! Huomio !

Entisen blogini löydät täältä.

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Osa 114.

Käännän selän elämälleni. Luovutan taistelun ajatuksiani vastaan. En yritä päästä karkuun sitä ääntä, joka kuiskailee minulle sisälläni -antaudun hänen kynsiinsä. Putosinko liian kauas tästä elämästä?

Luulin pärjääväni. Luulin todella, että olen saanut elämästäni jotenkin kiinni, mutta huomaan taas erehtyväni. Olen taas apeampi ja omissa mailmoissani entistä enemmän. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta nyt vaan asiat ovat kääntyneet näin. En haluaisi herätä aamuisin, koska jo silmäni avattua kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Heti herättyäni käyn miettimään asioitani ja kaikki vaan pyörii mielessäni. Koulussa ollessani toivoisin vain tunnin menevän nopeasti ja koulun loppuvan, jotta pääsisin taas muiden silmistä pois.

Mielessäni
on käynyt, että sanoisin psykiatrilleni kuinka asiat oikeasti ovat, mutta pelkään seurauksia siitä, että jos kertoisin todella kaiken pääni sisältä hänelle. Olen monesti päättänyt hänet nähdessä, että nyt voisin sano edes vähän oikeasta olostani hänelle, mutta avatessani suuni en saa vain mitään sanotuksi. Luottamukseni on vaan petetty niin monesti, että en uskalla sanoa mitään itsestäni, koska pelkään, että asiat liikkuvat hänen suunsa mukana eteenpäin. Niin on käynyt ennenkin, joten miksi nyt niin ei kävisi? En osaa luottaa, mutta en myöskään tiedä, että haluanko edes luottaa häneen. Luottaminen muihinkin on vaikeaa joten miten voisin luottaa melkein tuntemattomaan ihmiseen?

Ikävä. Tuo tunne valtaa minut vain yhä tiukemmin otteeseensa. Minulla on vaan niin ikävä yhtä ihmistä. En tiedä miten tämän sanoisin, mutta hän on vaan jotain niin erityistä, että haluan pitää hänet elämässäni. Olin hänen luonaan nyt pari viikkoa takaperin. Vietin siellä kolme kokonaista päivää. Menin sinne torstaina ja lähdin maanantaina. Hänen luonaan ollessani minulla oli hyvä olla. Oloni oli jotain sanoinkuvaamatonta silloin, kun sain vain olla hänen vieressään tai laittaa pääni hänen olkapäälleen ja kun nukkumaan mennessä hän oli vieressäni ja piti minusta kiinni -tunsin itseni tärkeäksi. Tuo ihminen on tainnut viedä sydämeni pahemmin kuin luulinkaan, koska pidän niin kovasti hänestä. Pelkään vaan niin, että hän unohtaa minut ja... En vaan halua menettää häntä.

' I know I'll see you again whether far or soon
But I
need you to know that I care
And I
miss you '

~ Incubus - I miss you ~

11 kommenttia:

  1. Tiedän miltä tuntuu, kun ei voi luottaa. Luottamukseni on petetty aian yhden kerran liikaa, en halua enää luottaa kehenkään. Kumminki tulen pettymään uudelleen. Tämä ei kyllä varmaan yhtään lohduta sinua. =/

    Olin muutamaan kuukauteen ensimmäisen kerran psykiatrisella osastolla, erikoislääkärin puheilla. Tapasin hänet ensimmäisen ja syy sinne menemisestä oli parhaan ystäväni kuolema. Hän kysyi syömisestäni, vastasin sen ahdistavan minua, puhuin hänelle totta. Ja hän sanoo vain että se kuuluu murrosikään. Minulle tuli sellanen olo että olen normaali, koska ahdistun syömisestä ja kaloreitten laskeminen ja miettinen on pakkomielteistä.

    Tulipas selitettyä turhaa.

    Jaksamisia sinulle. Jos muut eivät muista sinua, niin ainakin blogisi lukijat. =)

    VastaaPoista
  2. Samanlaista täällä, muttaa eri syystä. Masennus ja pelko kaivertaa. Läheisyys olisi ja on parasta terapiaa.Etkö voisi vaihtaa terapeuttia? Meillä tyttö teki niin ja se auttoi.

    VastaaPoista
  3. hello... hapi blogging... have a nice day! just visiting here....

    VastaaPoista
  4. Puet tosi hienosti tunteesi sanoiksi, muistuttaa niin omaa olotilaani aina toisinaan. Voimia sinulle<3 *halaus*

    VastaaPoista
  5. "Mielessäni on käynyt, että sanoisin psykiatrilleni kuinka asiat oikeasti ovat, mutta pelkään seurauksia siitä, että jos kertoisin todella kaiken pääni sisältä hänelle."

    Itsekään en vain tätä osaa/siihen pysty. Kuinka se turhauttakaan kun tietää ettei kukaan tiedä sitä mitä itse sisällään ajattelee, mutta ei vaan voi/osaa kertoa...

    VastaaPoista
  6. Voimia sulle! Mä en edes halua sanoa että tiedän miltä susuta tuntuu, koska en tiedä. Mä voin vaan sanoa että, olen niin pahoillani sun puolesta.Yritä pärjäillä!!
    Halusin vaan kommentoida kun tänne eksyin. Niin toivon että sun elämäs viellä järjestyy!

    VastaaPoista
  7. Kiitos. Voimia sinne ja jakselemista :>

    Tuntuu et goodbye ois helppo kirjottaa mutta toteusupuoli.. schaisse..

    VastaaPoista
  8. oot niin oikeassa.

    mä en voi käsittää, miten joku voi edes OLETTAA mun luottavan ihmiseen jota en tunne. ihan kun puhuisi sienälle, paitsi että psykiatri vastaa.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, kiitos sanoistasi. Itsekin toivon, että joskus vielä voin olla kirjoittamatta tänne ja jatkaa elämääni ilman tätä kaikkea.

    VastaaPoista
  10. kyl mä sulle voin kertoaa
    vähän oon imarreltu et haluat lukea blogiani (:
    arvaa kuka ;) <3
    ihana postaus ihana ihana ja ihana
    tsemii, kirjotat nii kauniisti<3

    VastaaPoista
  11. eksyin tänne sinun sivullesi sattumalta.

    osaat pukea tunteesi sanoiksi mahdottoman hyvin, löydän nuiden sanojen takaa itseni.
    minäkään en pysty luottamaan ihmisiin, tuntuu että aina kaikki sanani mitä sanon lähtee kulkemaan eteenpäin...jonnekkin.
    voimia sinulle ! ~halaus~

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät itsestäsi jäljen sivulleni!