Osa 132.

Saanko luvan hetkeksi unohtaa kaiken?

Saisinko hetken kulkea ilman raskasta sydäntäni?

Aikaa on taas vierähtänyt siitä, kun viimeeksi kirjoitin. Olen monesti avannut tämän sivun ja halunnut kirjoittaa, mutta en ole löytänyt oikeita sanoja tunteilleni ja ajatuksilleni.

Viimeeksi kirjoittaessani puhuin siitä, että kuinka paljon pelkään menettää lähimmäiseni. Se pelko mitä tunsin ei jäänyt vain tunteeksi. Tuo menettäminen siis todella tapahtui, koska erosin tyttöystävästäni. Tämän eron jälkeen olin aivan rikki ja tuntui siltä, kun en olisi tuntenut mitään. Välillä huomasin olevani aivan eksyksissä jossain tuntemattomassa paikassa -ajatuksissani. Minuun sattui paljon ja olisin halunnut unohtua kaikelta. Nyt kuitenkin olen jatkanut elämääni ilman häntä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoille

Hyvää Ja Rauhallista Joulua!

Osa 131.

Pelkään, että huomenna en näe hänen kasvojaan. Pelkään, että en enää kuulu hänen elämäänsä.

Pelkään.

En tiedä mitä tehdä, mitä ajatella tai mitä sanoa. Päässäni huutaa vain pelko, pelko menettämisestä. Tuntuu kun puolet maailmastani olisi hävinnyt jonnekkin ja tilalla olisi vain maailma jossa ei ole mitään mistä pitää kiinni pelkäämättä...menettämistä.

Juuri nyt haluaisin juosta, haluaisin juosta kauas jonnekkin mistä minua ei löytäisi. Haluaisin paeta kaikkea mitä tunnen, kaikkea mitä koen -kaikkea. 

Olen pettänyt itseni. Olen pettänyt lupauksen itselleni, että en satuta itseäni. Kaikki se minkä luulin voivani lopettaa on elämässäni taas hieman enemmän. Tunnen vain kipua, en pelkästään henkistä vaan myös fyysistä.

Olen liian väsynyt taistelemaan itseni kanssa.

Osa 130.

Olen väsynyt peittämään sen että haluaisin paeta,
juosta kunnes jalat eivät enää kanna ja vielä senkin jälkeen.

En enää tiedä mitä ajattelisin tai mitä tekisin. En jaksa ajatella elämääni. En halua ajatella huomista enkä menneitä päiviä. Haluaisin luovuttaa ja antaa elämän kulkea väärillä raiteilla. Miksi koittaa jaksaa ja nostaa itseään ylös, kun tietää kaiken murtuvan palasiksi lattialle liian nopeasti?

Minuun koskee, mutta jokin kieltää ajattelemasta omaa hyvinvointia. Olen koittanut olla vahva ja olla toisen ihmisen tukena. Olen halunnut olla hänelle se, jota vasten hän voi kaatua niin, että joku ottaa vastaan. Olen yrittänyt ja koittanut olla hänelle ihminen kenen vuoksi jaksaa. Tuntuu kuitenkin, että kaikki yritykseni on ollut turhaa ja olen samalla itse huomaamattani vajonnut syvemmälle...enkä jaksaisi (haluaisi) nousta ylös.

Haluaisin edelleen olla se vahva ihminen keneen ei satu ja kuka jaksaa olla tukemassa muita, mutta en pysty siihen.Nyt ehkä olen alkanut ymmärtää, että en minäkään jaksa kaikkea.

En enää tiedä miten jaksaa huomiseen, kun sisälläni tunnen vain kipua.

 

'Where do I go from here, I'm so lost.
Do you know how hard it is? To Finding my way through this.
It shouldn't even be like this
I shouldn't have to feel like this'

~ Digga - Broken ~

Osa 129.

Vihaan kyyneliä poskillani.

Vihaan ajatuksiani.

Vihaan...elämääni.

Osa 128.

Koskee.

Tunne että haluaa luovuttaa ja antaa periksi tuntuu valtaavan minut, enkä jaksa edes välittää. Haluaisin avata suuni ja kertoa, että en jaksa. Riittää kun saisin sanottua sen, että tarvitsen hieman lomaa elämältä, koska en jaksa pitää itseäni enää kasassa. Joka päivä saadessani hetkenkin aikaa milloin olen yksin, mieleni tekisi vain sulkea silmät ja unohtaa taas hetkeksi kaikki tämä. Haluaisin sulkea vaan kaiken pois mielestäni, olla ilman tunteita ja ajatuksia. En ymmärrä miksi on näin, mutta voimani eivät enää riitä. 

' For too long now, there were secrets in my mind
For too long now, there were things I should have said
In the darkness... I was stumbling for the door
To find a reason - to find the time, the place, the hour '

~ Bruce Dickinson - Tears of the dragon ~