Osa 126.

Olen istunut koneen ääreen ja katsonut tätä valkoista ruutua, kirjoittanut lauseita, mutta pyyhkinyt ne pois -minulla ei ole ollut sanottavaa.

Olen ollut kauan pois, vaikka mieleni on tehnyt kirjoittaa jo monia kertoja tänne, mutta en ole saanut aikaiseksi. Vaikka olen monesti käynyt täällä lukemassa teidän muiden kuulumisia niin silti en ole saanut omia ajatuksiani tänne, vaikka olenkin yrittänyt ja suurta halua kirjoittamiseen on ollut. Tämän sijaan olen kirjoittanut päiväkirjaa vain itselleni siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa.

Viimeeksi kun kirjoitin tunsin itseni vain rikkonaiseksi ja täysin mitättömäksi, mutta nyt tuo tunne on paljon pienempänä mielessäni, vaikka vieläkin tuo tunne nousee joskus hyvin vahvasti esiin. Näiden kirjoittamattomien kuukausien aikana olen saanut itseäni nostettua ylöspäin pohjalta ja samalla saanut elämääni valoa. Ajattelin, että nyt kun kirjoitan niin voisin hieman kertoa kuluneista kuukausista ja siitä, että mitä elämässäni on tapahtunut.

Rakkaus on kaunista, mutta paljon muutakin. Itse olen nyt huomannut, että kuinka paljon joku ihminen voi vaikuttaa elämään. Jo se, että näkee rakastamaansa ihmistä ja kuulee hänen äänensä saa hymyn rikkinäisenkin kasvoille. Se, että saa olla toisen vieressä aivan hiljaa ja kuunnella vaan hänen hengitystään on jotain mistä pidän ja tuossa tilanteessa tunnen, että kelpaan. Luulen, että tämä rakkaudesta puhuminen kertoo jo paljon siitä, että mitä minulle on tapahtunut -olen rakastunut ja seurustelen.
Seurustelun myötä olen alkanut hyväksyä itseäni enemmän ja jopa pitämään itsestäni. Huomasin myös, että olen oppinut puhumaan, mutta matkaan siihen, että pystyisin sanomaan miltä minusta tuntuu on vielä paljon.

Ajattelin, että kirjoittaisin hieman syömisestäni, mutta kieltämättä minulla lyö nyt tyhjää. Syömiseni on ollut "normaalia" siihen nähden mitä se ennen oli. Pystyn syömään, mutta välttelen tilanteita jossa joku sattuu kysymään, että onko minulla nälkä tai tahdonko syödä. Edelleen tunnen ahdistusta siitä, että minun pitäisi syödä, mutta sekään ei ole enään niin pahaa kuin ennen. Kuitenkin edelleen noustessani huomaan, että minua huimaa ja tiedän sen johtuvan siitä, että olen ollut syömättä, mutta en jaksa välittää asiasta. Ostin myös nesteenpoistajia pitkän ajan jälkeen, mutta tuntuu, että niistäkään ei ole ollut mitään hyötyä. Vaa'alle en ole noussut.