten sulatin asian ja tajusin että ei se kuullostanutkaan niin pahalta, ja itsekin kiinnostuin. Kun soitin tuonne paikkaan ja kun puheeksi tuli painoni, satuin kysymään, että olisiko painosta tarvetta pudottaa, niin sain vastaukseksi, että "eise tee pahaa jos pari kiloa laihduttaa". Tuo tuntui pahalta ja otin taas yhden kolauksen lisää itsetuntooni. Varmasti tuo nainen osasi katsoa, että olen jo nyt alipainon puolella, mutta en silti kelvannut heille tälläisenä (eli en ihmettele etten kelpaa itsellenikään). Sain taas siis yhden hyvän syyn pudottaa painoani, mutta vain enemmän kuin oli tarkoitus.

Minun tekisi mieli vain sanoa hyvästi taas kaikelle. Luultavasti muiden elämäkin helpottuisi, koska olen kuitenkin vain kaikille loppujenlopuksi taakkana. Kuka jaksaa katsoa ihmistä jolla ei ole elämäniloa jäljellä yhtään? Kuinka kukaan voisi koskaan rakastaa tälläistä ihmistä, joka ei jaksa hymyillä ja joka satuttaa itseään, koska ei vain jaksa enää elää? Ja kun mietin tarkemminen, niin kuinka voisin koskaan kenenkään antaa rakastaa itseäni, koska pelkään niin kovin, että satutan häntä, koska itse olen näin loppu.

Kuuntelen musiikkia kyynelten valuen hitaasti poskellani ja tippuvan sitten paidalleni. Haluaisin mennä huoneeseeni, mutta siellä olisin taas aivan yksin. Pelkään, että jos en kohta enään hallitse itseäni, että vielä joskus astun viimeisen kerran huoneeseeni ja näen viimeisen kerran punaisen viillon kädessäni. Tunnen sisälläni viiltävän pahan olon ja ahdistuksen ja huomaan itseni antautuvan taas niille.

' Noose around a choking heart
Eternity torn apart
Slow toll now the funeral bells

”I need to die to feel alive" '

~ Nightwish - Bye bye beautiful ~

Osa 101.

En ole koskaan ikävöinyt mitään niin kuin ikävöin sinua. Haluaisin vain painautua sinuun, olla siinä ja tuntea sinut vierelläni. Haluaisin pitää kädestäsi kiinni tietäen, että et irroita.

Ikävä on kaapannut minut täysin omiin pauloihinsa. Ikävöin niin kovin, että en saa oikein mitään aikaiseksi ellen todella yritä. Mitä tahansa teenkin, niin yksi ihminen pyörii mielessäni. Minulla ei ole koskaan ollut tälläistä ikävän tunnetta ketään kohtaan. En olisi koskaan voinut kuvitella, että joku saa minut näin sekaisin kaikinpuolin. Ikävä sattuu ja välillä tuntuu, että ikävöin turhaan, mutta kuitenkin toivon, että en tee niin. Minä olen joku niin tavattoman onnellinen tyttö, että olen saanut hänet elämääni vihdoin. Ihastuin...rakastuin...ja nyt ikävöin, koska olen rakastumassa häneen vaan päivä päivältä enemmän.

Muistan edelleen sen ensimmäisen kerran kuin näin hänet viime syyskuussa. Olin sekaisin, mutta silti muistan sen tunteen, kun katsoin häntä päästä varpaisiin ja jotenkin minulle tuli vain tunne, että häneen haluan tutustua. Näimme vain hetken, sanoimme kai muutaman sanan toisillemme ja sitten hän lähti. En tiedä miksi, mutta jo silloin hän jäi tiukasti sydämeeni kiinni aivan samalla tavalla, kuin takiainen jäisi paitaani.

' Mullonikäväsua
on ainut rivi jonka valmiiksi mä saan '

~ Juha Tapio - Mullon ikävä sua ~