! Huomio !

Entisen blogini löydät täältä.

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Osa 75.

Kellon tikitys tekee minut hulluksi. Minun piti tehdä tänään jotain tärkeää, mutta unohdin senkin. Aika on vaan mennyt eteenpäin, ja minä en ole saanut mitään aikaan. Olen vain istunut ja katsonut tyhjään. Olokin on ollut yhtä mitätön kun ajan juoksu. Pääni on taas painaunut alas polviini. Kyyneleet ovat vierailleet taas silmissäni. Mulla on ollut paha olla. Katsoessani peiliin näen surulliset silmät, silmät jotka kertovat paljon minusta. Hymyilen, kun näen äidin kävelevän vastaan rappusissa. Se hymy ei kuitenkaan tule mun sisältä, se vaan on mun kasvoilla tarkoittamatta mitään. Se hymy on vain huonoa teeskentelyä, että kaikki olisi hyvin.

Olin eilen ystäväni ja kultani kanssa kaupoilla. Kävimme H&M:ssä, ja mä päädyin sovittamaan huvikseni miesten housuja päälleni. Mä jouduin taas pettymään itseeni. Laitoin housut jalkaani, ne sopivat, mutta tajutessani että tuuma -- ei ole enään löysä minulle, niin petyin. Mua kävi ahdistamaan aivan tajuttomasti. Kuullessani ystäväni sanat: "voi kumpa ite olis noin laiha", niin halusin vain housut pois jalastani ja ulos kaupasta. Ajattelin vain, että en ole laiha, mä olen vittu lihonut, etkö sä tosiaan huomaa sitä !? Lähdin ulos, ja sanoin vain kullalleni, että mulla on kuuma, ja sen takia menen ulos. Hän kuitenkin oli huomannut ja arvannut, että kyse ei ollut pelkästään siitä, että mulla oli kuuma, kun hänelle kerroin oikean syyn siihen, että lähdin ulos.
Tullessani kotiin mittasin vyötäröni, eise ollut siitä mihinkään leventynyt, numerot olivat aivan samat kuin ennenkin. Pieni helpotus. Vaa'alle seuraavaksi. Sain hymyn kasvoilleni hetkeksi - olin laihtunut ---g. Tulin vain lopputulokseen, että housut olivat eri malliset, mitä yleensä laitan päälleni, ja sekin lu
ultavasti siihen vaikutti, että ne olivat miesten housut eivätkä naisten.

'Mietin mitä on mulla enää elämässä
Muistot repii sydämeni irti elämästä
elämästä en tuu selviimään hengissä
tuskin säkään jos eläsit mun kengissä
Tuntisit tän tuskan, mitä kannan sisälläni
Liikaa huonoi muistoi, en saa pois sisältäni
En saa pois tätä narua mun kaulasta
karma kuiskaa nimeäni muistojen haudasta '

~ Methodi - 1. Verse tulevasta ~

3 kommenttia:

  1. Toi on niin tuttua mulle että hymyilen kaikille,vaikkei se oikeesti tuu mun sisältä, vaan pelkästään esitän. Mä en saa edes sen verran itsestäni enää irti et jaksasin kirjottaa blogia, kun tuntuu etten osaa enää kirjottaa niinkuin ennen. Olen lukenut blogiasi täällä ja vuodatuksessa, ja huomannut että meillä on hyvin samanlainen musa maku, olen saanut sinulta paljon lisää sisältöä mp3:seeni,kiitos siitä ja voimia sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, kiitän ku muistit minua ja sinulle myös voimia ! :)

    VastaaPoista
  3. Hyva, etta vika olikin housuissa (mulla ei merkisto toimi oikein, sori). Sun poikaystavas vaikuttaa tosi ihanalta ja ymmartavaiselta.
    Ps, liityn lukijaksi ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät itsestäsi jäljen sivulleni!