Osa 71

Nousen taas sängystä. Jään istumaan sängyn laidalle. Katseeni harhailee ulos -sataa räntää. Istun vieläkin sängyn laidalla. Painan pääni taas polviini. Kyynel vierähtää poskelleni. Nousen peilin eteen. Kuivaan kyyneleet. Poistun huoneestani iloinen ilme naamallani -kaikki on taas hyvin. Aloitan taas päiväni samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Tämän päivän olen taas kulkenut kuin sumussa. Aika on madellut hitaasti. En ole saanut mitään aikaan. Työharjottelussa tänään olen yrittänyt näyttää kiinnostavalta ja yrittänyt tehdä jotain -kuitenkaan mistään ei ole tullut mitään. Tänään mikään ei ole tuntunut miltään. Mikään ei ole ollut hauskaa. Olen vain mennyt eteenpäin katsoen kellon hitaita viisareita toivoen koko ajan, että pääsisimpä pian nukkumaan, tai omaan rauhaan.

En tiedä edes mitä kirjoittaisin. Pää täynnä asioita, mutta tuntuu nyt aivan turhalta kirjoittaa niitä tänne. Ja musta tuntuu, että vaikka kirjoittaisinkin, niin en saisi niitä asioita päästäni taaskaan tänne. En vaan enään osaa kirjoittaa, tai ainakin minusta siltä tuntuu. En tiedä, enkä jaksa edes välittää. Mä kuittaan tämän postauksen seuraavaan biisin sanoihin, jotka on suomennettuna tässä :"Kohtaa vain syvimmät pelkosi, älä hukuta itseäsi omiin kyyneliisi, sillä se on loput elämästäsi..."

' When hope is lost
when it all comes down
when hope is lost
love turns to hatred
save me
when there is no escape
when my back's against the wall
when there's no escape
love turns to hatred
save me
won't you save me please
silent rain
the silent rain will set us free and wash away the pain
the silent rain
when I've seen too much
when I feel all bruised and blue
when I've seen too much
love turns to hatred '

~ Suburban Tribe - Silent rain ~

Osa 70.

Taas on aikaa kun viimeeksi olen kirjoittanut. Kaikkea on tapahtunut, ja mun fiilikset muuttunut tiuhaa tahtia päivittäin. Mä en tullut kirjoittamaan tälläkertaan mun olosta tai elämästäni yleensäkään mitään, vaan haluan sanoa muutaman sanan luottamuksesta, joka on mulle erittäin tärkeää ihmissuhteissa ja muutenkin.

Luulempa että kaikille luottamus merkitsee eri asiaa. Jotkut sallivat pienet valkoiset valheet, jotkut taas eivät. Jotkut hyväksyvät luottamuksen pettämisen, ja jotkut taas eivät siedä sitä. Joidenkin luottamus syntyy helposti, joidenkin taas hyvin vaikeasti. Jotkut antavat luottamuksen pettämisen helposti anteeksi, ja jotkut eivät pysty enään luottamaan sen jälkeen, kun on kerran luottamuksen pettänyt.

Mulle luottamus on tärkein asia ihmissuhteissa. Mun luottamuksen saaminen on pitkä prosessi. Mä en luota ihmisiin helposti, koska niin monesti luottamus mua kohtaan on petetty. Kun saa mun luottamuksen, niin siitä on pidettävä kiinni kaksinkäsin, koska jos mun luottamus ihmiseen menee, niin sitä ei saa takaisin, ja jos saa niin hyvin vaikeasti.

Luottamus mulle merkitsee muummuassa :

• sitä, että mulle ei valehdella.
• Sitä, että pystyn kertomaan ihmiselle mitä vain tietäen, että hän ei puhu niistä eteenpäin, vaan pitää kaiken omana tietonaan.
• Sitä, että mä kelpaan tälläisenä kun olen, eikä mun tarvitse muuttua kenenkään takia erilaiseksi, tai että mua arvostellaan koko ajan.

Mä voisin jatkaa tuota listaa vaikka kuinka pitkälle, mutta tuossa nyt muutamia asioita mitä luottamus mulle merkitsee.

Mun mielestä ystävyyssuhdetta ei voi edes rakentaa, ellei luottamusta ole yhtään. Ilman luottamusta ystävyys olisi vain pinnallista, oikeastaan mulle se on melkein sama asia kuin puhuisi seinälle, ja kutsuisi sitä ystäväkseen. Sama on myös parisuhteessa. Ei toista voi rakastaa aidosti, jos ei ole luottamusta. Luottamus on melkein siellä korkeimmalla tasolla missä suhteessa tahansa mitä tarvitaan alusta saakka eniten.

Luottamus on tärkein asia minulle, älä siis riko minun luottamustani sinuun.

' Time and again
She repeats let's be friends
I smile and say yes
Another truth bends,
I must confess

I try to let go, but I know
We'll never end 'til we're dust
We lied to each other again
But I wish I could trust '

~ Megadeth - Trust ~

Osa 69.

Voimat lopussa. Olisi ehkä parempi sulkea silmät -luovuttaa. Helpompaa olisi taas vaan jättää tää kaikki. Paha olo kaivaa mua taas syvältä sisältä, se riipii mun sisintä, ottaen taas musta vallan. Se vie taas mun hymyn pois, ja jättää jäljelle vaan arvet mun sisimpään. Haluaisin vaan huutaa ja itkeä. Olla hetken taas vain itseni, ja ajatuksieni kanssa. Haluaisin soittaa kullalleni ja pyytää anteeksi, jättää tän kaiken taakseni. En mä kuitenkaan voi. Tai voisin kyllä -en tiedä. Ajatukset aivan sekaisin. Päässä pyörii vaan lähteminen ja tämä olo mun sisällä. Onko mulla voimia päästä tämän olon yli. Jaksanko huomiseen päivään?

' Jos mä tänä yönä kuolisin,
kuka mua jäisi tänne kaipaa.
Kuka siitä pienestä takkutukkaisesta
tytöstä välittää?

Tänä yönä viimeiset kyyneleet vuodatetaan,
tänä yönä välittäminen punnitaan.

Kukaan ei kuule huutoani,
jonka huudan yksin pimeässä,
peläten aamua,
joka ei tuskaa vie pois.
Yksin kannan tuskan sisälläni,
yksin peläten aamua.

Kuka mut tästä kaikesta pelastaa,
kuka auttavan käden ojentaa? '

Tuntuu, että mä en tosiaan jaksa tämän yön yli. Mun voimat on vaan niin loppu.

Osa 68.

Koulua, stressiä ja pahaa oloa, siinä tiivistettynä mun fiilikset tällä hetkellä siitä kun viimeeksi olen tänne kirjoittanut.

Tosiaan mulle alkaa taas tulla stressiä kaikesta pienimmästäkin tehtävästä ja asiasta. Stressin takia tuntuu, että musta lähtee kohta ne viimeisetkin voimat pois mitä mussa vielä on. Mulla ei oikein ole voimia tehdä tehtäviä, ei ole voimia nousta aamulla ylös. Olen kuitenkin jaksanut joka aamu nousta ja mennä kouluun, vaikka vaikeaa se on kyllä ollutkin. Joka päivä herätessä tuntuu, että aivan turhaan mä nousen ja herään, koska kuitenkin edessäpäin odottaa taas samanlainen olo, samanlainen päivä kuin aina ennenkin.

En osaa oikein kirjoittaa mun olosta mitään. En saa kirjoitettua näitä asioita päästä pois. Mulle on tullut taas hyvin vaikeaksi sanoa miltä musta tuntuu ja mikä olo mulla on. Toisaalta se on ollut mulle jo pidempään ja melkein aina vaikeaa, mutta nyt se tuntuu taas vaikeammalta. Kirjoittaminen tähänkin tuntuu jo ylitsepääsemättömältä, sen takia mä en nyt ole taas vähään aikaan kirjoittanutkaan -en ole vaan osannut.

Sen verran osaan kertoa ja kirjoittaa olostani, että se ei ole hyvä, ja että mulla on vaan tajuton ahdistus sisälläni. Siinä oikeastaan kaikki mitä osaan sanoa. Ajatukset vaan valtaavat mun pääni, ja siinä sivussa ahdistus kumpuaa mun sisälleni taas enemmän. Mä en toisaalta edes tiedä mistä tämä olo johtuu. Miksi mua ahdistaa päivittäin? Tuo kysymys vaan pyörii mun päässä päivittäin. Miksi mä en saa selville itsestäni sitä, että miksi mulla on tälläinen olo. Tuntuu välillä että moni muu osaa lukea mua paremmin, kun mä itseäni. Tuntuu ihan kuin olisin itselleni joku vieras ihminen, jota en tunne, tai josta en tiedä mitään. Mun pitäisi opetella tulkitsemaan ajatuksiani vähän paremmin, ehkä sitten selviäisin itsenikin kanssa päivittäin edes jotenkin.

' We all once in a while
wonder where our lives
taking us and where we're going
I've reached a certain point
Realized I don't
know what the hell I am doing '
~ Dream Evil - Tired ~

Osa 67.

Kuinka helppoa on sanoa että on paha olla? Se ei ole helppoa. Se on yllättävän vaikeaa jokaiselle. On vaikea sanoa ja hyväksyä asia että itsellään ei ole kaikki hyvin, ja että elämässä on jotain pielessä. Mulla kesti aivan liiankin kauan hyväksyä se, että mulla ei ole kaikki kohdallaan, että mun elämä on me alkanut mennä vain ala mäkeen viime viikkoina, ehkä jopa kuukausina. Mä en vaan voinut hyväksyä sitä, että olen muuttunut siitä iloisesta ihmisestä masentuneempaan päin. En voinut hyväksyä itseäni pitkään aikaan kun tajusin että mulla tosiaan on paha olla. Tää asia oli mulle vaikea hyväksyttävä, mutta lopulta sekin on pakko hyväksyä. Jossain vaiheessa se olisi kuitenkin tullut eteen.

Kuinka helppoa on tunnustaa ystävälleen, tai edes itsellensä, että tarvitsee apua? Mulle tämä asia oli myös hyvin pitkään yksi korkeimmista rimoista mun elämässä tähän asti. Mä ryömin pitkään siellä ojan pohjalla yksin. Kieltäydyin ihmisten tarjoamasta auttavasta kädestä. Valehtelin pitkään kaikille, että kyllä mä pärjään. Sanat kaikki on hyvin ja en tarvitse apua tulivat hyvin usein mun suusta. Jossain vaiheessa ymmärsin kuitenkin, että mä en enään pärjää yksin asioideni kanssa. Mun oli pakko hyväksyä ystävieni tuki ja ottaa vastaan se auttava käsi. En enään vaan pärjännyt yksin asioideni kanssa vaikka kuinka koitinkin. Mä aloin jossain vaiheessa pudota niin alas sinne kuoppaan, että mun oli vain hyväksyttävä asia. Niin teinkin, ja siitä on ollut mulle myös apuakin. Vaikka välillä kuitenkin tuntuu aivan turhalta keskustella psykiatrin ja ystävien kanssa omista asioista, niin mä olen ylpeä, että mä otin avun vastaan, ja otan edelleen sen verran mitä tarvitsenkin.

Kuinka helppoa on valehdella että kaikki on hyvin? Mä tein tätä hyvin pitkään. Mä rakensin sen korkean muurin mun ympärille. Esitin että kaikki on hyvin. Olin se iloinen tyttö aina koulussa, kotona ja myös kavereiden kanssa. Jossain vaiheessa mun muurit alkoivat murtua mun lähimmille ystäville. Multa alettiin kyselemään että onko kaikki tosiaan hyvin? Vastaus tähän oli pitkään että on, ei mulla mikään ole. Jossain vaiheessa huomasin, että valehtelusta ei ole mitään hyötyä. Siitä ei tullut kuin paska olo ja joskus myös turhautunut tunne siitä, että valehtelee tälläisestä asiasta. Valehtelu alko olla mulle niin tuttua tässä asiassa. Se oli mun arkipäivää pitkään. Lopulta myönsin lähimmille ystävilleni, että mun elämä on heilahtanut roimasti alaspäin, että mulla ei ole kaikki hyvin. Mä en ole katunut tätä päätöstä. Oikeastaan mulle tuli vain helpottunut olo siitä, että mun ei tarvitse enään valehdella tästä asiasta yhtään. Kerrottuani totuuden olen saanut olla oma itseni ystävieni kanssa. Kertominen tuntui loppupeleissä oikealta ratkaisulta, ja tuntuu edelleen.

Kuinka helppoa on yrittää nousta sieltä syvimmästä ojasta taas pinnalle? Mä olen ollut ojan pohjalla pitkään. Mun kohdalla tämä asia tuntuu välillä mahdottomalta. Tuntuu että välillä ei vaan ole voimia koittaa kivuta ylös päin, ja saada asioitaan kuntoon ja parempaan päin. Voimat loppuvat mulla aina jossain vaiheessa. Tottakai se on ihan normaalia, että jossain vaiheessa tulee sitä takapakkia ja silloin tekee yleensä mieli luovuttaa. Kuitenkin välillä mäkin olen päässyt ylös sieltä ojasta, mutta jossain vaiheessa kuitenkin mä olen taas tippunut takaisin sinne, ja joutunut taas kipuamaan uudestaan ylöspäin. Käyn tätä asiaa edelleen läpi. Taistelen tämän asian kanssa joka päivä. Mun mielestä vaikeinta tässä on kuitenkin se, että kun pääset ylös, niin tipahdat jossain vaiheessa kuitenkin takaisin. Luultavasti tämän asian kanssa mä elän koko elämäni, mutta tämäkin kuuluu elämään. Jos ei olisi vastoinkäymisiä, niin ei silloin olisi myöskään niitä onnistumisen tunteita.

' Look at me do you see
All the things I want you, you to see
You're telling me, sure I know you so well
But you just act when you are back against the wall
What is true what is fake
Everything that you make or you take
It's plain to see
Image wise you're okay
But is there anything inside of you
Hear me say '

~ Revolution Renaissance - I did my way ~