Osa 126.

Olen istunut koneen ääreen ja katsonut tätä valkoista ruutua, kirjoittanut lauseita, mutta pyyhkinyt ne pois -minulla ei ole ollut sanottavaa.

Olen ollut kauan pois, vaikka mieleni on tehnyt kirjoittaa jo monia kertoja tänne, mutta en ole saanut aikaiseksi. Vaikka olen monesti käynyt täällä lukemassa teidän muiden kuulumisia niin silti en ole saanut omia ajatuksiani tänne, vaikka olenkin yrittänyt ja suurta halua kirjoittamiseen on ollut. Tämän sijaan olen kirjoittanut päiväkirjaa vain itselleni siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa.

Viimeeksi kun kirjoitin tunsin itseni vain rikkonaiseksi ja täysin mitättömäksi, mutta nyt tuo tunne on paljon pienempänä mielessäni, vaikka vieläkin tuo tunne nousee joskus hyvin vahvasti esiin. Näiden kirjoittamattomien kuukausien aikana olen saanut itseäni nostettua ylöspäin pohjalta ja samalla saanut elämääni valoa. Ajattelin, että nyt kun kirjoitan niin voisin hieman kertoa kuluneista kuukausista ja siitä, että mitä elämässäni on tapahtunut.

Rakkaus on kaunista, mutta paljon muutakin. Itse olen nyt huomannut, että kuinka paljon joku ihminen voi vaikuttaa elämään. Jo se, että näkee rakastamaansa ihmistä ja kuulee hänen äänensä saa hymyn rikkinäisenkin kasvoille. Se, että saa olla toisen vieressä aivan hiljaa ja kuunnella vaan hänen hengitystään on jotain mistä pidän ja tuossa tilanteessa tunnen, että kelpaan. Luulen, että tämä rakkaudesta puhuminen kertoo jo paljon siitä, että mitä minulle on tapahtunut -olen rakastunut ja seurustelen.
Seurustelun myötä olen alkanut hyväksyä itseäni enemmän ja jopa pitämään itsestäni. Huomasin myös, että olen oppinut puhumaan, mutta matkaan siihen, että pystyisin sanomaan miltä minusta tuntuu on vielä paljon.

Ajattelin, että kirjoittaisin hieman syömisestäni, mutta kieltämättä minulla lyö nyt tyhjää. Syömiseni on ollut "normaalia" siihen nähden mitä se ennen oli. Pystyn syömään, mutta välttelen tilanteita jossa joku sattuu kysymään, että onko minulla nälkä tai tahdonko syödä. Edelleen tunnen ahdistusta siitä, että minun pitäisi syödä, mutta sekään ei ole enään niin pahaa kuin ennen. Kuitenkin edelleen noustessani huomaan, että minua huimaa ja tiedän sen johtuvan siitä, että olen ollut syömättä, mutta en jaksa välittää asiasta. Ostin myös nesteenpoistajia pitkän ajan jälkeen, mutta tuntuu, että niistäkään ei ole ollut mitään hyötyä. Vaa'alle en ole noussut.

Osa 125.

Se repii sisältäni jotain tärkeää. Se tuntuu tappavan minusta pienenkin elonmerkin. Se kuiskaa minulle asioita rajan takaa. Se haluaa minut taas omakseen. Antaudun sille.

Luulin, että kukaan ei näe niin pitkälle silmieni syvyyteen, että tuntisi niiden surullisuuden. Luulin, että kukaan ei voi selvittää silmieni salaisuutta. Luulin, että kukaan ei ymmärtäisi silmieni hiljaisuutta. Luulin, että kukaan ei huomaisi minun olevan sisältä pirstaloitunutta kristallia. Halusin olla salaisuus, arvoitus, saavuttamaton, mutta nyt tiedän, että siihen en pysty minä, eikä kukaan muukaan.

Ajatukseni ovat aivan sekaisin. Mieleeni palautuvat asiat vuosien takaa, asiat lähimenneisyydestä,asiat kuukausien takaa. Pyörittelen ja pyörittelen niitä päässäni, mutta samalla kiusaan itseäni ajautuessani laaksoon johon on istutettu kipeät, raskaat muistot. Nuo muistot piirittävät minut taas tänäkin iltana.

' We'll do it all, everything on our own
We don't need anything or anyone '

~ Snow patrol - Chasing cars ~

Osa 124.

Miksi minä en voisi kuihtua pois? Miksi en voi vähitellen lähestyä maata ja lopulta jäädä sinne? Kyllähän kukatkin kuihtuvat.

En ole voinut hyvin enää pitkään aikaan. Osaan myöntää tuon itselleni, mutta en muille. En osaa kertoa miksi asiat ovat tipahtaneet raiteiltaan, mutta tiedän asiat, että aamuisin on vaikea nousta ja yöllä en osaa nukkua. Kaikki tuntuu vaikealta ja asiat jäävät kesken.

Kirjoitin viimeeksi jouluna, jolloin toivoin vain, että kaikilla olisi hyvä olla. Tuo pieni toive toteutui ja oli ihanaa olla kotona ilman riitoja ja sitä ainaista kireyden tunnetta. Sain siis sen mitä toivoin. Joulun jälkeen oloni alkoi huonontua ja tuntui kun harteillani olisi ollut monta tiiliskiveä jotka vetivät minua maahan. Huomasin olevani hiljaisempi, en tarkoituksella, mutta en vaan enää ollut se sama tyttö jolta lähti mitä ihmeellisempää juttua. Aloin myös välttelemään läheisteni näkemistä, koska pelkäsin heidän huomaavan oloni ja sen, että olen itseni kanssa huimasti miinuksen puolella. Ruokahaluni katosi aivan kokonaan ja välillä huomasin olevani vessassa antamassa ylen. En tiedä miksi näin, mutta asiat eivät ole kunnossa.

Viime yönä halusin luovuttaa. Tahto herätä aamulla oli kateissa ja halusin vain lähteä. Sain päähäni lähteä ulos kävelemään ajatuksena rauhoittaa itseäni, mutta asiat eivät menneet niin. Kävelin kunnes olin aivan väsynyt ja kylmissäni. En tuntenut enää sormiani kylmyyden takia ja käteeni koski sietämättömästi. Nostin hihaani ja huomasin, että käteni vuosi pahemmin kuin luulin -se ei ollutkaan vain pintanaarmu. Hidastin tahtia ja lähdin kävelemään takaisin. Tajuan nyt, että eilen istuin aivan lähellä reunaa, mutta kuitenki nyt kirjoitan taas tänne ja toivon selviäväni tästä päivästä, vaikka voimani ovatkin kateissa.

'And tonight I'm letting go
About to give in '

~ Saybia - I surrender ~

Osa 123.

Kaikkialla on hiljaista. Äiti koristelee kuusta ja isä lämmittää saunaa. Veli valitsee radiosta kanavaa. Kuulen kissan kehräävän takan päällä. Minä istun sohvalla ja katson, kun maa peittyy valkoiseen huntuun. Huomaan, että kaikilla on rauhallinen ja hyvä olo.

Lapsena odotin joulua todella paljon. Odotin joulupukin tuloa ja ehkä kaikkein eniten sitä, että saan lahjoja. Muistan kuinka kivaa oli repiä lahjapaperia ja katsoa mitä sieltä kääreen alta ilmestyy. Luulen, että en ollut ainut lapsi joka jännitti ja samalla odotti joulupukkia heräämisestään saakka. Muistan myös, että kuinka kivaa oli avata se kalenterin luukku joka päivä ja katsoa minkälainen suklaa sieltä tänään ilmestyi tai mikä kuva luukun takaa löytyi. Itse laskin joka päivä kalenteria avatessani, että kuinka monta päivää on vielä jouluun. Nyt kuitenkin kasvettuani kaikki on hieman toisin.

Tänä vuonna en odottanut joulua lainkaan. Minulla ei ollut joulukalenteria. En laskenut päiviä jouluun, vaan elin joka päivän kuten normaalistikkin. Viimeisenä viikkona kuitenkin huomasin, että oli jotain mitä odotin kovasti. Se asia kaivoi mielessäni koko joulua edeltävän ajan ja toivoin vaan, että tuo odottamani asia toteutuisi. Toivomani asia ei ole suuri, mutta se merkitsee minulle paljon; Haluaisin vain, että tänä jouluna perheemme ei riitelisi, vaan kaikilla olisi hyvä olla.

Tänään herätessäni kuulin äidin kantavan isän kanssa kuusta omalle paikalleen. Nousin sängystäni ja menin alakertaan. Oli ihana nähdä äitin ja isän naamalla pienenmoinen hymy ja kuulla hyvän joulun toivotus. Kuulin myös veljenikin huutavan joulun toivotuksen omasta huoneestaan. Minulle tuli tunne, että tämä joulu voi todella onnistua ja ehkä tuo pieni toiveenikin toteutua.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

' Kun rauhaa hohtaa hanki valkoisin
Ja kiireet unohtuvat pois
Niin toivon, että suurilla, pienilläkin
Joulu lämpöisin ois '

~ Johanna Kurkela - Joululaulu ~

Osa 122.

Kosketat. En sano mitään. Olen kuin en välittäisi, mutta kuitenkin se sattuu aina yhtä paljon. Jätit minuun taas jälkesi.

Miksi en uskonut, kun minulle sanottiin, että älä mene sinne. En kuunnellut, kun minua varoitettiin menemästä taas tuonne samaiseen paikkaan. Nuo muiden lauseet vain lipuivat ohi korvieni ja siksi minuun nyt sattuu. Olin vaan niin sokea nähdäkseni, että minuun vaan koskee jos astun vielä siihen taloon. Astuin ovesta sisään huomasin, että mikään ei ollut muuttunut.

Istuin siis tuolla iltaa ja minulla oli hauskaa. Söimme, joimme ja otimme hiukan muutakin ollaksemme sekaisin. Kävimme saunassa ja istuimme porealtaassa. Noiden tapahtumien jälkeen minulla ei ole muistikuvia mistään. Aamulla herätessä tunsin vain hänen kosketuksensa minussa. Tunsin hänen kätensä kietoutuneena ympärilläni. Tunsin hänen hengityksensä niskassani. Kun liikuin, tunsin vain arkuutta mahassani ja käsissäni. Minuun koskee ajatus siitä, että hän on jättänyt minuun taas jälkensä.