Osa 102.

Mietin elämää ja totean sen turhaksi. Haluaisin kirjoittaa paperille good bye, mutta minusta ei ole siihenkään.

Huomaan itseni taas istuvan ulkona ja katsovan tyhjään. Mietin istuessani elämääni ja koitan saada niitä hyviä asioita mieleeni, mutta ne jäävät hyvin vähäksi. Kaikki painaa taas päälle; perhe, ystävien ongelmat ja myös oma elämäni. En olisi uskonut näkeväni itseäni taas tälläisenä tyttönä, jolla ei ole voimia enään hymyillä, mutta nyt kuitenkin viime viikkojen aikana olen alkanut taas vajota alemmas.

En tiedä miten saisin kirjoitettua oloni ylös. En tiedä miten kuvailisin tätä kaikkea mitä pyörittelen pääni sisällä. Olen aivan hukassa itseltäni, ja tuntuu, että alan kadota myös muilta. Olen huomannut, että ystävieni kanssa ollessani he varovat sanojansa ja ovat muutenkin varuillaan. En nykyään enään jaksaisi nähdä ihmisiä. En jaksa nauraa heidän vitseilleen. Tuntuu vain, että olisi parempi olla yksin, koska silloin minun ei tarvitse näyttää muuta mitä oikeasti olen. Minun ei yksin ollessani tarvitse hymyillä, nauraa, eikä mitään mitä en halua tehdä. Yksin ollessani uskallan näyttää tunteeni, koska silloin tiedän, että kukaan ei näe jos itken.

Minua suostuteltiin malliksi. Kaverit olivat ottaneet kuviani ja vieneet toimistoon. Yllätykseni he ottaisivat minut sinne töihin. Ensin olin vihainen ystävilleni, että olivat tehneet tuollaista, mutta sitten sulatin asian ja tajusin että ei se kuullostanutkaan niin pahalta, ja itsekin kiinnostuin. Kun soitin tuonne paikkaan ja kun puheeksi tuli painoni, satuin kysymään, että olisiko painosta tarvetta pudottaa, niin sain vastaukseksi, että "eise tee pahaa jos pari kiloa laihduttaa". Tuo tuntui pahalta ja otin taas yhden kolauksen lisää itsetuntooni. Varmasti tuo nainen osasi katsoa, että olen jo nyt alipainon puolella, mutta en silti kelvannut heille tälläisenä (eli en ihmettele etten kelpaa itsellenikään). Sain taas siis yhden hyvän syyn pudottaa painoani, mutta vain enemmän kuin oli tarkoitus.

Minun tekisi mieli vain sanoa hyvästi taas kaikelle. Luultavasti muiden elämäkin helpottuisi, koska olen kuitenkin vain kaikille loppujenlopuksi taakkana. Kuka jaksaa katsoa ihmistä jolla ei ole elämäniloa jäljellä yhtään? Kuinka kukaan voisi koskaan rakastaa tälläistä ihmistä, joka ei jaksa hymyillä ja joka satuttaa itseään, koska ei vain jaksa enää elää? Ja kun mietin tarkemminen, niin kuinka voisin koskaan kenenkään antaa rakastaa itseäni, koska pelkään niin kovin, että satutan häntä, koska itse olen näin loppu.

Kuuntelen musiikkia kyynelten valuen hitaasti poskellani ja tippuvan sitten paidalleni. Haluaisin mennä huoneeseeni, mutta siellä olisin taas aivan yksin. Pelkään, että jos en kohta enään hallitse itseäni, että vielä joskus astun viimeisen kerran huoneeseeni ja näen viimeisen kerran punaisen viillon kädessäni. Tunnen sisälläni viiltävän pahan olon ja ahdistuksen ja huomaan itseni antautuvan taas niille.

' Noose around a choking heart
Eternity torn apart
Slow toll now the funeral bells

”I need to die to feel alive" '

~ Nightwish - Bye bye beautiful ~

Osa 101.

En ole koskaan ikävöinyt mitään niin kuin ikävöin sinua. Haluaisin vain painautua sinuun, olla siinä ja tuntea sinut vierelläni. Haluaisin pitää kädestäsi kiinni tietäen, että et irroita.

Ikävä on kaapannut minut täysin omiin pauloihinsa. Ikävöin niin kovin, että en saa oikein mitään aikaiseksi ellen todella yritä. Mitä tahansa teenkin, niin yksi ihminen pyörii mielessäni. Minulla ei ole koskaan ollut tälläistä ikävän tunnetta ketään kohtaan. En olisi koskaan voinut kuvitella, että joku saa minut näin sekaisin kaikinpuolin. Ikävä sattuu ja välillä tuntuu, että ikävöin turhaan, mutta kuitenkin toivon, että en tee niin. Minä olen joku niin tavattoman onnellinen tyttö, että olen saanut hänet elämääni vihdoin. Ihastuin...rakastuin...ja nyt ikävöin, koska olen rakastumassa häneen vaan päivä päivältä enemmän.

Muistan edelleen sen ensimmäisen kerran kuin näin hänet viime syyskuussa. Olin sekaisin, mutta silti muistan sen tunteen, kun katsoin häntä päästä varpaisiin ja jotenkin minulle tuli vain tunne, että häneen haluan tutustua. Näimme vain hetken, sanoimme kai muutaman sanan toisillemme ja sitten hän lähti. En tiedä miksi, mutta jo silloin hän jäi tiukasti sydämeeni kiinni aivan samalla tavalla, kuin takiainen jäisi paitaani.

' Mullonikäväsua
on ainut rivi jonka valmiiksi mä saan '

~ Juha Tapio - Mullon ikävä sua ~

Osa 100.

Mieleni täynnä ajatuksia ja tunteita, mutta vain yhden niistä saan kiinni. Paha oloni pulpahtaa taas pinnalle, kuin kupla jota en voi puhkaista.

En tiedä miten asettelisin sanani tähän tekstiin. Mieleni on täynnä asioita, jotka haluaisin kirjoittaa, mutta nyt en tiedä mistä aloittaa. Tunnen sisälläni vain jotain, joka satuttaa minua. Mieleni on painunut alas, ja haluaisin vain kadota hetkeksi kaikelta. En ole kaivannut tätä olotilaa, mutta kuitenkin nyt taas se vie minut täysin. Olen saanut jo pitkän ajan nauttia siitä tunteesta, että minulla on hyvä olla, mutta kuitenkin nyt tuo aika ottaa itsensä takaisin melkein kovemmin kuin koskaan.

Istuessani omassa huoneessani ja kuunnellessani musiikkia huomasin taas, kuinka kylkeeni piirtyneet viillot vuosivat verta. En tuntenut kipua, en olisi edes jaksanut välittää siitä. Katsoin vain vuotavaa punaista viivaa ajattelematta mitään. Mikään ei muuttunut jälkien lisääntymisen jälkeen. Jäljet kertovat vain taas yhdestä hetkestä jolloin tunsin kipua sisälläni.

Toivon, että en ole palaamassa sinne synkkään uomaan jossa en näe eteeni ja joka on minulle aivan liian syvä, että sieltä voisin kiivetä ylös omilla voimillani. Nyt kuitenkin tuntuu, että makaan siellä uomassa avuttomana ja aivan liian rikkinäisenä.

Haluaisin vain olla hetken tuntematta mitään.

Osa 99.

Kuulen kun huoneen oveni käy. Kysymys 'onko kaikki hyvin' kaikuu korviini. Käännyn ääntä kohti ja huomaan, että kysyjä oli äiti. Pyydän häntä poistumaan.

Miksi minun on taas niin vaikeaa olla perheeni kanssa yhdessä? Kaikki oli melkein loistavasti, kun olimme isäni ja pikkuveljeni kanssa kotona kolmestaan, mutta nyt äidin ollessa myös kotona kaikki on toisin. Huomaan olevani paljon ahdistuneempi ja hiljaisempi. Isänikin kanssa välit muuttuivat heti, kun äiti tuli kotiin. En tiedä mikä siinä on, mutta meidän välille tulee jotain tuntematonta kireyttä silloin, kun koko perhe on koossa. Harmittaa tämä tilanne, mutta sille ei vain voi mitään. Haluaisin taas pois täältä jonnekin.

Ei sen pitäisi olla vaikeaa ja sen pitäisi olla normaalia, mutta minä en vaan saa laitettua ruokaa suuhuni... Yksi leipä käy mielessäni. Menen tekemään sen ja istun pöytään. Katson leipää, mutta kuitenkaan en saa laitettua sitä suuhuni. Tuijotan vieläkin leipää edessäni, mutta lopulta huomaan, että vien leipää roskiin... Noin minulle on käyny monesti, mutta kuitenkin huomaan ruoan olevan kerta kerralta enemmän viholliseni.

Viimeyö sai taas minut murtumaan aivan tyystin. Ollessani yksin huoneessani saivat taas kaikki ajatukset minut kiinni. Ajatukset veivät minut taas jonnekin kauas niin, että en voinut juosta enään karkuun. Minuun sattui. Mielessäni vilisi kaikki kipeimmät asiat ja ne saivat minut huomaamaan kyyneleen poskellani. Kaikki iskostui päälleni samalla kerralla, vaikka kuinka yritin päästä ajatuksistani eroon. Huomasin valvoneeni huoneessani pitkään. Kello oli kolme, ja minä valvoin. Päätin mennä rappusille istumaan. Istuin ja kuuntelin vain hiljaisuutta. Se sai minut rauhoittumaan ja tuntemaan oloni taas edes hetken hyväksi.

' Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää? '

~ Johanna Kurkela - Veitsenterällä ~

Osa 98.

Olimme onnellisia, tai ainakin luulit niin. Ensimmäisenä kuukautena rakastin sinua ja halusin vain olla sinun. Kaikki muuttui hetkessä. Sinä rakastit, mutta minä en. Tunteeni olivat karanneet toiseen ihmiseen.

Ei mennyt niinkuin elokuvissa, mutta en sure. Erosin siis tyttöystävästäni eilen. Asiaa olin miettinyt jo vaikka kuinka kauan, mutta en vaan ollut saanut mitään sanotuksi hänelle. Minusta vaan ei ollut tähän suhteeseen enään. Oikeastaan kun ajattelen, niin ei minusta ollut siihen pitkään aikaan. Nyt kuitenkin sain asiat selviksi, ja olen tästä tyytyväinen. En kuitenkaan kiellä, että ei tehnyt kipeää, mutta se pieni kipu sisälläni kuitenkin johtuu vain siitä, että satutin häntä.

Yksi syy eroomme oli se, että ihastuin toiseen, ja tunteeni karkasivat pikkuhiljaa häneen. Oudointa tässä ihastumisessa oli se, että en ollut nähnyt tätä ihmistä kuin muutaman kerran ja jo silloin iskin silmäni häneen. En edes tuntenut häntä, mutta silti niin kovin hänestä pidin. Ihastuminen ei kuitenkaan ollut se suurin syy, vaan se syy löytyy minusta itsestäni; en vaan tuntenut oloani enää hyväksi tuossa suhteessa.

' The quickest way to break your heart
Make you depressed and ill
Is to get tangled up inside
The side effects could kill '

~ Disney - Don´t fall in love ~