Osa 58.

Jäänyt taas kirjoittamatta maanantain jälkeen, koska olen asuntolassa, niin ei ole aikaa kirjoittaa. Nyt kotona, joten mulla on aikaa kirjoittaa kuluneesta viikosta.

Eka viikko siis koulussa loman jälkeen takana. En oikein osaa sanoa miten koulu alkoi. Oikeastaan aika päin helvettiä, koska olin taas varmaan puolet tunneista muissa maailmoissa. Itseasiassa mä olen nyt tällä viikolla ollut ehkä eniten koulussa kun koskaan viikon aikana yhteensä. Sekin varmaan johtuu siitä, että olen mennyt tunnille sen takia, että en joutuis vaikeuksiin. Mä en kyllä kuitenkaan ole kuunnellut siellä tunneilla mitään, olen vaan istunut ja pyörittänyt kaikkea päässäni. Ehkä tää tästä alkaa taas käynnistyä, siis kunnon koulunkäynti ja muutenkin.

Kuva kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa. Tuolta musta taas tuntui kun kävin vaa'alla tänään, kun tulin koulusta. Mun teki niin pahaa astua vaa'alle tietäen, että olen lihonut tällä viikolla. Tiesin että jos astun vaa'alle, niin mulle tulee vain paska olo, mutta mun oli pakko tehdä se. Mun oli pakko taas kiusata itseäni astumalla siihen ja katsomalla se älyttömän suuri luku. Mä tiesin tasan tarkkaan, että olen syönyt ihan liikaa tällä viikolla, ja että se vaikuttaa mun painoon. Kyyneleet valuivat kun katsoin lukua joka oli aivan liian iso. Isompi kuin pitkään aikaan vaa'alla mun astuessa siihen. Ahdistus iski taas sisälleni. Halusin vaan heittää vaa'an pois. Halusin vaan huutaa ja lähteä ulos juoksemaan tää kaikki ylimääräinen pois. Halusin vain ne kilot pois musta. Mulle tuli niin epäonnistunut olo. Miten mä taas annoin itseni sortua siihen kaikkeen paskaan mitä söin? MIKSI, MIKSI, MIKSI, MIKSI SÖIN JA SORRUIN?!

Mä tänään tajusin, että mulla olisi mahdollisuus saada nyt puhuttua ihmiselle kenelle ehkä osaisin puhuakkin. Multa vaihtui siis psykiatri ihan mun ensimmäiseen psykiatriin kenellä kävin. Luulen ja toivon, että hänelle osaisin puhua, että saisin edes vähän avattua itseäni hänelle. Edes muutaman hassun lauseen mitä pyöritän päässäni. Tiedän kuitenkin että mä lukkiudun aina silloin kuin mulla olisi mahdollisuus puhua. Mulle käy aina niin. Päätän ensin, että nyt kerron ja puhun, mutta sitten kun astun siihen huoneeseen niin kasaan taas sen muurin ympärilleni. En vain mahda sille mitään.

' Oh my head won't stop aching,
And I'm sat here, licking my wounds,
I'm shattered,
But it really doesn't matter... '

~ Coldplay - Help is round the corner ~