Osa 96.

Haluaisin pysähtyä ja hengähtää. Haluaisin olla kuin minulla ei olisi kiire.

Miksi on niin vaikea pysähtyä hetkeksi ja vain olla? Keräämme itsellemme liikaa tekemistä. Teemme lupauksia, vaikka kuitenkaan ei olisi aikaa pitää lupaustaan. Tähän kaikkeen käy vain yksi sana, kiire. Kiirettä voisi verrata naruihin jotka solmiutuvat meihin ja vetävät eri suuntiin, vaikka voimme vain tehdä asian kerrallaan. Naruja alkaa tulla jossain vaiheessa ympärillemme liikaa. Emme enään tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Lopulta narut täyttävät meidät kokonaan ja huomaamme olevamme väsyneitä, mutta kuitenkin vain siksi, että meillä on liian kiire.

Olen koko ajan menossa ja huomaan, että se alkaa näkyä minussa. Valvotut yöt ja kaikki muu näkyvät jo muutaman päivän päästä. En osaa enään olla tekemättä mitään. Jo herättyäni huomaan, että pyörittelen mielessäni tekemistä täksi päiväksi.
Olen nyt ollu melkein yhteensä viikon pois kotoa, jos muutamaa käyntiä ei oteta mukaan. Nyt kuitenkin istun kotona, ja huomaan itseni aivan väsyneeksi. Olen kotona muutaman päivän keräämässä voimia, ja taas perjantaina lähden liikkeelle.

En saa selville miksi, mutta minulla on paha olla. Haluaisin painaa pääni polviin. Haluaisin tukkia korvani. Haluaisin peittää silmäni. Haluaisin vain kadota tältä maailmalta.

En jaksa puhua kenellekään. En haluaisi nähdä kuin jonkun tärkeimmistä läheisistäni. Haluaisin painautua häneen. Haluaisin vain tuntea hänet vierelläni. Haluaisin haistaa hänen tuoksunsa nenässäni. Vain heidät uskallan päästää lähelleni.

Osa 95.

"Olet keksinyt keinon käsitellä tunteita, jotka ovat sinulle ylivoimaisia. Ylivoimaisen pahoja. Ylivoimaisen pelottavia"
~ Patricia McCormick - viilto ~

Noin minäkin tein. Keksin keinon piilottaa tunteeni itseltäni. Tämä sai kuitenkin ne piilotetut tunteet vain pahenemaan päivä päivältä. Tunteita kasautui yhä enemmän sisälleni. Vihaa. Pettymystä. Surua. Iloa. Kaikki tunteet jäivät sisälleni. En osannut enään käsitellä niitä. Purin kaikki piilottamani tunteet tähän keinoon. Liikkuminen, syömättömyys, laihdutus, tämä kaikki kuuluu siihen keinoon millä pakenin omia tunteitani. Hetkessä keino muuttui elämäntavaksi, pakkomielteeksi. Olinkin yhtäkkiä koukussa tähän kaikkeen. En osannut enää lopettaa.

"Joskus kun ihminen on tilanteessa, jota ei tunne hallitsevansa, hän tekee asioita, erityisesti asioita, jotka vievät paljon voimia, jotta tuntisi, että hänellä on edes jonkin verran valtaa."

~ Patricia McCormick - viilto ~

Minä halusin myös valtaa, valtaa itseni kanssa. Väsytin itseäni päivittäin tekemällä koko ajan jotain. Kävin lenkillä juosten, sitten taas kävellen ja olin koko ajan liikkeessä. Liikunnan myötä aloin tuntea, että hallitsen kroppaani. Kun kuvioihin astui syömishäiriön merkkejä tunsin yhä enemmän, että hallitsen itseäni. Tunsin, että minä voin tehdä kropalleni mitä tahansa. Hallitsin kroppaani ja luulin, että se ei tule muuttumaan. Olin väärässä. Jossain vaiheessa tajusin, että olen menettänyt kontrollin. En hallinnut enään kroppaani, vaan kroppa hallitsi minua. En voinut enään lopettaa liikkumista, koska olisin muuten pettänyt itseni. Väsytin itsenäni päivä päivältä enemmän, koska halusin vain tuntea hallitsevani jotain elämässäni.

Puhun menneessä ajassa, mutta turhaan -mikään ei ole muuttunut.

Osa 94.

Kuulen vain vanhusten juttelua odotushuoneessa. Katselen ympärilleni ja siirryn lähemmäs vaakaa. Neuvolan puolella ei ole ketään muita kuin minä -kukaan ei huomaa.

Huomasin pienen hymyn käyvän kasvoillani, kun nousin vaa'alle ja katsoin lukua. Se ei ollut luku mitä tavoittelen, mutta kuitenkin olen taas lähempänä tavoitettani. Olin tyytyväinen itseeni, kun astuin vaa'alta pois. Onnistuin. Tunne itsensä hallitsemisesta lisääntyi. Mutta kuitenikin, vaikka vaaka näytti pienempää lukua niin se ei riitä minulle. Tiedän nyt onnistuvani laihduttamisessa jos vain oikein yritän ja pidän pääni, joten miksi en yrittäisi alemmas?

Osa 93.

En pyyhi kyyneleitä silmistäni. Tunnen sisälläni kipua. Toivon salaa lipuvani kauas täältä. Toivon myös salaa kuolemaani. Mietin jälleen, että miksi olen tässä tilanteessa? Mikä minut tähän ajoi?

Paha olo valtaa mieleni ja ruumiini. En ole ollut kykenevä tänään mihinkään. Olen pyöritellyt kaikkea päässäni. Olen miettinyt, että miksi annoin itseni vajota näin syvälle? Päässäni on käynyt myös kysymys, että miksi juuri minä?
Ensimmäiseen kysymykseen osaan vastata; menetin itseni hallinnan, en osannut enään kontrolloidakaan itseäni, vaikka niin luulin. Lopulta annoin tälle kaikelle periksi, enkä jaksanut enään taistella ajatuksiani vastaan.
Toiseen kysymykseen en osaa vastata. Ehkä siihen ei olekkaan vastausta.

Halu täältä pois on taas kova. En osaa sanoa miksi, mutta en vain jaksa. En jaksa mitään. Kyyneleet kastelevat poskeani ja edelleen mietin, että miksi? Ei tähän ole mitään syytä, ainakaan en tiedosta sitä. Olo on vaan huono ja masentava -eikai muuta syytä tarvitsekaan.

Olen niin kuin kaikki olisi hyvin. Nauran. Hymyilen. Olen kuin eri ihminen. Kaiken tämän teen kuitenkin vain sen takia, että välitän teistä.

Olin kultani kanssa juhannuksen. Huomasin, että olin kuin vieras ihminen. Muutuin taas tytöksi joka nauraa, hymyilee, heittää läppää ja on iloinen. Huomasin kuitenkin, että tuo esittäminen vie minun voimiani enemmän kuin luulinkaan. Välillä minusta alkoi kuitenkin rakoilla oikeaa minääni, mutta onnistuin mielestäni pitämään sen sisälläni. Kuitenkin minusta tuntuu, että kultani tietää millainen oikeasti olen. Luulempa hänen tietävän, että en voi hyvin. Hän tuntee minut ehkä kuitenkin paremmin kuin luulen.

Kirjoittaminen ei oikein suju minulta nyt. Ehkä ensi kerralla pystyn kirjoittamaan enemmän ajatuksiani taas tänne. Kuittaan.

' Sometimes I feel like I'm alone
Sometimes I feel like I'm not that strong
Sometimes I feel so frail so small
Sometimes I feel vulnerable
Sometimes I feel a little fragile
A little fragile '
~ Delta Goodrem - Fragile ~

Osa 92.

Unohdin hetkeksi kaiken ja annoin vain mennä. En miettinyt mitään. En tuntenut kipua sisälläni. Hymy paistoi hetken kasvoillani. Kaikki palasi kuitenkin hiljalleen mieleeni. Tunsin taas sisälläni sirpaleet jotka viilsivät vain syvemmältä.

Tuntuu kuin taistelisin itseäni vastaan. Aivan kuin sisälläni olisi kaksi puolta, jotka sotisivat toisiaan vastaan. Haluaisin olla ilman kaikkia näitä sh ajatuksiani päässäni, mutta kuitenkin pelkään, että ilman kaikkea tätä minulta puuttuisi iso asia elämästäni. En osaa kuvitella elämääni ilman kaikkea mitä minulla nyt on. Kuitenkin jos hiukan ajattelen niin ehkä ilman näitä kaikkia ajatuksia minulla voisi olla parempi olo. Voisin taas hymyillä, ja olla niinkuin ennen. Ajatukseni ovat yhtä ristiriitaa.

Olen yrittänyt pitää itseäni kiireisenä nyt jo kohta muutaman viikon, ja kaikki siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa. Kuitenkin nyt huomaan tämän kaiken vain rasittavan minua enemmän ja enemmän. Stressi näkyy päällepäin. Olen väsynyt. Nukun huonosti. Olen todella herkkä joka päivä (pieninkin vastoinkäyminen tuntuu mailmanlopulta ja itkuisuus lisääntynyt huomattavasti). Yritykseni edes yhteen parempaan päivään tällä keinolla osoittautui vain sotaa itseäni vastaan.

Valhe. Tunsin sen taas tulevan suustani. En ensin huomannut sanovani, että kaikki on hyvin, mutta myöhemmin tunsin omatuntoni taas puhuvan minulle. Kietoudun valheiden kaapuun aina kuin minulta kydytään vointiani. En joskus enään itsekkään huomaa valehdelleeni kertomalla, että kaikki on hyvin. Omatuntoni kolkuttaa ja tunnen syyllisyyttä valheistani. Kuitenkaan en mahda itselleni mitään tässä asiassa. En saa sanotuksi rehellistä vastausta jos joku kysyy minulta vointiani. En vain halua näyttää muille, että olen heikko. En halua näyttää sitä, että en enää pärjää. Haluan olla edelleen se vahva ja hyvinvoiva tyttö muiden silmissä. En halua muuttua muiden silmissä.

" I feel it everyday, it's all the same
It brings me down but I'm the one to blame
I've tried everything to get away "

~ Three Days Grace - Over and over ~