! Huomio !

Entisen blogini löydät täältä.

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Osa 121.

Tämä pimeä yö tuhoaa minut, vie kaiken saavuttamattomiin, pois minulta. Elämän tyhjät kujat pakottavat ottamaan seuraavan askeleen vaikka jokainen askel rikkoo enemmän, tekee askel askeleelta kipeämpää.

Itkettää ja ahdistaa, siinä lyhyesti mitä minulle kuuluu. En osaa sanoilla kertoa miksi kaikki värit ovat taas kaikonneet luotani. Oloni on tyhjä ja olen jotenkin taas aivan kateissa itseni kanssa.
Asiani ovat sekaisin ja muiden asiat painavat mieltäni. En tahtoisi herätä seuraavaan aamuun, vaan tahtoisin nähdä unta paremmasta huomisesta.

Kirjottaminen on nyt minulle jotenkin aivan liian vaikeaa ja sen takia en ole saanut tänne mitään kirjotettua pitkään aikaan, vaikka monesti olen kirjoittamaan alottanut, mutta lopulta olen huomannut, että edessäni on edelleen vain vain tyhjä laatikko jossa pitäis olla tekstiä.

4 kommenttia:

  1. Eiväthän sanat paranna, mutta silti: Hirmusti voimia ja kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  2. Onneksi aina ei tarvitse jaksaa kirjoittaa, jos ei vaan tule mitään ulos. Eikä tosiaan aina auta pelkät sanat. Mutta hirmusti voimia!

    Ehkä se parempi huominen tulee joskus kun sitä vähiten odottaa. Se pelastava askel.

    VastaaPoista
  3. olisko jo aika antaa periksi, antaa muiden auttaa ja avata silmät.

    VastaaPoista
  4. En minä kokonaan katoa. On ollut vain hieman sekavaa aikaa tässä. Kun olin siellä psykiatrisella, ja nyt yritän saada elämäni jälleen raiteilleen ja syömisen kontrollin alle. Minä ilmoittelen sinulle kun ja jos perustan uuden blogin.

    Kiitos kun huolehdit. Olet rakas, voimia sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät itsestäsi jäljen sivulleni!