! Huomio !

Entisen blogini löydät täältä.

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Osa 85.

Koitan saada itseäni kokoon. Kerään palasiani lattialta. Kuulen kuinka äiti ja isä juttelevat sukulaisten kanssa menneistä viikoista. Kuulen valheita äitini suusta. Hän sanoo meillä menevän hyvin. Kuulen kuinka valheen sanat tulevat hänen suustaan luontevasti. Minun tekee mieli juosta rappuset alas. Haluan sanoa totuuden, mutta tiedän, että en voi tehdä niin. Meidän täytyy taas olla se täydellinen perhe heidän silmissään.

Meille tuli siis tänään sukulaisia kylään melkein toiselta puolelta Suomea. En ole nähnyt mummoa ja pappaa vuoteen. Kuitenkin nyt, kun he ovat täällä en haluaisi edes nähdä heitä. En halua nähdä ketään. Haluaisin vain lukittautua omaan huoneeseeni. Laittaa musiikit täysille,
ja upputua taas omiin ajatuksiini. Tiedän kuitenkin, että en voi tehdä niin. Mun täytyy esittää iloista ja sosiaalista nuorta naista. Mun täytyy nauraa, hymyillä. Mun täytyy esittää jotain mitä en kuitenkaan todellisuudessa ole.

Aamupalat. Lounaat. Päivälliset. Välipalat. Iltapalat. Nuo kaikki ovat asioita joita vihaan päivittäin yhä enemmän. Tullessani kotiin äiti kysyy heti, että mitä haluan ruoaksi? Vastaan aina, että olenko koskaan valittanut ruoasta? Miksi hän kysyy aina juuri minulta, että mitä syötäisiin tänään? Luulempa, että hän tekee sen jopa ehkä kiusallaan. En tiedä. Hän tietää, että mä kuitenkin vain närkin ruokaa sanomatta sanaakaan. Odotan että muut ovat syöneet ja lähteneet pöydästä. Lopulta kaadan ruoat roskikseen. Kiitän ruoasta ja lähden tyytyväisenä pois.

Tajusin tänään herätessäni, että minulla on aivan tajuton ikävä kultaani. Haluaisin vain painautua häntä vasten. Pitää häntä kädestä. Katsoa hänen silmiinsä ja suudella häntä. Olla vain hänen vieressään aivan hiljaa. Minulla on ikävä, mutta kuitenkaan en voi nähdä häntä. Ikävä repii minua sisältä päivittäin vain lisää. Välillä tuntuu, että en saa mitään aikaseksi, koska ikävöin. Haluaisin tuntea edes hetken taas sen tu
nteen, kun hän ottaa minusta kiinni. Silloin voin sanoa olevani onnellinen.

' And they say that life goes on
And you must be strong
But you know, there is something wrong

All the beauty's gone
Do You know what it's like
When it falls on you

And you try to carry on

But you've come undone '
~ Anna Abreu - Come undone ~

5 kommenttia:

  1. Hei taas (:

    Vaikuttaa siltä, että asiat eivät siellä päin taida mennä ihan putkeen :/
    No, ei oikein täälläkään. Viikko on ollut tosi sekava ja nyt kaikki koko ajan utelee voitkohyvinvoitkohyvin. Välillä mietin tajuavatko ne käsitettä "henkilökohtainen tila". Onneksi kuitenkin välillä saan olla niiltä rauhassa.
    Soittaisit kullallesi, vai onko siihen jokin este? Jos se tekee sinut onnelliseksi, älä ihmeessä kiellä sitä iloa itseltäsi. Yritä löytää edes joitain iloisia asioita elämästäsi, surullisia löytää jokainen etsimättäkin (:

    ~Keiju~

    VastaaPoista
  2. Keiju, juu täälläpäin ei niin hyvin hurraa, kun vähän itseänsä kattoo enemmän sisältä. Joo, joskus ois vain parempi, että ihmiset tosiaan älyisivät, että pitää olla yksityisyyttä ja asioita joita ei kaikille tarvitse kertoa..
    Eii siihen ole estettä. Itseasiassa tällähetkellä istun kullallani.

    Palaillaan taas, ja kiitos kuin muistit ?

    VastaaPoista
  3. Moips!:) Muuten,oletko miettinyt,että rupeisit ottamaan esim. vanhempiesi kanssa tein ongelmat esille?koska kokemuksesta tiedän,että jos ongelmia ei oteta esille,ei niistä myöskään koskaan voi päästä yli eikä niitä ongelmia voi koskaan ymmärtääkkään perinpohjin. Koska monesti omat epäilykset ja ajatukset eivät pidä paikkaansa totuuden kanssa..koska ihminen helposti ottaa asiat itteesä vastaan,vaikkei ne aina välttämättä olisikaan niin.

    Ja kun ihmiset kysyy mitä kuuluu,niin mikä siinä on niin negatiivista?mitä pahaa se aiheuttaa?

    VastaaPoista
  4. Ei hitsit,ihan kauheeta!:( se sit kertoo ett siun perheessä muutkin voi tosi huonosti ja nekin ovat käpertyneet kuoreensa. Toi pitäs saaha aukastuu jotenkin..en tiijä miten,Jumala parhaiten tietäs.

    Mie ainahi joskus rukoilin miun vahempien puolesta ku niil tuntu olevan riitaa,ni rukoilin ett ne sais rakkautta toisiinsa lisää ja sit vähä ajan päästä tilanne niitte välillä rauhottu...vaikkei se tilanne mikää unelmaa oo,mutta ei pahimmasta päästä ainakaan. Kyl niitäki auttas jos ne uskoutuis Jumalalle eivätkä ite yrittäis selvittää.

    Mie en oikeen muuta konstia osaa tuohon sanoa,kun että ole kärsivällinen Jumalan suhteen ja ole rehellinen Jumalalle tuosta asiasta. Varmaan ehkä ootki jo ollu,en sitä epäile,mutta kertakaikkisesti laita nyt kaikki luottamus ja parasta myös ett laitat ittes likoon Jeesukselle. Koska jos vaan rukoilee,eikä sydämmessään kumminkaan odota Jumalalta mitään aidosti,niin Jumala ei oikeen tiijä mitä lapsesa haluaa.

    Mie ny iha vaa siun parasta ajatellen. Ja älä ihmeessä pode huonoo omaatunto kun et kerro asioistasi,kokemuksesta voin sanoa,että asioista puhuminen helpottaa:)

    Ja jaksamisesta sen verran,ett miekää en jaksa läheskään aina,nyt miulla on vaihe että en jaksa pahemmin mitään. Mutta mie sanon senkin Jumalalle ja sanon jotta vahvista minuu..ja kans jos on joku asia mikä minuu painaa ni mie sanon sen kans,koska se helpottaa. Mutta monesti Jumala myös haluu ett myö sanotaan asioista myös muillehi,koska se voi auttaa muita. Sen tietää vasta sit ku osuu tilanne kohille.

    Onko siulla uskovaisia ystäviä/kavereita?jos on niin ootko niiden kanssa jutellu?

    Toivottavasti et koe hirmu tunkeilemiseksi tätä,mut mie tosiaan haluun vaan auttaa. Koska miusta ainahi omalta kohaltani tuntuu nii ihanalle ku joku kuuntelee ja haluu auttaa

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät itsestäsi jäljen sivulleni!