Osa 100.

Mieleni täynnä ajatuksia ja tunteita, mutta vain yhden niistä saan kiinni. Paha oloni pulpahtaa taas pinnalle, kuin kupla jota en voi puhkaista.

En tiedä miten asettelisin sanani tähän tekstiin. Mieleni on täynnä asioita, jotka haluaisin kirjoittaa, mutta nyt en tiedä mistä aloittaa. Tunnen sisälläni vain jotain, joka satuttaa minua. Mieleni on painunut alas, ja haluaisin vain kadota hetkeksi kaikelta. En ole kaivannut tätä olotilaa, mutta kuitenkin nyt taas se vie minut täysin. Olen saanut jo pitkän ajan nauttia siitä tunteesta, että minulla on hyvä olla, mutta kuitenkin nyt tuo aika ottaa itsensä takaisin melkein kovemmin kuin koskaan.

Istuessani omassa huoneessani ja kuunnellessani musiikkia huomasin taas, kuinka kylkeeni piirtyneet viillot vuosivat verta. En tuntenut kipua, en olisi edes jaksanut välittää siitä. Katsoin vain vuotavaa punaista viivaa ajattelematta mitään. Mikään ei muuttunut jälkien lisääntymisen jälkeen. Jäljet kertovat vain taas yhdestä hetkestä jolloin tunsin kipua sisälläni.

Toivon, että en ole palaamassa sinne synkkään uomaan jossa en näe eteeni ja joka on minulle aivan liian syvä, että sieltä voisin kiivetä ylös omilla voimillani. Nyt kuitenkin tuntuu, että makaan siellä uomassa avuttomana ja aivan liian rikkinäisenä.

Haluaisin vain olla hetken tuntematta mitään.

Osa 99.

Kuulen kun huoneen oveni käy. Kysymys 'onko kaikki hyvin' kaikuu korviini. Käännyn ääntä kohti ja huomaan, että kysyjä oli äiti. Pyydän häntä poistumaan.

Miksi minun on taas niin vaikeaa olla perheeni kanssa yhdessä? Kaikki oli melkein loistavasti, kun olimme isäni ja pikkuveljeni kanssa kotona kolmestaan, mutta nyt äidin ollessa myös kotona kaikki on toisin. Huomaan olevani paljon ahdistuneempi ja hiljaisempi. Isänikin kanssa välit muuttuivat heti, kun äiti tuli kotiin. En tiedä mikä siinä on, mutta meidän välille tulee jotain tuntematonta kireyttä silloin, kun koko perhe on koossa. Harmittaa tämä tilanne, mutta sille ei vain voi mitään. Haluaisin taas pois täältä jonnekin.

Ei sen pitäisi olla vaikeaa ja sen pitäisi olla normaalia, mutta minä en vaan saa laitettua ruokaa suuhuni... Yksi leipä käy mielessäni. Menen tekemään sen ja istun pöytään. Katson leipää, mutta kuitenkaan en saa laitettua sitä suuhuni. Tuijotan vieläkin leipää edessäni, mutta lopulta huomaan, että vien leipää roskiin... Noin minulle on käyny monesti, mutta kuitenkin huomaan ruoan olevan kerta kerralta enemmän viholliseni.

Viimeyö sai taas minut murtumaan aivan tyystin. Ollessani yksin huoneessani saivat taas kaikki ajatukset minut kiinni. Ajatukset veivät minut taas jonnekin kauas niin, että en voinut juosta enään karkuun. Minuun sattui. Mielessäni vilisi kaikki kipeimmät asiat ja ne saivat minut huomaamaan kyyneleen poskellani. Kaikki iskostui päälleni samalla kerralla, vaikka kuinka yritin päästä ajatuksistani eroon. Huomasin valvoneeni huoneessani pitkään. Kello oli kolme, ja minä valvoin. Päätin mennä rappusille istumaan. Istuin ja kuuntelin vain hiljaisuutta. Se sai minut rauhoittumaan ja tuntemaan oloni taas edes hetken hyväksi.

' Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää? '

~ Johanna Kurkela - Veitsenterällä ~

Osa 98.

Olimme onnellisia, tai ainakin luulit niin. Ensimmäisenä kuukautena rakastin sinua ja halusin vain olla sinun. Kaikki muuttui hetkessä. Sinä rakastit, mutta minä en. Tunteeni olivat karanneet toiseen ihmiseen.

Ei mennyt niinkuin elokuvissa, mutta en sure. Erosin siis tyttöystävästäni eilen. Asiaa olin miettinyt jo vaikka kuinka kauan, mutta en vaan ollut saanut mitään sanotuksi hänelle. Minusta vaan ei ollut tähän suhteeseen enään. Oikeastaan kun ajattelen, niin ei minusta ollut siihen pitkään aikaan. Nyt kuitenkin sain asiat selviksi, ja olen tästä tyytyväinen. En kuitenkaan kiellä, että ei tehnyt kipeää, mutta se pieni kipu sisälläni kuitenkin johtuu vain siitä, että satutin häntä.

Yksi syy eroomme oli se, että ihastuin toiseen, ja tunteeni karkasivat pikkuhiljaa häneen. Oudointa tässä ihastumisessa oli se, että en ollut nähnyt tätä ihmistä kuin muutaman kerran ja jo silloin iskin silmäni häneen. En edes tuntenut häntä, mutta silti niin kovin hänestä pidin. Ihastuminen ei kuitenkaan ollut se suurin syy, vaan se syy löytyy minusta itsestäni; en vaan tuntenut oloani enää hyväksi tuossa suhteessa.

' The quickest way to break your heart
Make you depressed and ill
Is to get tangled up inside
The side effects could kill '

~ Disney - Don´t fall in love ~

Osa 97.

Olen hiljaa ja istun. Tunnen kätesi hartioillani ja samalla huomaan, että hymyilen.

Tulin kotiin, mutta en yksin vaan ystävieni kanssa. Tiesin että isäni ja hänen kaverinsa olisivat täällä ja he eivät olisi selvinpäin. En ollut varma kestäisinkö olla kotona, vaikka minulla olisi ystäviä mukana. Kaikki oli hyvin pitkään ja minulla oli hauskaa. Nauroin ja istuin kaikkien meillä olleiden kanssa terassilla. Kaikki ajatukset olivat poissa ja nautin kaikkien seurasta pitkään. Tunsin vihdoin itseni aidosti iloiseksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kaikki iskostui taas päälleni. Päätin lähteä porukasta pois ja tulla koneelle, mutta niin tuli myös ystäväni. Laitoin musiikin soimaan ja vain istuin ja selailin sivuja, mutta kuitenkaan katsomatta niitä. Yritin olla itkemättä. Yritin pitää itseni kasassa, koska ystäväni oli vieressä. En halunnut näyttää että olen heikko. En halunnut näkevän minua sellaisena. Sain pidettyä itseni koossa hetken, mutta kaikki kaatui silloi, kun hän alkoi kyselemään minulta vointiani. Vastasin hänen kysymyksiinsä ja se sai minut murtumaan. Hän otti minut halaukseensa. Itkin pitkästä aikaan niin, että joku näki. Minua hävetti tuo tilanne, mutta kuitenkin samalla tuntui hyvältä olla jonkun lähellä.

Minulla on ongelma. Ehkä pieni muille, mutta minulle niin iso. En saa vain yhtä ihmistä pois mielestäni. Hän on sama ihminen, kenestä kerroin tuolla ylempänä. Olen miettinyt, että miten olen saanut mahdollisuuden tutustua näin ihanaan ja ymmärtävään ihmiseen. Kaikkein oudointa tässä on se, että en ole tuntenut häntä edes kauaa ja jo nyt pidän hänestä ehkä ihan liikaa. Ja kun ajattelen niin hän on ainut ihminen kenet olen päästänyt näin lyhyellä ajalla näinkin lähelle itseäni. Mutta en kadu tätä yhtään, että olen tutustunut häneen. Pidän hänestä liikaa, enkä saa häntä mielestäni -en edes haluaisi saada.

' I didn't think could be real
To know that you feel the same as I do
Is a threefold utopian dream
You do something to me that I can't explain
So would I be out of line if I said
I miss you '

~ Simple Plan - I miss you ~

Osa 96.

Haluaisin pysähtyä ja hengähtää. Haluaisin olla kuin minulla ei olisi kiire.

Miksi on niin vaikea pysähtyä hetkeksi ja vain olla? Keräämme itsellemme liikaa tekemistä. Teemme lupauksia, vaikka kuitenkaan ei olisi aikaa pitää lupaustaan. Tähän kaikkeen käy vain yksi sana, kiire. Kiirettä voisi verrata naruihin jotka solmiutuvat meihin ja vetävät eri suuntiin, vaikka voimme vain tehdä asian kerrallaan. Naruja alkaa tulla jossain vaiheessa ympärillemme liikaa. Emme enään tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Lopulta narut täyttävät meidät kokonaan ja huomaamme olevamme väsyneitä, mutta kuitenkin vain siksi, että meillä on liian kiire.

Olen koko ajan menossa ja huomaan, että se alkaa näkyä minussa. Valvotut yöt ja kaikki muu näkyvät jo muutaman päivän päästä. En osaa enään olla tekemättä mitään. Jo herättyäni huomaan, että pyörittelen mielessäni tekemistä täksi päiväksi.
Olen nyt ollu melkein yhteensä viikon pois kotoa, jos muutamaa käyntiä ei oteta mukaan. Nyt kuitenkin istun kotona, ja huomaan itseni aivan väsyneeksi. Olen kotona muutaman päivän keräämässä voimia, ja taas perjantaina lähden liikkeelle.

En saa selville miksi, mutta minulla on paha olla. Haluaisin painaa pääni polviin. Haluaisin tukkia korvani. Haluaisin peittää silmäni. Haluaisin vain kadota tältä maailmalta.

En jaksa puhua kenellekään. En haluaisi nähdä kuin jonkun tärkeimmistä läheisistäni. Haluaisin painautua häneen. Haluaisin vain tuntea hänet vierelläni. Haluaisin haistaa hänen tuoksunsa nenässäni. Vain heidät uskallan päästää lähelleni.