Osa 59

Antakaa mun olla ja lysähtää vain lattialle. Antakaa mun vain jäädä siihen. Nuo sanat pyörivät päässäni jatkuvasti aina kun olen yksin, joskus silloinkin kun olen ystävieni kanssa. Tuntuu vaan, että mä olen päivä päivältä taas eenemmän hajalla, enemmän rikki. Tuntuu että mun voimat hupenevat joka päivä vaan enemmän. Elämä valuu sormien välistä huomaamattani. Tuuli kuiskailee korvaani päivittäin luovuta. Kultani on ainut asia joka mut täällä maanpäällä pitää. Välillä tuntuu, että ei hänkään ole syy jatkaa elämää, että mulla ei ole täällä mitään. Tähän asti hän on kuitenkin ollut syy jatkaa elämää, koska tässä mä vielä olen ja postaan taas tänne.

Olin perjantaina taas kultani luona, ja vähän kaikkialla. Kultani oli tarkoitus mennä exänsä tupareihin jonne minä en ollut tervetullut, mutta loppujen lopuksi hän tuli myös samaan paikkaan kuin minä, ei kai pystynyt olemaan tuolla tupareissa. Mulla oli koko ajan jotenkin huono olla ja välillä myös vitutus oli korkealla (en edes ymmärrä miksi minua vitutti). Ilta meni oikeastaan kullan sylissä ollessa ja kahvia juodessa. Jossain vaiheessa mulle iski aivan armoton maha kipu. Kipu oli sietämättömän kova. Välillä tuntui kuin multa olisi mennyt taju, sattui niin paljon. Se meni kuitenkin lopulta ohi hetken päästä. Tänään taas kotiin tullessani sama mahakipu yllätti mut kun olin ulkona tupakalla. En tiedä mitä tämä on, mutta kipu aivan sietämätön. Lääkäriin en vielä ole ajatellut soittaa, mutta jos tämä tästä pahenee niin kai mun on lopulta aivan pakko soittaa ja mennä lääkäriin. Toivon vain kovasti, että tämä on jotain ohi menevää mahakipua.

Huoh, mä olen nyt koittanut saada korjattua syömistäni siihen mitä se oli joskus. Ei, en nyt takoita sitä, että söisin lämpimän aterian joka päivä. Tai että en katsoisi kaloreita ym. Koitan vain saada kontrolliani takaisin. Haluan saada nämä kilot niin kovasti pois, mitä mulle kertyi nyt tällä viikolla. Mä olen vaan niin ahdistunut niistä parista hassusta kilosta joita mä kannan taas kropassani.
Joku ehkä ajattelee ja pyörittää päässänsä sanoja sairasta ja säälittävää, mutta luulempa, että se joka tätä tunnetta ei ole kokenut, ei voi myöskään ymmärtää mitä mä pyörittelen päässäni, kuinka ahdistunut ja paska olo mulla tosiaan on näiden lisäkilojen takia. Tälle ololle ei vain mahda mitään. Mun on vaan pakko elää näiden asioiden kanssa, en mä osaa luopuakkaan tästä. en edes tiedä haluanko.

' Jos joku kertoisi mitä mä tääl vielä teen,ottais kädestä, taluttais huomiseen. '