Osa 96.

Haluaisin pysähtyä ja hengähtää. Haluaisin olla kuin minulla ei olisi kiire.

Miksi on niin vaikea pysähtyä hetkeksi ja vain olla? Keräämme itsellemme liikaa tekemistä. Teemme lupauksia, vaikka kuitenkaan ei olisi aikaa pitää lupaustaan. Tähän kaikkeen käy vain yksi sana, kiire. Kiirettä voisi verrata naruihin jotka solmiutuvat meihin ja vetävät eri suuntiin, vaikka voimme vain tehdä asian kerrallaan. Naruja alkaa tulla jossain vaiheessa ympärillemme liikaa. Emme enään tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Lopulta narut täyttävät meidät kokonaan ja huomaamme olevamme väsyneitä, mutta kuitenkin vain siksi, että meillä on liian kiire.

Olen koko ajan menossa ja huomaan, että se alkaa näkyä minussa. Valvotut yöt ja kaikki muu näkyvät jo muutaman päivän päästä. En osaa enään olla tekemättä mitään. Jo herättyäni huomaan, että pyörittelen mielessäni tekemistä täksi päiväksi.
Olen nyt ollu melkein yhteensä viikon pois kotoa, jos muutamaa käyntiä ei oteta mukaan. Nyt kuitenkin istun kotona, ja huomaan itseni aivan väsyneeksi. Olen kotona muutaman päivän keräämässä voimia, ja taas perjantaina lähden liikkeelle.

En saa selville miksi, mutta minulla on paha olla. Haluaisin painaa pääni polviin. Haluaisin tukkia korvani. Haluaisin peittää silmäni. Haluaisin vain kadota tältä maailmalta.

En jaksa puhua kenellekään. En haluaisi nähdä kuin jonkun tärkeimmistä läheisistäni. Haluaisin painautua häneen. Haluaisin vain tuntea hänet vierelläni. Haluaisin haistaa hänen tuoksunsa nenässäni. Vain heidät uskallan päästää lähelleni.

Osa 95.

"Olet keksinyt keinon käsitellä tunteita, jotka ovat sinulle ylivoimaisia. Ylivoimaisen pahoja. Ylivoimaisen pelottavia"
~ Patricia McCormick - viilto ~

Noin minäkin tein. Keksin keinon piilottaa tunteeni itseltäni. Tämä sai kuitenkin ne piilotetut tunteet vain pahenemaan päivä päivältä. Tunteita kasautui yhä enemmän sisälleni. Vihaa. Pettymystä. Surua. Iloa. Kaikki tunteet jäivät sisälleni. En osannut enään käsitellä niitä. Purin kaikki piilottamani tunteet tähän keinoon. Liikkuminen, syömättömyys, laihdutus, tämä kaikki kuuluu siihen keinoon millä pakenin omia tunteitani. Hetkessä keino muuttui elämäntavaksi, pakkomielteeksi. Olinkin yhtäkkiä koukussa tähän kaikkeen. En osannut enää lopettaa.

"Joskus kun ihminen on tilanteessa, jota ei tunne hallitsevansa, hän tekee asioita, erityisesti asioita, jotka vievät paljon voimia, jotta tuntisi, että hänellä on edes jonkin verran valtaa."

~ Patricia McCormick - viilto ~

Minä halusin myös valtaa, valtaa itseni kanssa. Väsytin itseäni päivittäin tekemällä koko ajan jotain. Kävin lenkillä juosten, sitten taas kävellen ja olin koko ajan liikkeessä. Liikunnan myötä aloin tuntea, että hallitsen kroppaani. Kun kuvioihin astui syömishäiriön merkkejä tunsin yhä enemmän, että hallitsen itseäni. Tunsin, että minä voin tehdä kropalleni mitä tahansa. Hallitsin kroppaani ja luulin, että se ei tule muuttumaan. Olin väärässä. Jossain vaiheessa tajusin, että olen menettänyt kontrollin. En hallinnut enään kroppaani, vaan kroppa hallitsi minua. En voinut enään lopettaa liikkumista, koska olisin muuten pettänyt itseni. Väsytin itsenäni päivä päivältä enemmän, koska halusin vain tuntea hallitsevani jotain elämässäni.

Puhun menneessä ajassa, mutta turhaan -mikään ei ole muuttunut.

Osa 94.

Kuulen vain vanhusten juttelua odotushuoneessa. Katselen ympärilleni ja siirryn lähemmäs vaakaa. Neuvolan puolella ei ole ketään muita kuin minä -kukaan ei huomaa.

Huomasin pienen hymyn käyvän kasvoillani, kun nousin vaa'alle ja katsoin lukua. Se ei ollut luku mitä tavoittelen, mutta kuitenkin olen taas lähempänä tavoitettani. Olin tyytyväinen itseeni, kun astuin vaa'alta pois. Onnistuin. Tunne itsensä hallitsemisesta lisääntyi. Mutta kuitenikin, vaikka vaaka näytti pienempää lukua niin se ei riitä minulle. Tiedän nyt onnistuvani laihduttamisessa jos vain oikein yritän ja pidän pääni, joten miksi en yrittäisi alemmas?

Osa 93.

En pyyhi kyyneleitä silmistäni. Tunnen sisälläni kipua. Toivon salaa lipuvani kauas täältä. Toivon myös salaa kuolemaani. Mietin jälleen, että miksi olen tässä tilanteessa? Mikä minut tähän ajoi?

Paha olo valtaa mieleni ja ruumiini. En ole ollut kykenevä tänään mihinkään. Olen pyöritellyt kaikkea päässäni. Olen miettinyt, että miksi annoin itseni vajota näin syvälle? Päässäni on käynyt myös kysymys, että miksi juuri minä?
Ensimmäiseen kysymykseen osaan vastata; menetin itseni hallinnan, en osannut enään kontrolloidakaan itseäni, vaikka niin luulin. Lopulta annoin tälle kaikelle periksi, enkä jaksanut enään taistella ajatuksiani vastaan.
Toiseen kysymykseen en osaa vastata. Ehkä siihen ei olekkaan vastausta.

Halu täältä pois on taas kova. En osaa sanoa miksi, mutta en vain jaksa. En jaksa mitään. Kyyneleet kastelevat poskeani ja edelleen mietin, että miksi? Ei tähän ole mitään syytä, ainakaan en tiedosta sitä. Olo on vaan huono ja masentava -eikai muuta syytä tarvitsekaan.

Olen niin kuin kaikki olisi hyvin. Nauran. Hymyilen. Olen kuin eri ihminen. Kaiken tämän teen kuitenkin vain sen takia, että välitän teistä.

Olin kultani kanssa juhannuksen. Huomasin, että olin kuin vieras ihminen. Muutuin taas tytöksi joka nauraa, hymyilee, heittää läppää ja on iloinen. Huomasin kuitenkin, että tuo esittäminen vie minun voimiani enemmän kuin luulinkaan. Välillä minusta alkoi kuitenkin rakoilla oikeaa minääni, mutta onnistuin mielestäni pitämään sen sisälläni. Kuitenkin minusta tuntuu, että kultani tietää millainen oikeasti olen. Luulempa hänen tietävän, että en voi hyvin. Hän tuntee minut ehkä kuitenkin paremmin kuin luulen.

Kirjoittaminen ei oikein suju minulta nyt. Ehkä ensi kerralla pystyn kirjoittamaan enemmän ajatuksiani taas tänne. Kuittaan.

' Sometimes I feel like I'm alone
Sometimes I feel like I'm not that strong
Sometimes I feel so frail so small
Sometimes I feel vulnerable
Sometimes I feel a little fragile
A little fragile '
~ Delta Goodrem - Fragile ~

Osa 92.

Unohdin hetkeksi kaiken ja annoin vain mennä. En miettinyt mitään. En tuntenut kipua sisälläni. Hymy paistoi hetken kasvoillani. Kaikki palasi kuitenkin hiljalleen mieleeni. Tunsin taas sisälläni sirpaleet jotka viilsivät vain syvemmältä.

Tuntuu kuin taistelisin itseäni vastaan. Aivan kuin sisälläni olisi kaksi puolta, jotka sotisivat toisiaan vastaan. Haluaisin olla ilman kaikkia näitä sh ajatuksiani päässäni, mutta kuitenkin pelkään, että ilman kaikkea tätä minulta puuttuisi iso asia elämästäni. En osaa kuvitella elämääni ilman kaikkea mitä minulla nyt on. Kuitenkin jos hiukan ajattelen niin ehkä ilman näitä kaikkia ajatuksia minulla voisi olla parempi olo. Voisin taas hymyillä, ja olla niinkuin ennen. Ajatukseni ovat yhtä ristiriitaa.

Olen yrittänyt pitää itseäni kiireisenä nyt jo kohta muutaman viikon, ja kaikki siksi, että saisin pidettyä itseni kasassa. Kuitenkin nyt huomaan tämän kaiken vain rasittavan minua enemmän ja enemmän. Stressi näkyy päällepäin. Olen väsynyt. Nukun huonosti. Olen todella herkkä joka päivä (pieninkin vastoinkäyminen tuntuu mailmanlopulta ja itkuisuus lisääntynyt huomattavasti). Yritykseni edes yhteen parempaan päivään tällä keinolla osoittautui vain sotaa itseäni vastaan.

Valhe. Tunsin sen taas tulevan suustani. En ensin huomannut sanovani, että kaikki on hyvin, mutta myöhemmin tunsin omatuntoni taas puhuvan minulle. Kietoudun valheiden kaapuun aina kuin minulta kydytään vointiani. En joskus enään itsekkään huomaa valehdelleeni kertomalla, että kaikki on hyvin. Omatuntoni kolkuttaa ja tunnen syyllisyyttä valheistani. Kuitenkaan en mahda itselleni mitään tässä asiassa. En saa sanotuksi rehellistä vastausta jos joku kysyy minulta vointiani. En vain halua näyttää muille, että olen heikko. En halua näyttää sitä, että en enää pärjää. Haluan olla edelleen se vahva ja hyvinvoiva tyttö muiden silmissä. En halua muuttua muiden silmissä.

" I feel it everyday, it's all the same
It brings me down but I'm the one to blame
I've tried everything to get away "

~ Three Days Grace - Over and over ~

Osa 91.

Miksi en kelpaa itselleni, miksi?

Tunnen itseni lihavaksi. En voi astua vaa'alle. Peilin eteen astuessani haluaisin vain sulkea silmäni ja kääntyä pois. Tunne lihavuudestani on vain kasvanut. Näen kropassani vain enemmän korjattavaa ja liikaa vikoja. Tämä ei ennen ole ollut näin pahaa, mutta nyt tajuan itseni kammoksuvan kroppaani vain enemmän ja enemmän. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta en vaan voi sietää enään itseäni.

Tänään ollessani kaupassa minulle tuli vain tunne, että haluan pois nopeasti. Tuntui, että jokainen joka minuun katsoi olisi vain arvostellut minua ja kroppaani. Ahdistuin aivan valtavasti, mutta sain tehtyä ostokset kuitenkin kaikesta huolimatta. Sama tunne tuli, kun näin kultaani taas pitkästä aikaa. Istuimme ja olimme ensin kauempana toisistamme, mutta jossain vaiheessa tajusin laittaneeni pääni hänen olkapäälleen. Olimme niin hetken, ja sitten hän siirsi kätensä minun kylkeeni. Tunsin vain kylmien väreiden menevän ihoani pitkin ja samassa iski ahdistus. En kuitenkaan sanonut mitään hänelle, tyydyin vain olemaan siinä ja pitämään ahdistuksen sisälläni.

Pään särky, nuha ja yskä. Nuo kaikki omistan tällä hetkellä. En saa mitään tehtyä. Voimat ovat täysin loppu nyt fyysisestikkin, ja töiden teostakaan ei tule mitään. Olen siis kipeänä ja töissä. Monet ovat kysyneet, että miksi olen töissä, mutta minun on pakko. Jos olisin poissa, niin harjoitteluni menisi taas uusiksi. En jaksaisi siirtää ja tehdä taas harjoittelua uudestaan. Viimekerralla olin sairaalassa, kun muut olivat tässä harjoittelussa. Minun on jotenkin vain pakko kerätä itseeni voimia, että jaksan olla lasten seurassa ja tehdä työni. Se on ollut vaikeaa. Tänään en siihen kuitenkaan pystynyt. Oloni oli aivan äärimmäisen heikko, joten pyysin ohjaajaltani päästä sohvalle makaamaan. Sain luvan, ja nukuinkin siinä sitten puolisen tuntia. Minua heikottaa muutenkin ilman tätä flunssaa. Ja nyt kun pääni on täynnä räkää, niin tuntuu, että jalat lähtevät välillä alta kun nousen tai vain kävelen paikasta toiseen. Perjantaina olisi näyttö, ja koitan saada itseni siiheksi jotenkin kuntoon, että kykenisin näytön suorittamaan.

Tästä postauksesta ei nyt oikein tunnu tulevan mitään. Menen niistämään nenäni. Päätän siis tämän postauksen tähän.

Osa 90.

Makaan sängylläni ikävöiden yhtä ihmistä. Haluan hänet elämääni takaisin, mutta tiedän, että se ei ole mahdollista. Tuntuu, että hänen kanssaan tunsin itseni tärkeäksi. Hän nosti minut pohjalta ylös. Hän oli aina vierelläni, kun eniten sitä tarvitsin. Minulla on vaan niin ikävä.

Musta vaan tuntuu, että mä tarvitsen taas ihmisen keneen voin tukeutua täysin. Tähän mennessä mun elämässä on ollut sellaisia ihmisiä yksi. Kun tämä ihminen lähti ulkomaille, niin murruin täysin. Seurustelu loppui siihen. Tärkein ihminen katosi mun elämästä viikon varoitusajalla. Multa katosi kaikki jalkojeni alta. Elämälläni ei tuntunut olevan merkitystä. Nyt minulla on kuitenkin vain kamala ikävä tätä ihmistä. Tuntuu, että tarvitsen häntä nyt taas enemmän kuin ketään muuta. Haluan vaan halata häntä. Haluan kertoa hänelle kuinka voin. Haluan kävellä hänen kanssaan taas yöllä, ja siinä samalla tuntea hänet siinä vierelläni. Kuitenkin tiedän, että minun on vaan unelmoitava ja haaveiltava kaikesta tästä.

'I don't wanna feel
The way that I do
I just wanna be
Right here with you
I don't wanna see
See us apart
I just wanna say it straight from my heart
I miss you '

~ Westlife - Miss you ~

Osa 89.

Avaan ikkunan. Istun huoneessani. Tärisen -minulla on kylmä. Ajaudun ajatuksissani kauas pois tästä maailmasta. Elän taas pienen hetken haavemaailmassani. Havahdun kuullessani ystäväni tulevan yläkertaan. Olen taas tässä maailmassa. Suljen ikkunan.

Ystäväni tuli eilen yllätyskäynnille. Nähdessäni hänet menin halaamaan. Tunsin huulillani pienen hymyn. Hän sai minut nauramaan jo ensimmäisillään sanoillaan. Mennessämme ulos hän kysyi minulta, että mitä olen tehnyt nyt menneellä viikolla. Sanoin hänelle, että olen ollut oikeastaan vain kotona, enkä ole halunnut nähdä ketään. Huomasin hänen kysyvän katseensa ja sitten hän kysyikin katsoen suoraan minuun, että olenko kunnossa. Hiljaisuus. Olin aivan hiljaa, koska en tiennyt mitä vastata. Sain lopulta suustani vain sanat, että en. Poltimme tupakat loppuun hiljaisuudessa, ja lähdimme sisälle puhumatta sen enempää asiasta.

Silmäni ovat vetiset. Käteni tärisevät. Tunnen vatsassani pienen vihlaisevan kivun -en tiedä mitä se on. Haluan kauas pois. Haluan luovuttaa -sanoa hyvästi. Tuntuu kuin kaikki olisi turhaa. Elän, mutta miksi? En halua elää. Jokainen päivä tuntuu aina vain vaikeammalta. illalla nukkumaan käydessäni mieleeni tulee ajatus, että entä jos en aamulla enään heräisikään. Koitan hymyillä, mutta en löydä siihen syytä. Onko tähän kaikkeen jokin tarkoitus?

' Pieneen tilaan tänään mahtuvat
Mun parhaat, kalliit unelmat
Kun voimat joskus loppuvat
Ne mua vielä hetken kantavat

Joskus on vain pakko paeta
Kaikki ovet muilta sulkea
Joskus täytyy kauas kulkea
Että voisi palata '

~ 1N - pieneen tilaan ~

Osa 88.

Onko sisimpäni kylmenemässä? Miksi en tunne enään mitään? En osaa enää antaa muille rakkautta. En osaa näyttää, että välitän. Olen katoamassa muilta. Olen rakentanut itseni ympärille jotain suurta, jonka läpi muut eivät pääse.

Viime päivät olen ollut vain itseni kanssa. En ole nähnyt ketään -en ole edes halunnut. En osaa olla enään muiden kanssa niinkuin ennen. En ole jotenkin oma itseni. Haluan vain tilanteista pois, kun muut nauravat ja pitävät hauskaa. Minä en tiedä mikä minuun on iskenyt. Ehkä tarvitsen omaa aikaa? Vai olenko vain muuttunut tälläiseksi tytöksi, joka ei jaksa enään pitää hauskaa? Tytöksi, joka on niin rikki sisältä, ettei jaksa enää nähdä ketään? En tiedä.

Katsoin viime kesän kuvia ja huomasin, että mä en ole enään se kuvan tyttö. En ole enään se pyöreäposkinen pirteä tyttö, joka hulluttelee ystävien kanssa kaikki yöt. Viime kesän tyttö on tosiaan muuttunut. Olen aivan kuin eri ihminen. Tyttö joka osasi nauraa ja iloita on nyt hiljainen ja masentunut. Tyttö joka hyväksyi ne sopivan pyöreät posket on nyt poissa. En meinaa tunnistaa itseäni kuvista. Minulle on tapahtunut jotain, mutta en saa itsestäni selville, että mitä.

Petän itseni. Rankaisen itseäni. Petän itseni. Rankaisen itseäni. Sama kaava yhä uudelleen ja uudelleen. Olen väsynyt tähän, mutta en osaa lopettaa. Päivittäin taistelen itseni kanssa, että saisin laitettua jotan suuhuni. Taistelen, että en antaisi niitä ylen. Tuntuu kuitenkin, että teen kaiken turhaan. Olen itseni vanki. Olen kahlinnut itseni vaakaan. Olen tehnyt ruuasta vihollisen, jota kuitenkin rakastan yhtä paljon samaan aikaan. Väitän, että en ole menettänyt kontrollia, mutta tiedän kuitenkin, että se on valhe. Valehtelen itselleni. Valehtelen muille. Välillä joku sisälläni huutaa, että lopeta, mutta en kuuntele sitä. Voimani ovat lopussa, mutta en osaa lopettaa.

' Lost and insecure
You found me, you found me
Lying on the floor
Surrounded, surrounded
Why'd you have to wait?
Where were you, where were you?
Just a little late
You found me, You found me

But in the end
Everyone ends up alone
Losing her
The only one who's ever known
Who I am
Who I'm not, and who I want to be
No way to know
How long she will be next to me'

~ The Fray - You found me ~