Pimeää. Hapuilen. Ahdistun. Kuvittelen jonkin painavan kaulaani. En saa henkeä. Lopulta huomaan katoavani itseltäni. Näen edessäni vain kirjaimia, koitan mudostaa niistä sanoja, mutta ajatukseni karkaavat yhä uudelleen.Miksi yritää jaksaa? Miksi enään hymyillä, kun tuntuu, että kaikki on turhaa? Onko elämässäni loppujenlopuksi mitään päämäärää? Kysymyksiä riittää, mutta missä vastaukset? Tuohon kysymykseen osaan vastata purkamalla taas ajatuksiani tänne.
Olen yrittänyt, olen todella yrittänyt jaksaa, mutta kaikki yrittäminen valuu uomaan joka ilta, kun ajatukset valtaavat mieleni täysin. Tuolloin kaikki yritys parempaa päin tuntuu niin turhalta. Tuolloin olen aivan eri ihminen. Ahdistuksen vallattua minut voi huomata kuinka kyyneleet valuvat poskilleni, tai kuinka silmäni ovat vetiset. Tuolloin haluaisin vain kääntää pääni pois ja unohtua taas hetkeksi. En tiedä miksi juuri illalla kaikki iskee päälle. Kun luulen onnistuvani yhdessä päivässä, niin kaikki se ilo ja hymy häviää lopulta kuitenkin illalla.
Jos listaisin tekemiseni viikon ajalta ylös, niin kaikki päiväni olisivat samanlaisia. Jokaisena päivänä tuntisin taas saman kivun sisälläni. Huomaisin päivittäin sen saman ahdistuksen syödessäni. Päiväni olisivat kuin kopioita edellisestä päivästäni. Joskus todella tuntuu, että kierrän samaa kehää yhä uudelleen ja uudelleen. Turhauttavaa, mutta en tiedä mitä tekisin toisin. En edes tiedä, että pystyisinkö muuttamaan mitään.
Entä syömiseni, mitä siitä sanoisin? En osaa kertoa muuta kuin, että mikään ei ole muuttunut. Kierrän samaa ympyrää päivittäin. Joka kerta syödessäni tunnen vain suurta omantunnontuskaa siitä, että laitoin jotain suuhuni ja nielaisin sen. Haluaisin oppia syömään ilman sitä, että lasken kalorit, mutta en pysty siihen. Olen tottunut elämään näin, mutta silti kaipaan muutosta.
En tiedä mitä teen elämälläni, kun en sitä osaa kuitenkaan arvostaa niinkään paljoa, että yrittäisin joitain asioita muuttaa paremmaksi.
' Täytyy saada levätä huolella.
Antaa ajan olla minun puolella,
niin kai se on.
Eihän tiedä mihin se sydän pysähtyy
ja pieni maailma särkyy.
Se on niin haurasta,
jos on satasen vauhdissa. '
~ Stella - 100km/h ~
Olen yrittänyt, olen todella yrittänyt jaksaa, mutta kaikki yrittäminen valuu uomaan joka ilta, kun ajatukset valtaavat mieleni täysin. Tuolloin kaikki yritys parempaa päin tuntuu niin turhalta. Tuolloin olen aivan eri ihminen. Ahdistuksen vallattua minut voi huomata kuinka kyyneleet valuvat poskilleni, tai kuinka silmäni ovat vetiset. Tuolloin haluaisin vain kääntää pääni pois ja unohtua taas hetkeksi. En tiedä miksi juuri illalla kaikki iskee päälle. Kun luulen onnistuvani yhdessä päivässä, niin kaikki se ilo ja hymy häviää lopulta kuitenkin illalla.
Jos listaisin tekemiseni viikon ajalta ylös, niin kaikki päiväni olisivat samanlaisia. Jokaisena päivänä tuntisin taas saman kivun sisälläni. Huomaisin päivittäin sen saman ahdistuksen syödessäni. Päiväni olisivat kuin kopioita edellisestä päivästäni. Joskus todella tuntuu, että kierrän samaa kehää yhä uudelleen ja uudelleen. Turhauttavaa, mutta en tiedä mitä tekisin toisin. En edes tiedä, että pystyisinkö muuttamaan mitään.
Entä syömiseni, mitä siitä sanoisin? En osaa kertoa muuta kuin, että mikään ei ole muuttunut. Kierrän samaa ympyrää päivittäin. Joka kerta syödessäni tunnen vain suurta omantunnontuskaa siitä, että laitoin jotain suuhuni ja nielaisin sen. Haluaisin oppia syömään ilman sitä, että lasken kalorit, mutta en pysty siihen. Olen tottunut elämään näin, mutta silti kaipaan muutosta.
En tiedä mitä teen elämälläni, kun en sitä osaa kuitenkaan arvostaa niinkään paljoa, että yrittäisin joitain asioita muuttaa paremmaksi.
' Täytyy saada levätä huolella.Antaa ajan olla minun puolella,
niin kai se on.
Eihän tiedä mihin se sydän pysähtyy
ja pieni maailma särkyy.
Se on niin haurasta,
jos on satasen vauhdissa. '
~ Stella - 100km/h ~
Tekstit
Voimia<3
VastaaPoistaMuuta en osaa sanoa. On niin surullista, miten elämäsi muistuttaa omaani.
Hali sinullekin ja paaaaljon voimia. <<3
VastaaPoistaOksensin heti kirjoitettuani sen postauksen.
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta, hali.<3
Mitä pelkäät siinä, että nämä kirjoitukset psykiatri näkisi?
VastaaPoistaMikä olisi kaikkein pahinta mitä silloin voisi tapahtua?
Oi sinua rakkauden hedelmä,kuinka voisinkaan auttaa sinua näkemään sen kuinka ainutlaatuinen ja arvokas olet,ihan todella.
Et ole syntynyt tähän maailmaan ilman tarkoitusta vaan sinulla ON tarkoitus,jota itse et nyt ehkä näe. Itse olen 46v ja voisin olla äitisi, minulla on sinun ikäinen tytär, joka ei hänkään ole päässyt ongelmitta elämässä. Toivoisin, että sinulla olisi joku jolle voit soittaa tai käydäja purkautua täysin avoimesti. Onneksisinulla on nyt kuitenkin tämä paikkaja tsemppaajia riittää.
Lähetän sinulle ison ja pitkän halauksen,oikein voima halauksen, kaikki selviää "asioilla on tapana järjestyä"- lausahdus ei ole huuhaata sen olen oppinut.
Voimia sinulle. Huomenna tavataan virtuaalisesti taas täällä.
Miten on vointisi tänään?
VastaaPoistaHoitajilla ja lääkäreillä on vaitiolo velvollisuus!!
VastaaPoistaJa sinun on pakko alkaa syömään sillä muutoin olet sairaalassa ja sitten ainakin lähiympäristö tulee tietämään.
minun sähköposti osoitteeni on: malico63@luukku.com jos sitten uskaltaisit paremmin kertoaasioista,kun minäkään en näin julkisen blogin kautta viitsi sinulta oikein syvällisiä kysellä.
Mutta vain jos sinä haluat katson postin päivittäin.
Ja muista jos sinusta tuntuu etteikukaan välitä niin tiedä, ettäminä ainakin välitän.
Suuri hali sinulle ja voimia.
En julkaissut kommentiasi blogissani,jossa kommentoit koska ajattelin ettet halua sähköpostiosoitetta kaikkien tietoon. Kirjoittelen kyllä sinulle. Eihän haittaa jos tyttöni kirjoittaa myös sinulle? Hän on myös kokenut monen laista tosin ei varmaan samanlaista kuin sinä.
VastaaPoistaHarmi, että ovat jo rikkoneet vaitiolo velvollisuutta, siinähän he ovat tehneet virkavirheen.
Miten on tietävätkö/välittävätkövanhempasi sinun tilanteestasi?
Olet kaunis tyttö! Olisin iloinen jos minulla olisi myös sinun kaltaisesi tytär. Asumme tyttäreni kanssa kahdestaan, jospavaikka adoptoisin sinut:))
Hola, olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa.
VastaaPoistaOsaat tuoda ajatuksesi hyvin esille, löydän ajatuksistasi paljon samaa mitä itse mietin.
Liityn siis lukijaksi ;) Vilkaise edes huvin vuoksi minun blogiani.
Olipa mukava nähdä että en ole ainoa äiti-ihminen näitä lukemassa. Pelottaa, kuinka monen äidin lapset täällä kilpaa laihduttavat ja voivat huonosti.
VastaaPoistaOma lapseni oli satoja ja satoja päiviä sairaalassa anoreksian takia, välillä todella lähellä kuolemaa. En toivoisi kenellekään sitä!
Hän voi nyt hyvin. Tänään ainakin, ja viimeiset pari kuukautta. Hän oli ihan yhtä ahdistunut kuin niin moni täällä kirjoittava.
Syömishäiriöstä voi parantua, tai ainakin sen voi sysätä niin syrjään, että sen takaa löytyy elämäniloinen lapsi, joka pikkuhiljaa avaa ovensa taas ystäville, perheelle, elämälle!
Mutta syömishäiriöön VOI KUOLLA ihan oikeasti, uskokaa se. Ei ole mukava katsoa kun lapsen sydäntä käynnistellään uudelleen.
Ei ole olemassa "täydellisen onnellista ja laihaa" syömishäiriöistä, koska se sairaus kuiskii korvaasi uusia painorajoja joiden eteen teet koko ajan kaikkesi. Ja unohdat kaiken muun, itsesikin.
Hae apua, olet sen arvoinen! Ja tartu sinulle jo tarjottuun apuun!
T. Yksi äiti
Et ole nyt kirjoitellut blogiin, niin ajattelin kysyä vointiasi?
VastaaPoistaMissä olet, pikkuinen? Olen huolissani sinusta! Oletko kunnossa?
VastaaPoistaTämä blogi oli uskomaton. Ainakin sen perusteella, mitä ehdin jo lukea. Löysin myös hienoja kappaleita. Toivon ja uskon, että sinä selviät vielä. Aivan varmasti. Elämä kantaa, sinun täytyy vielä vain uskoa siihen.
VastaaPoista♥
voimii hei <3
VastaaPoista